Tekstit

kassikappaleita.

Kuva
Runsauden sarvena tursuava jäännöspalalaatikko oli taas käytössä, kun tein lisää neliöitä/suorakaiteita. Tällä kertaa en leikannut kokoamiani paloja neliöiksi, vaan suorakaiteiksi niin, että pala oli aina joko 10cm, 12cm tai 13cm korkea ja sen verran leveä, mitä tilkusta sai. Sitten yhdistelin palat joko laukkukappaleen levyisiksi tai korkuisiksi pötköiksi. Täytepaloja täytyy näemmä tehdä vielä – joko pari tilkkua lisää tai sitten kaitaleilla täyttämällä. Vetoketjulaukun toinen puoli voisi näyttää esimerkiksi tältä: Toisella puolella voisi olla tällaisia tilkkuja: Tarkemmin katseltuani yhdistelisin palat hiukan eri tavalla eli näin: Eiliset puuaiheiset laukkukappaleet eivät ole edenneet. Toiseen kappaleeseen täytyy ommella vaakasuora ja toiseen pystysuora lisäkappale, eikä sellaisia ole valmiina, joten työ jäi vaiheeseen. Ylivoimaiselta ponnistukselta tuntuu myös mennä oven kautta toiseen huoneeseen eli niin sanottuun vinttiin, hakea sieltä kiinnisilitettävä tukihuopa ja

sivupolulla.

Kuva
Ompelin tänään ahkerasti tilkkuneliöitä, joihin käytin jäännöstilkkulaatikon runsasta tarjontaa. Laatikkoa penkoessani löysin kesken kaiken muutaman kuviotilkun, jotka ostin vuosia sitten ja joista olen käyttänyt vain ehkä kaksi. Tarkastelin niitä ja mietin, että niistä voisi tehdä kivat kuviot tilkkutyyppiseen laukkuun. Heivasin tilkkuneliöt syrjään ja astuin tukevasti sivupolulle. Ensin etsin sopivan ohuen, vaalean pohjakankaan, johon ompelisin kuviotilkulle taustan. Tyttären vauvalakanan keskiosa oli hipunut lähes olemattomiin, mutta pysyisi vielä tämän verran koossa. Tulisipahan käyttöön. Toiselle laukkukappaleelle tuli päärynäpuutilkku, näin: Tästä kuvasta ehkä näkee, miten ohuen olematon on vauvahenkilön alla kulunut lakanakangas: Päärynäpuutilkun taustalle tuli ruskeita, tummahkoja kankaita, näin: Kun tausta oli valmis, ompelin tilkun kiinni taustaan ensin suoraompeleella, sitten varojen kaventamisen ja siistimisen jälkeen siksakilla: Toiselle laukkukappaleelle

tursuu, tursuu.

Kuva
Jäännöstilkkulaatikko tursuu äärimmilleen täytettynä eikä lakkaa hämmästyttämästä minua. Vaikka otan sieltä miten paljon tilkkuja, se tuntuu jälkeenpäin olevan vain entistä täydempi. Jospa kukkaroni olisikin samanlainen..! Tässä tilanne tilkkuamisen jälkeen: Kuitenkin olin käyttänyt laatikon sisältöä näin moneen tilkkuneliöön: Aah, olipa hauska pitkästä aikaa tehdä vapaamuotoista tilkkutyötä, ilman tiettyä mallia. Jatkan varmasti vielä huomenna tätä samaa. Tikkaaminen on edistynyt Tarvitsen seinävaatteen olkkariin, missä on edelleen esillä ”Joulupalloilua”-työni. Huutomerkki! Jouluaiheinen työ seinällä vielä pääsiäisenä! Skandaali! Niinpä tikkasin kukkaneliöihin perustuvaa työtäni ahkerasti tänäänkin. Kuvasta näkyy, että tikkaukset ovat pieninä pätkinä. Voi noita langanpäitä! Suurin työ ei ole tikkaamisessa, vaan lankojen päättelemisessä. Mutta tänään olikin lankalauantai. Päättelemisen jälkeen tikkaukset näyttävät siltä kuin olisivat aina olleet siistit: Aikeista

puuduttavaa!

Kuva
Olen saavuttanut kukkaneliöt-seinävaatteen tikkaamisessa puuduttavuuden tason. Kyllästyttää! Sain juuri tikatuksi kaikki neliöt, siis isot ja pienet, ja siirryin tikkaamaan mustia välikaitaleita. Keksin, että ompelisin mustalle alueelle ikään kuin isoja neliökuvioita varjotikkauksena. Ihan ookoolta näyttää tämä ensimmäinen: Voisin hetken arvuutella teillä, mitä käytin neliön mallineena, ettekä varmasti arvaisi. Kokeilin ensin tyhjällä, neliömäisellä suklaarasialla, mutta se oli auttamattoman pieni. Neliön piti olla oikein iso. No, ompeluhuoneessa makkarissa on muutama säilytyskori, joista tempaisin yhden mallineeksi. Tässä oli se hyvä puoli, että se pysyi erittäin hyvin paikallaan. Terävöitin mallineen mukaan piirtämiäni kulmia jälkikäteen viivaimen avulla. Viivojen tikkaaminen on kyllä työlästä. Laittelen työn kohta syrjään ja teen jotain kivampaa. Olen haaveillut, että ottaisin jäännöstilkut taas esiin ja tekisin improvisoituja paloja tai jotain. Kangasvaihtoehto Eilen

kolme konetikkauskuviota. mekkoko?

Kuva
Voisi luulla, että olen ryhtynyt konetikkausasiantuntijaksi, kun yhteen työhön ilmestyy näin monta erilaista kuviota. Ei kannata luulla! Kunhan räpistelen jotain. 1. Pikkukivikuvio. Kankaan kuvioita noudatellen melko ympyrämäisiä tikkauksia. Jos seuraava kukka oli vähän kauempana, siirryin sinne tikkaamalla. Olisi tietysti hienoa, jos tässä olisi täydellinen sarja tikkauksia eikä mitään suoria kaaria välissä, mutta tämäkin menee loppupelissä täydestä. 2. Muurahaisenpolkua kuvioinnin lomassa. Tämä ruusukangas on ehkä kaunein, minkä olen ikinä nähnyt! Juuri ja juuri raaskin leikata siitä palan työhöni, ja kun mietin tikkauksia, en voinut ajatellakaan ompelevani ruusujen ylitse. Siksi tikkasin vain taustavärialueet. 3. Yhdistelmäkuvio. Kukkaneliötyötä aloittaessani minulla ei ollut tarpeeksi monta selkeän kukallista kangasta, vaan jouduin ottamaan mukaan paremminkin kuviollisen kuin kukallisen neliön. Ompelin ensin kuviointia mukaillen punaista tikkiä ja täydensin muurahaisenpo

neljä konetikkauskuviota.

Kuva
Keskeneräinen kukkaneliöt-seinävaate tilkuista odotti valmiiksi hakaneulotettuna ja harsittuna tikkaamistaan. Minulla ei tuntunut olevan tikkausidean häivähdystäkään, kutta keräsin rohkeuteni, vaihdoin koneeseen tikkauspaininjalkasysteemin ja otin tikattavan seinävaatteen esiin. Aloitin rohkeasti pinnan keskeltä. Tikkaaminen kehotetaan aina aloittamaan keskeltä, mutta minua aina vähän hirvittää. Luontevinta olisi lähteä ujosti liikkeelle jostain alareunan syrjästä ja tottumuksen taas kasvaessa siirtyä keskemmälle ja enemmän esille. 1. Kuviointia noudatteleva konetikkaus. Aloitin helpolla ja tikkasin keskimmäinen kukkaneliön kankaassa olevien ruusukuvioiden mukaisesti. Seuraavaksi siirryin tikkaamaan neliön kulmiin sijoittuvia tähtineliöitä. 2. Kuviointia noudatteleva tikkaus ja lisänä muurahaisenpolkua. Tilkussa oli pieni ruusu keskellä. Tikkasin sen näkyviin ja surruttelin loppuneliöön löyhää muurahaisenpolkutikkausta. Yksi kulmatähtineliöistä oli täynnä pientä terälehte

huhtikuu, juhuu!

Kuva
Tilkunviilaajan huhtikuun kalenterikuvassa on tällä kertaa pikkulaukku nimeltä ”Viidakon jalokivi”. En olekaan pitkään aikaan tehnyt yhtään tällaista! Pitäisiköhän? Tikkausrupeama lähestyy Ensiksikin, sain mansikka- ja suklaajäätelön sävyisen tilkkupeitepinnan laajennetuksi peiton kokoon, joten siirsin työn orrelle odottamaan tikkaamista. Ennen sitä peite lepäili vuoteella silitettynä. Olin vähän huolissani, että Kissa huomaisi puhtaan pinnan ja ehtisi maata peittoon kissan muotoisen ja melko karvaisen syvennyksen. Ei sentään, epäilin turhaan. Pinta sai jäähtyä rauhassa. Tästä lähtee Jotta saan huhtikuussa jotain kauemmin kesken ollutta valmiiksi Maikin tilkkujen ”jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötyksen merkeissä, on ryhdyttävä toimeen. Otin siis esiin kukkaneliöt-työni, johon olen ommellut jo taustakankaankin valmiiksi. Vinkkejä American Patchwork and Quilting –lehden huhtikuun numerossa oli juttu, joka kertoi yksityiskohtaisesti, miten tilkkutyökerrokset valmi