Wednesday, 7 March 2018

toisenlainen pussukka.

Nyörein tai nauhoin suljettava pussi on varmasti yksinkertaisimmasta päästä käsityö, mutta halusin pelata varman päälle ja katsoin siksi ohjeen Jeni Bakerin Lined Drawstring Bag -tutoriaalista.

Ompelin nimittäin kerran paperipussia muistuttavan pussin – tai minun piti tehdä sellainen, mutta mittasuhteeni olivat kamalat, ja pussista tuli käyttökelvoton ja susiruma. (Yritin etsiä kuvaa siitä, mutta vaikka olen esitellyt jos jonkinlaista mokaani, niin tätä en löytänyt.) Taisin suivaantua tekosestani niin, että heitin sen suoraan roskikseen, ilman yritystäkään uusiokäytöstä.

Tutoriaali toimi (vaikka muunsin sitä hivenen) ja sain ommelluksi kivan pussin. Annoin sille nimen Tomppa, koska sen kankaassa on Tom of Finland –kuosia.


Pussin vieressä näkyvät pyöreät jutut ovat ekovanulappuja. Niihinkin katsoin sen verran netistä ohjetta, että sain selville mitan. Katsoin myös, mistä materiaalista muut ovat tällaisia tehneet.

Tekemäni vanulaput ovat reunoista rispaantuneen froteepyyhkeen keskiosaa – karheampi puoli – ja flanellia 1990-luvulla valmistuneesta pyjamasta – pehmeämpi puoli.

Tytär sai pakkauksen synttärilahjaksi. Sain nimittäin Tom of Finland -kankaan häneltä joululahjaksi, joten se oli tähän oiva valinta.

1 comment:

Kvilttaaja said...

Ekovanulaput ovat uusi juuttu. Välillä olen miettinyt, mitä tehdä kauhtuneista froteepyyhkeistä. Yksi pyyhe taitaa riittää aika isoon joukkoon vanulappuja. Kiitos vinkistä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails