Tekstit

sain apuvoimia.

Kuva
Kissa varmaan ajatteli, ettei töistäni tule mitään, ellei se tule auttamaan. Niinpä se ensin tutki ompelupöydällä olevat kangas- ja tarvikevarastoni ja meni sitten prässäämään solmiokankaista ompelemiani tilkkublokkeja. Kuvassa se ehkä miettii, että apu olisi minulle tervetullutta muidenkin töiden kanssa. Ompelupöydällä siis hanhityö, joka odottaa nimilappua ja ripustuskujaa; Kissan alla solmiotilkkublokkeja; ja tilkkupussukka ennen kokoamistaan. Jotain kiinnostavaa näköpiirissä? Ehkä. Tai sitten se pohtii, kävisikö tilkkublokin päälle kunnolla lepäämään. Olinpa ahkerana  Muutama solmiokankainen blokki on tullut valmiiksi tänään. Tosi nätti ja jotenkin lapsekas – keskikappaleen kirahvi tietysti antaa omanlaisensa sävyn koko blokille. Joku lukija ehkä ihmetteli, minkä kumman kankaan voisin sovittaa merkilliseen solmiokankaaseen. No punaisella täydensin: Oranssin tilkkutyöhanhen olen ehtinyt tikata, tasoittaa ja myös kantata: Hanhi näyttää sopivan pullea

hanhi, solmiot ja tikatut pinnat.

Kuva
Helsingin tilkkukilta Syyringin tilkkutyönäyttelyn avajaiset lähestyvät – enää noin kuukausi aikaa, niin minunkin töitäni voi katsastaa Taide-Laaksossa eli Laakson sairaalan kahvilan seiniltä. Siksi niitä viimeisiä täytyy viedä kohti valmistumista! Esimerkiksi tämä oranssi hanhi: Kuva on ollut valmiina niin kauan, etten enää uskalla edes muistella, ja hanhea kehystävät ruohot tai oksatkin ovat olleet paikallaan jo pitkään. Eilen sain vihdoinkin vanutikkauksen aloitettua! Hanhen taustalla oleva kangas vain on kovin kirjavaa, joten hienotkaan tikkaukset eivät siitä juuri erottuisi. Minun tikkaukseni eivät ole erityisen hienoja, mutta valitsin sentään vaaleanruskean tikkauslangan, jotta tikkaukset olisivat sävyltään lähellä kuvion värejä. Päätin tehdä hanhiosuudesta pulleamman ja leikkasin sinne ylimääräisen vanupalan. Piirsin hanhikuvion mukaan kaavan ja kaikki ja harsin muutamalla pistolla hanhikankaan nurjalle puolelle. Eiköhän se nyt jäänyt riittävän pulleana koholle litt

tilkkutyötä solmioista.

Kuva
Sain hillityksi käden väpätystä sen verran, että sain kelvollisia kuvia solmiokangasblokeista. (Kerroin tässä "kantit kohdilleen" -postauksessa, etten voinutkaan näyttää solmiotyön edistymisestä yhtään kuvaa, koska ne tärähtivät jokainen.) Kuvassa vasemmalla ylempänä ensimmäinen valmiin kokoinen blokki, jossa on keskellä leijonan kuva ja seuraavassa kaitalekerroksessa Lions-solmiota. Oikealla ylhäällä on minusta aika hieno blokki, lähinnä tuon ulomman vinoraitakaitaleen takia. Alemmassa blokissa näkyy, että valitsin osaan blokeista keltaisen keskustan. Tässä blokissa on kakkoskerroksena ärtsyn raidallista solmiokangasta, joka tuo blokkiin vähän tähtimäistä kuviota. Sitten jatkoin kivaan vinoraitablokkiin vielä yhden kierroksen: Pihistelin kaitaleiden leveyden kanssa ja jouduinkin sitten ompelemaan toisen samanlaisen kaitaleen ensimmäisen viereen, että blokista tulisi riittävän iso. Näitä on kyllä hauska tehdä! Kaitaleita on nopea leikata ja koska minulla on

tilkkuterveiset Imatralta!

Kuva
Huoh, tilkkuyhdistys Finn Quiltin vuotuiset tilkkupäivät on koettu Imatran Tilkkujen vuoksi –tapahtumassa. Terveiset Imatralta! Päivystin tyytyväisen tikkauspalveluasiakkaan ominaisuudessa Töölön tilkkupajan pöydän vieressä Soilen hang-around-tyyppinä ja pääsin juttusille monen monituisen tilkkuharrastajan kanssa. Kiitokset minulle jutelleille! Oli aivan mahtavaa! Töölön tilkkupajan tikkauspalvelua mainostava lehtinen oli kröhöm minun käsialaani. Tikattuja tilkkupintoja oli esillä joka lähtöön. Vasemmassa alareunassa näkyy kaksi omaa tilkkupintaani, tai toinenhan on ihan valmis tilkkupeitto, Arvoitus. Töölön tilkkupajan hieno banderolli (jonka takana näkyy minun keskeneräinen tilkkupeittoni): Tilkkupäivät olivat hienot. Näin monta hienoa tilkkutyötä! Koska en ollut lupautunut valokuvaamaan töitä muiden nähtäväksi, otin vain pari kuvaa. Liisa-Helena Pellisen työstä pidin oikein paljon: Liisa-Helenan käyttämä tähtiblokki on periaatteessa yksinkertainen, mutta toist

kantit kohdilleen.

Kuva
Sininen liimaharsotekniikalla toteuttamani hanhiapplikaatiotyö on kantattu ja odottaa ripustuskujaa (yäk) sekä nimeä ja nimilappua. Niitä myöhemmin! Sen sijaan tasoitin myös vastaavan punaisen hanhityöni, etsin jäännöspalakaitalelaatikosta sopivan väriset kanttikaitalepätkät ja ompelin kantin paikalleen. Liimaharsotekniikassa työskennellään peilikuvien kanssa. Ensimmäinen toteuttamani kuva oli juuri tämä punainen hanhi ja kun se oli valmis, halusin tehdä sille samannäköisen kaverin, joka kävelisi sitä vastaan. Minä oikein mietin tätä asiaa – ja leikkasin kuitenkin hanhen samaan suuntaan kulkevaksi. No nämä ovat siis kaksi hanhea, jotka kulkevat samaan suuntaan. En julista töitä vielä valmiiksi enkä niin ollen julkista valmistujaiskuviakaan, koska näistä puuttuvat ah, niin tärkeät ripustuskuja ja nimilappu. Ripustuskujan ompelemisesta sen verran, että en ole lähtenyt kiinnittämään kujaa samalla kuin reunakantin, vaikka sellainenkin on mielessä käynyt. Näin optimoitu toimin

arvioin tilkkutyökirjan.

Kuva
Ostin tovi sitten Lynne Edwardsin kirjan Stash-Buster Quilts. Sisältökuvauksesta päättelin, että kirjassa olisi ohjeita/ideoita erityisesti scrap-tyyppisiin tilkkutöihin ja niin olikin. Kirjan kannessa jo luvataan ”Time-saving designs for fabric leftovers” eli aikaa säästäviä malleja, joissa voi käyttää jäännöstilkkuja. Malleja on yhteensä 20 ja niitä on viittä tyyppiä: Layer-Cake Quilts  Stitch-a-Strip  Squaring it Up  Bits and Pieces Quilts  Small but Satisfying.  Kirja sopii minulle, koska se keskittyy scrap-tyyppisiin projekteihin. Löysin sieltä pari kiinnostavaa tekniikkajuttua ja yhden erityisen houkuttelevan mallin/idean, nimittäin kenollaan olevan hirsimökin: Tämä malli on taas yksi kekseliäs esimerkki blokista, joka näyttää mielettömän vaikealta ja monimutkaiselta, mutta on oikeasti helppo. Kaikki on vain kiinni yhdestä jännästä jujusta! Kuka näitä oikein mahtaa keksiä? Ja miten? Kirjan viimeisessä ideaosiossa on pieniä projekteja, jotka ehkä innostavat jo

kirjavaa tilkkuharrastusta.

Kuva
Sain pari päivää sitten valmiiksi brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyön. Puurtamisesta oli selvästi hyötyä! Huomasin heti seuraavana päivänä, että tilkkutyömotivaationi oli huipussaan! Tartuin ensimmäiseksi vaaleanpunaiseen tilkkupintaan, joka oli odottanut tikkaamista viikkokaupalla. Leikkasin sille vanun ja jäykistekerroskankaan ja aloin saman tien tikata. Tikkausrivi toisensa jälkeen kehittyi tilkkutyön pintaan, eikä yhtään kyllästyttänyt. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään muu työ houkutellut enempää. Juuri tämä työ oli ainoana mielessä. Kymmenen minuuttia, jonka tikkaaminen kesti. Inspiraatiota riitti vain! En siirtynyt muihin hommiin, vaan kiinnitin katseeni tuolilla olevaan kangas- ja vaateröykkiöön, jossa tiesin neljän hanhen piileskelevän. ”Muistankohan oikein,” mietin. Kyllä! Kaksi hanhikuvaa oli valmiiksi tikattu eikä niistä puuttunut muuta kuin tasoittaminen ja kanttaaminen. Toinen hanhista pääsi saman tien leikkuualustalle. Viuh, viuh, ja pinta oli tasainen.