Showing posts with label jotain aivan muuta. Show all posts
Showing posts with label jotain aivan muuta. Show all posts

Friday, 17 March 2017

tilkkupäivät jäivät väliin.

Vuoden 2017 Tilkkupäivät eli Lumitilkku pidetään Kemissä - enkä minä ole mukana. Uskomatonta, miten mahdottomaksi Kemin-matkani osoittautui! Ensin jouduin setvimään matkaani lentolakon takia, koska viime vuoden marraskuussa varaamani lento peruuntui. Vaihtoehtoisia, sopivia lentoja ei ollut, joten päätin turvautua junakyytiin menomatkalla.

Miten kävi? No kelvottomasti kävi. Saavuin hyvissä ajoin Pasilan asemalle ja katsoin yhdeltä näyttötaululta ensin lähtöraiteen ja sitten raiteen omasta näyttötaulusta vaununi pysähtymiskohdan.


Vaikuttaako kuvan perusteella siltä, että lähtöraide olisi vaihtumassa? Minulle ei tullut mieleen epäillä.

Menin merkitylle alueelle odottamaan. Sinne ei näkynyt yksikään näyttötaulu, ja viereisen raiteen toisella puolella olevalta rakennustyömaalta kuului sellainen meteli, etteivät myöskään kuulutukset kuuluneet. Niinpä minulta (ja parilta muultakin junaan mielineeltä) jäi huomaamatta, että lähtöraide oli vaihtunut. Minä jäin junastani.

Ehkä minun olisi pitänyt suhtautua näyttötaulun lupauksiin vainoharhaisesti ja käydä 50 metrin päässä vielä viime tingassa tarkistamassa, että odotan oikealla raiteella?

Kaksi epäonnistunutta yritystä riittivät minulle. En nyt lähtenyt Tilkkupäiville Kemiin. Voi itku, millaista epätodennäköistä epäonnea! Toivottavasti Kemiin päässeillä on mahtava viikonloppu!

Minun piti tuoda Tilkkuyhdistyksen hallituksen myyntipöydälle tuote, jonka valmistuksessa olin käyttänyt uudenväristä Finn Quilt –kangasta. Tuote onkin näillä näkymin esillä seuraavilla Tilkkupäivillä, jotka pidetään Raisiossa. Niin, ja ennätän ehkä tehdä valmiiksi myös toisen, jo aloittamani pussukan!

Tässä pussukoiden kappaleet ovat vasta tekeillä:


Olin aikonut ommella vielä useampia pussukoita, mutta aika loppui kesken. Osa tämän kuvan tilkkupinnoista odottaa vielä täydennystä pussukan mittaiseen kokoon.


En ollut nimennyt valmista pussukkaa vielä, mutta nyt annan sille nimen ”Matkalla Kemiin”. Valitsin sen paraatipuolen kylkeen ompelua harrastavalle henkilölle sopivan tilkun. Siinä sanotaan esimerkiksi ”Love to sew”.


Toisella puolella on hirsimökin puolikas –blokki. Hirsimökki on aina sopiva!


Matkalla Kemiin -tilkkupussukan mitat ovat seuraavat:

  • Leveys ylhäältä noin 27 cm
  • Korkeus noin 16 cm
  • Pohjan leveys noin 7 cm.


Tilkkupinnan alla on ensin collegejerseypala ja sen alla pala villavanua. Toteutin tikkaukset suorin ompelein – tässä ei ole vapaata konetikkausta. Vuorikankaana on Martha Negleyn räväkkää vihannes-/juureskuvioista kangasta.


Nyt nousen kyllä tästä pettymyksen ja epäuskoisen ihmetyksen alhosta, siirryn ompelupisteeseeni ja tekaisen lohdukseni pari tilkkublokkia.

Thursday, 22 December 2016

valoa kohti.

Eilen oli vuoden lyhin päivä – talven selkä on katkennut, ja olemme taas menossa kevättä kohti. Eilisen pimeys näkyy ottamassani kuvassa batiikkinipusta, jonka olin leikannut ja järjestellyt valmiiksi. Vaikka kuvasin kankaat päivänvalossa ja ikkunan ääressä pöydällä, jouduin silti sytyttämään lisävalon.


Valon vähyyden takia tilkkutyövaiheista ei oikein saa edustavia kuvia. Teidän täytyy vain kuvitella, miten kauniita kuvassa näkyvät batiikit oikeasti ovat.

Ompelutyöt ovat kyllä jääneet vähemmälle nyt, kun minulla on ollut kiireellisempää tekemistä:


Olen lahjoja paketoidessa tilkkutöitä tekevän minäni hengenheimolainen. Käytän edellisvuotisia joulupapereita ja vain harvoin leikkaan paperia uudelta rullalta. Rullia on aika monta varastossa – myös avaamattomia!

Kuvassa näkyvät paperit ovat sattumalta ”pakalta,” mutta vastapainoksi olen uusiokäyttänyt nimilappuja. Koska säästän paperit ja myös pisimmät pakettinarut, minulla on varastoissa myös entisiä nimilappuja, joissa on saajan ja antajan nimi jo valmiina.

Nyt menen leipomaan kakkuja jouluksi. Mukavaa aatonaatonaattoa kaikille!

Wednesday, 27 July 2016

käsin ommellen.

Olen ollut kohta kaksi viikkoa ihanalla mökkilomalla, jonne en ottanut mukaan ompelukonetta. Olisin varmaan sairastunut, ellen olisi varannut mukaan käsityötä – ja mieluiten tilkkutyötä. Aiempina vuosina olen tehnyt myös ristipistotöitä, mutta tänä vuonna valmistelin lähtöäni sen verran ajoissa, että sain mukaan lempipuuhaa.

Ensimmäisen tilkkutyön olen tehnyt ja esitellyt jo, eli käänsin tilkkupeittoon valmiiksi kiinnittämäni reunakantin ja ompelin sen käsin nurjalle, ja niin syntyi Matkalla pohjoiseen –tilkkupeitto. Kiitos kaikista ihanista kommenteista, jotka kirjoititte minulle!

Seuraavana työnä minulla oli mukana samaisesta työstä bonuksena syntyneitä kolmio-neliöitä aikamoinen pino. Tasoitin jokaisen ja sommittelin osasta niistä tilkkupinnan, josta teen todennäköisesti tyynynpäällisen.


Ehdin välillä käydä myös jalkahoidossa. Tykkään saada kesävarpaat kuntoon kesäksi eli suunnilleen heinäkuun puolessa välissä.


Jotta mökillä olisi tilkkumielikuvituksellekin töitä, pitää ostaa tilkkutyölehti, jonka kaupanpäällisenä saa 50 blokkiohjetta.


Käsin ompelemani sauma lähempää. Otin tästä kuvan, koska ompeleet sattuivat olemaan yllättävän tasaisia. Suoran sauman olen varmistanut piirtämällä lyijykynällä viivan, jota pitkin ompelen. (Muuten saumani olisivat ihan muurahaisenpolkua.)


Kaikkea muuta olin muistanut ottaa mukaan paitsi runsaan määrän nuppineuloja. Niinpä jouduin pitämään todella kurinalaista järjestystä paloilleni ja ompelemaan niitä täsmälleen tietyssä järjestyksessä kiinni toisiinsa.


Olin voiton puolella, kun olin saanut kaksi tilkkuparisaraketta valmiiksi ja ommellut niitä vähän yhteen (jotta oikeaa järjestystä ei tarvitsisi enää muistaa).


Kuvassa näkyy uskollinen neulakirjani. Ostin sen Tampereen Tilkkupäiviltä muistaakseni neljällä eurolla, mikä oli lievästi sanottuna sopuhinta. Luulisi, että neulakirja olisi täynnä neuloja, mutta minulla on siellä vain muutama neula ja erityisesti säilytän siellä paria pientä kaavaa sekä tulitikkua. Tulitikku on nappeja ommellessa oiva väline - sen avulla on helpompaa ommella napille kaula. Viis siitä, että ompelen napin ehkä kerran vuodessa. Täytyyhän väline silti olla koko ajan käsillä!

Nyt on edessä viimeiset saumat. Olen ommellut kolmen tilkun palat valmiiksi ja sarake on kokoamatta, mutta sen jälkeen enää kaksi pitkähköä saumaa ja tilkkupinta on koossa.


Onneksi kotona odottaa ompelukone! Käsin ompelemalla tämä on uskomattoman hidasta! Mutta kivaa puuhaa toki tämäkin.

Kävin lähistön Eurokankaassa kartuttamassa kangas- ja tarvikekokoelmaani. Löysin hyvän punaisen blender-tyyppisen eli miltei yksivärisen kankaan sekä kaksi hyvää vaaleaa. Ostin tietenkin myös muutaman vetoketjun, että pystyn tekemään lisää tilkkupussukoita.


Minulla on vielä mukanani Helsingin tilkkukilta Syyringin syksyn tilkkutyönäyttelyyn tuleva työ eli vihreä crazy-tilkkupinta, johon minun pitää applikoida voikukka. Ajatuskin mukavuusalueen ulkopuolelle siirtymisestä eli esittävän työn tekemisestä kauhistuttaa ja saa keksimään vaikka mitä muuta tekemistä. Menenkin tästä tekemään niitä muita juttuja.

Sunday, 20 March 2016

jipii! ja kiitos kaikille tukijoilleni!

Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n vuosikokous pidettiin 19.3.2016 ja minut valittiin hallitukseen.

!!!!!

Kiitos teille kaikille, jotka äänestitte minua!

Kiitos teille, jotka kannustitte minua asettumaan ehdolle! Soile Kivinen innosti minua erityisen paljon ja hänelle siitä erityiset kiitokset!

Kiitos teille, jotka toivotitte minulle menestystä!

Seuraavaksi pyrin tuomaan yhdistykseen lupaukseni mukaisesti enemmän säpinää, vähemmän läpinää.

Halusin tuoda tilkut ja tilkkutyöt enemmän, useammin ja iloisemmin näkyviin ja tähän minulla on aitiopaikka, sillä sain hallituksessa vastuulleni www:n ja viestinnän!

Tästä se lähtee!

Tilkkupäiviltä ostin keraamisen pupun.




Ja jokusia kankaita.

Thursday, 31 December 2015

tilkkuvuoden 2015 yhteenveto.

Vuosi 2015 vetelee viimeisiään ja on aika vilkaista taaksepäin ennen kuin tähyilee eteenpäin. Tilkunviilaajan vuoden 2015 kohokohdat kuvamosaiikkina näyttävät tältä:


Kaksi tapahtumaa ansaitsevat päästä listalle, vaikkeivät liity tilkkutöihin lainkaan. Kiersin perheeni ja ystäväpariskunnan kanssa kesällä 2015 Etelä-Saksaa ja matka oli ikimuistoinen ja ihana! Ja joulukuun alussa Tytär sai ylioppilaslakin!

Kaikki valmistamani tilkkupeitot pääsivät tietysti yhdeksän huippujutun joukkoon ja yhdeksäntenä oli vielä ShushImQuilting-blogin Liziltä saamani Tula Pink -tyynynpäällinen. Se edustaa Internetin ja sosiaalisen median tilkkuiluskenen hienoutta!

Tilkkuvuoteni 2015 on ollut melko työteliäs, vaikka juuri nyt itsestä tuntuu laiskalta. Olen kuitenkin vuoden mittaan ommellut valmiiksi kolmisenkymmentä eri juttua eli melkein yhtä monta kuin viime vuonna, jota pidin ahkeruuden ilmentymänä.

Ompelin vuoden aikana siis:

- 23 pussukkaa tai nesessääriä
- yhden esiliinan pyyheliinasta (Etelän hedelmät)
- 6 tilkkupeittoa
Massey-Ferguson
Täplikästä menoa
Mummola
Aamuvirkku
Edistys
Jackpot
- ja lisäksi 24 matkalaukun nimilappua sekä muutaman 4-6 lasinalusen setin joulumyyjäisiä varten.

Tänä vuonna aloitin lisäksi kaksi tilkkupeittoa, jotka eivät vielä valmistuneet:

Ruskea-pinkin tähtikuviopeiton. Aloitin blokkien parissa valtavalla innostuksella, mutta sitten intoni lopahti. En ole juuri lainkaan innostunut työstä enää, vaan pohdin välillä puolitylsänä, miten saattaisin sen kunnialla jonkinlaiseen kuosiin.

Scrappy Mountain Majesties –tilkkupeiton. Ompelin peiton blokit erittäin joutuisasti ja kokosin tilkkupinnan valmiiksi. Tilkkupeitto odottaa nyt taustakappaletta!

Vielä minulla on tekeillä merkillinen kirjontaharjoittelulaukku. Olen konetikkaamassa laukkukappaleita tikkausvanuun, jotta saan siitä vetelää jäpäkämmän.


Laukunalku on luonnossa nähtynä hiukan paremman näköinen.

Parasta vuodessa 2015


Menin mukaan Instagram-kanavaan ja olen saanut todella nopeasti koko joukon seuraajia.

Siirryin Jackpot-tilkkupeiton mukana erilaiselle tilkkuilualueelle – en ihan epämukavuusalueelle, mutta sinne päin. Tilkkutyötä oli to-del-la hauska tehdä ja lopputulos ylitti odotukset! Sain siitä pari uutta ideaakin, mutta niitä en ole vielä ehtinyt kehittää eteenpäin.

Turhauttavinta vuodessa 2015


Aprikoin edelleen, miten paljon panostaa blogiini. Valitettavasti minulla on teknisiä haasteita, ja tuntuu, että päivitysten tekeminen vaatii liian monta työvaihetta. Kirjoitan myös työssäni paljon, eikä työpäivän jälkeen aina tunnu houkuttelevalta kirjoittaa vielä lisää.

Olen työstänyt tilkkukirjaideaa mielessäni jo pari vuotta, mutta en vain saa aikaiseksi oikein mitään. Ryhtyäkö vai ei? Vatulointini heijastuu jo muuhunkin tilkkuharrastamiseen. Vatuloinnin sijaan minun pitäisi noudattaa Yodan neuvoa: ”Do. Or do not do. There is no try”.

Miten toteutuivat tilkkuvuodelle 2015 asettamani toiveet?


”Toivon pääseväni käymään isossa tilkkutapahtumassa ulkomailla”.

En käynyt isossa tilkkutapahtumassa ulkomailla tai kotimaassa. Pääsin kuitenkin käymään toisenlaisessa isossa tapahtumassa työn merkeissä.

”Haluaisin osallistua samanlaisiin hauskoihin ryhmämyyjäisiin kuin Töölön Tilkkupajan joulu oli”.

Pidin Soilen kanssa ryhmämyyjäiset toukokuun Siivouspäivänä. Sen saldo oli onneton. Emme myyneet käytännössä mitään, ja Soile vilustui ja sai flunssan.

Mutta meillä oli myös Töölön Tilkkupajan joulu, ja se oli taas todella hauska tapahtuma!

”Aion pitää ”en osta mitään kangasta” –kuukauden, koska tänäkin vuonna onnistuin siinä”.

Olin kangaslaihiksella tammikuun 2015 ja onnistuin mainiosti. Sittemmin otin kärsimäni vahingon takaisin ja ostin ensin Eurokankaan palalaarit tyhjiksi, sitten kävin Tallinnan Karnaluksissa hankkimassa parisataa metriä kankaita (no en ihan), ja pyöristin vuoden vielä melkein viime tingassa ostamalla Soilelta ihanan batiikkikaitalesetin.


”Bonustoiveena on saada ainakin yksi nyt keskeneräinen työ valmiiksi.”

Bonustoiveeni toteutui korkojen kanssa. Kirjasin viime vuoden yhteenvetopostaukseen viisi keskeneräistä tilkkutyötä, joista sain tämän vuoden aikana valmiiksi kolme: tilkkupeiton taaperolle (Täplikästä menoa), palapelipeiton (Edistys-tilkkupeiton) ja traktorinjälkipeiton (Massey-Ferguson-tilkkupeiton).

Muut kaksi viime vuonna keskeneräisiksi mainitsemaani työtä – jalokivien lailla hohtava tilkkupinta ja kaitaleesta virkattu matto – ovat edelleen kesken.

Ensi vuodelle asetan neljä tavoitetta.


1.  Haluan edetä tilkkukirjan kirjoittamisessa niin pitkälle, että kirjani on ellei valmis niin ainakin melkein valmis.

2.  Pystytän lopultakin englanninkielisen verkkosivuston, joka edustaa modernia suomalaista tilkkutyöharrastusta.

3.  Pidän ainakin yhden ”älä osta mitään kangasta” –kuukauden.

4.  Ja muun yhdentoista kuukauden ajan suosin parhaan kykyni mukaan suomalaisia kangasmyyjiä.

Lopussa kiitos seisoo! Kiitos kaikille blogini lukijoille ja erityisesti blogiini kommentoineille, että olette kulkeneet kanssani tilkkuvuoden 2015! Kommenttinne innostavat jatkamaan blogiin kirjoittamista.

Onnea ja tilkkumenestystä vuodelle 2016!

Sunday, 27 December 2015

lumen 22 nimeä - 22 words for snow.

Lähetin Suomesta Uuteen-Seelantiin paitsi suklaata, myös nukenpeiton, jonka tein Helsingin tilkkukilta Syyringin Lapsettaa-näyttelyyn ja jolle annoin nimeksi ”Lumen 22 nimeä”. Numeron otin peiton tähtien lukumäärästä ja myöhemmin mietin, onko Suomen kielessä 22 eri nimitystä lumelle.


In addition to chocolate, I sent Liz in New Zealand a doll’s quilt. I’d sewn the quilt for our quilting guild’s exhibition and its name is “22 Words for Snow”. It’s how many stars there are on the quilt. Later I started wondering if I could figure out 22 Finnish words for snow (or snow like substances).

Lumi – snow
Nuoska – wet snow that one can make snowballs out of
Viti – driven snow
Pyry – small-sized snowing snow, very dense
Nietos – a mound of snow
Hanki – a covering of snow
Kinos – another kind of a mound of snow
Polanne – hardened snow in tracks on the road
Loska – very wet snow on the ground
Räntä – very wet snow when it’s coming down
Kuura – frost
Sohjo – again, very wet snow on the ground or in water
Hyhmä – semi-frozen water
Huurre – frost
Hankikanto / hankiainen – hardened snow that one can walk on top of
Lumipallo – a snowball
Lumihiutale – a snowflake
Suojalumi – wet kind of snow
Tykky – a thick covering of heavy snow on a tree
Härmä – frost
Riite – very thin coating of ice on water
Puuterilumi – powder snow

Tunnustan käyttäneeni Wikipediaa apunani, jotta sain luetteloon neljä viimeistä sanaa.

I did use Wikipedia to help me come up with the last four words.

Olen kuullut, että eskimoiden kielessä olisi vielä paljon enemmän sanoja lumelle. Olen myös kuullut, että tämä olisi harhaluulo. Uskon hanakammin ensimmäistä väitettä. Jos suomalaiset ovat keksineet lumelle näin monta eri sanaa ja enemmänkin, miksei eskimoilla olisi ainakin yhtä monta?!

I’ve heard that the eskimo language is supposed to have many more words for snow. I’ve also heard that this would be an urban legend. I find it easier to believe the first. If Finns have come up with so many words for snow or snow-like substances, why shouldn’t eskimos have at least as many?!


Harmi, etten tilkkutyötä ommellessani ymmärtänyt antaa joka tähdelle eri lumen nimeä! (Tämän tähden nimi olisi voinut olla vaikka sohjo.)

It’s too bad that I did not name each star on the quilt with a Finnish word for snow!

Friday, 25 December 2015

hyvää joulua - Merry Christmas!

Hyvää joulua, oi kaikki lukijani! - Merry Christmas to all my readers!


Joulukiireet tuntuvat kaukaisilta, kun istun hiljaisessa olohuoneessa eilen illalla avattujen lahjojen keskellä, kuusenkynttilöiden valossa. Ulkoa ei paljon valoa tulvi, sillä on taas sateista ja harmaata, mutta joulumielen olen tavoittanut. Olen saanut viettää jouluni läheisten kanssa ja sen lisäksi olen saanut tervehdyksiä kaukaisilta ystäviltä!

The Christmas rush seems distant as I sit in our quiet living room surrounded by the gifts that we discovered from last night’s packages. I’ve been fortunate to spend Christmas with my nearest and dearest, and in addition, I’ve received greetings from far away places!

Kaikkein kauimpana on uskomaton tilkkuystäväni, ShushImQuilting-blogin/-Instagramin Liz, joka asuu Uudessa-Seelannissa! Päädyimme kolmisen vuotta sitten vaihtamaan suklaita keskenämme ja hänen paketissaan oli taas myös muuta. Tuskin maltan odottaa, että saan maistaa suussa poreilevaa valkosuklaata, jollaista täältä Suomesta ei saa! Tänään otamme palat jälkiruuaksi.

The furthest away greeting was from my unbelievable quilting friend Liz from ShushImQuilting, who lives in New Zealand! We ended up as chocolate exchange buddies some three years ago, and like every year, there were other things besides chocolate in her package. I can hardly wait to be able to taste the crackling white chocolate that she sent! Today, we will take one piece each for dessert.


Kuvasta puuttuu kaksi tilkkutyötä, jotka olivat myös paketissa.

Two quilted items are missing from the portrait.

Tavaroita ympäröi hieno Lizin Tula Pinkin kankaista ompelema ja jo valmiiksi tikkaama tyynynpäällispinta. Hän tarjosi sitä Instagramissa halukkaille ja noin 35 kommentoineesta juuri minä sain sen! Luulisin, että saavutin voiton kommentillani, joka kuului suomeksi jotenkin näin:

Tekisin tästä upean tyynynpäällisen sängyllemme. Vannon, että tekisin muille sängynpäällistyynyillemme sävyihin sopivat uudet päälliset. Tyynyt ovat kaikki erilaisia eivätkä kunniaksi kenellekään – ne ovat todella sekalainen seurakunta. Tämä päällinen aloittaisi meillä sänkytyynyjen Uuden Sävy-sävyyn Ajan.

The items were wrapped into a pillow front made by Liz out of Tula Pink fabrics. She offered it as a giveaway in her Instagram, and out of some 35 volunteers, I got it! I think that she chose me based on my comment:

I’d sew a totally awesome pillow for the bed. I swear, I would coordinate the rest of the pillows to match this. They are now all different, totally a hotchpotch and it’s not a sight to make me proud. This pillow would launch the New Coordinated Time for the pillows on the bed.

Olipa suurta! Menin vielä vannomaan! Mutta katsokaa, miten eriparisia tyynyt nykyisin ovat!

That was big! And I swore I’d do that. But look how badly the pillows match!


Vasemmalta yläkulmasta alkaen – entisen nukkumatyynyn päälle ommeltu tilkkutyö, jossa on applikoitu appelsiinipuun kuva. Edelleen, entisen nukkumatyynyn päälle 1990-luvulla tekemäni päällinen. Pidän sitä taustapuoli ylöspäin, koska yksivärinen tummansininen sopii muihin tyynyihin aavistuksen paremmin kuin toisella puolella oleva ysärihenkinen kuvio. Taas entisen nukkumatyynyn päälle ompelemani päällinen. Tein tilkkutyön yhdellä kurssilla eikä siitä tullut kovin mieleinen. Tyynykin on aivan littana ja epämääräisen muotoinen.

From upper left hand corner – an ex-sleeping pillow covered with a surface where I’ve appliqued an orange tree. The next one is also an ex-sleeping pillow, covered by a pillow case that I made in the 1990’s. I keep it facing down because the solid dark blue matches the other pillows slightly better than the front. The next one, again an ex-sleeping pillow, the cover is a piece that I made at a quilting course and which was not much of a success. The pillow is all flat and unshaped.

Näiden edessä on kukka-applikaatio, sentään aidon koristetyynysisuksen päällä. Ihan ok, mutta ei maailman parhaiten sovi esimerkiksi päiväpeiton väreihin. Sen vieressä Tyttären alakoulussa tekemä kangasmosaiikkikollaasi. Ompelin kollaasin tyynynpäälliseksi ja annoin sille nimen ”Kissa mustikassa”. Hienoin tyyny. Aivan etualalla on myös Tyttären tekemä kissatyyny. Se on hauska, mutta todella litteä ja siltä puuttuu viiksiä.

In front, a flower applique on top of a real pillow. That one is ok but it doesn’t match the bed quilt particularly well. Next to it, a fabric collage made by Dear Daughter in middle school. I sewed the collage into a pillow cover and named it “Cat in Blueberry Forest”. This pillow cover is the star of the batch. The foremost pillow is also Dear Daughter’s school time creation. The cat looks fun, but it’s flat and the poor thing is missing some whiskers, too.

Tein parhaani kuvitellakseni, miltä sängynpäällistyynyjen koordinoidumpi elämä näyttäisi, mutta en oikein osannut. Matka sitä kohti alkaa kuitenkin tästä Lizin tekemästä tyynynpäällisestä, jonka asetin yhden entisen tyynyn päälle.

I did my best to imagine how the life of better coordinated bed pillows would look, but I could not. The journey towards coordinatedness begins with the fab pillow cover by Liz.


Päällisen alla oleva tyyny on aivan liian litteä, ja taidan lisäksi ommella Lizin päälliseen tumman reunakaitaleen, jotta se erottuu paremmin vaaleahkolta päiväpeitoltlta.

I think I’ll sew an extra dark round of strips around Liz’s pillow front. That way, it will stand out better from the light coloured bed quilt.

Liz lähetti minulle myös ihanan neulatyynyn, joka on kuuluisa Instagramista. Pöydälleni pääsee oikea merkkihenkilöneulatyyny!

Liz also sent me a gorgeous pincushion, which is famous from Instagram. My sewing table will be adorned by a special item!


Toin eilen illalla koko uusiseelantilaispaketin yläkertaan odottamaan, että saan kuvattua ne päivän koitettua.

Last night, I brought the contents of the kiwi package upstairs to wait for being photographed in daylight.

Heräsin aamulla siihen, että Kissa leikki tarmokkaasti lattialla. Sieltä kuului aikamoista ryntäilyä ja jonkun pehmeän jutun heittelyn ääntä. Oli vielä pimeää, enkä muutenkaan näe juuri mitään ilman silmälaseja, joten Kissan leikkikalu jäi minulle arvoitukseksi. Leikkimisen ääni kuitenkin jatkui ja jatkui, joten nousin katsomaan. Sillä oli leluna uusi neulatyynyni! Uusi neulatyyny – Kissankin hyväksymä.

I woke up this morning to the sound of Cat playing vigorously on the floor. I could hear her making leaps back and forth, and something soft being thrown about. It was dark and I cannot see much without my glassess, so I had to get up and look properly. She had chosen the new, precious pincushion for her toy! New pincushion – Approved by Cat.

Kiitän vielä kerran onneani, että päädyin Internetin tilkkuilumaailmaan, jonka asukkaat ovat rikastuttaneet elämääni niin monin tavoin! Lizille erityiskiitokset!

I am so grateful that I happened into the Internet quilting world whose inhabitants have enriched my life in so many ways! Thank you Liz in particular!

Monday, 12 October 2015

tauko.

Tänä vuonna tähän mennessä olen valmistanut neljä tilkkupeittoa:


Olen tänä vuonna kirjoittanut 146 blogikirjoitusta ja kaikkiaan olen kirjoittanut niitä 1059. Kommentteja blogiini on tullut 3791 kappaletta - osa näistä omia vastauksiani teidän kommentteihinne. Kiitos kaikille lukijoilleni - teille, jotka olette kannustaneet minua tilkkuharrastuksessani!

Nyt pidän tauon. En tiedä, kuinka pitkän, vai lopetinko kokonaan. Hyvää jatkoa teille kaikille!

Monday, 7 September 2015

uusia säädöksiä?

Luin männäviikolla lehdestä jostain uudesta EU-direktiivistä, joka kieltäisi puuvillakuidun heittämisen roskiin. Ensimmäinen reaktio on tietysti nyökytellä. Kyllä, onhan kauheaa tuhlausta heittää puuvillaa sisältäviä vaatteita roskiin.

Tilkkuilija miettii asiaa vähän pidemmälle.


Kaikki puuvillakuitua sisältävä ei ole kovin isoa. Ilmeisesti meidän täytyy ruveta keräämään kaikki tilkku- ja lankasilppu talteen omaan kierrätysroskikseen? (Ai niin, osa meistä tekee sen jo, paitsi ettei sitä kutsuta kierrätysroskikseksi vaan varastoksi, josta otetaan materiaalia tilkkumosaiikkeja sun muita varten.)

Etsin lisätietoa EU-direktiivistä, mutten löytänyt. En ihmettele, vaikka sellainen olisi tulossa. Vielä kun sitten tietäisi, mihin oman puuvillakuitujätteen voi toimittaa. Ehkä sen voisi jo nyt laittaa lumppukeräyslaatikkoon (jos sellaisia on).

Tuesday, 16 June 2015

kolme harvinaisempaa tilkkutyökalua.

Leikkuri, viivain ja leikkuualusta ovat tilkkuilijalle jokapäiväiset työkalut. Näiden lisäksi käytän hyvin usein kolmea vähän harvinaisempaa tilkkutyökalua.

Puinen syömäpuikko. Kiinalaisravintolasta ilmaiseksi mukaan saatu syömäpuikkopari on edelleen paperikuoressaan. Se seisoo kynäpurkissa ompelupöydällä ja aika ajoin tartun jompaankumpaan syömäpuikkoon. Puikko on maailman kätevin kun käännän esimerkiksi matkalaukun nimilappuja. Nurkat saa turvallisesti suoristetuiksi puisella, kapealla mutta tylpällä välineellä.


Tässä syömäpuikko on apuna kulmia terävöittämässä, kun käännän Hamina-nesessäärin sisätaskua:


Olipa mahdotonta saada terävää kuvaa toisesta kädestään.

Lasersuorakulma. Mies osti minulle maailman parhaan välineen, jonka avulla saan suoristetuksi tilkkupeiton reunat ja kulmat. En edes keksi, mitä muuta lasersuorakulmalla muka voisi tehdä.


Valkoinen, haihtuva merkkaustussi. Ellei tällaista olisi, se pitäisi keksiä! Tummassa kankaassa näkyy vain valkoinen väri ja pidän tussia paljon kätevämpänä kuin merkkausliitua.

Käytellessäni ensimmäisen kerran valkoista merkkaustussiani epäilin tulleeni jymäytetyksi. Piirsin sillä viivan, eikä mitään näkynyt. Kävin hakemassa toisenlaista merkkausvälinettä (ehkä liitua) ja palatessani näin, että valkoinen väri oli muuttunut näkyväksi! Oi, mikä taianomainen tuote: ensin näkymätön, sitten näkyvä ja lopuksi sen saa häviämään taas.

Wednesday, 20 May 2015

tilkkumyyjäiset!

Töölön Tilkkupajan ja Tilkunviilaajan yhteinen
Pop-up Store on avoinna
lauantaina 23.05.2015 klo 10-16
osoitteessa Vänrikki Stoolin katu 10 B!
- Helsingissä -





Tervetuloa supermyyjäisiimme!

Myytävänä on tikattuja kasseja ja tilkkupussukoita sekä matkalaukun nimilappuja nyt ainakin.

Lisäksi I-HA-NI-A fat quarter-paloja Tilkkupajan varastoista sekä mahdollisesti Tilkunviilaajan jäännöspalatilkkueriä.

Tervetuloa! Tapaammehan lauantaina!?

Friday, 15 May 2015

kolme kysymystä Tilkkulehdestä 2/2015.

Miksi viherkasvi vie yli puolet TILKKUlehden kansikuvasta?


Oliko lehteni painatuksessa tapahtunut värivirhe, vai miksi suurin osa kuvista oli omituisen värisiä?


Miksi lehden parhaan (ja ainoa modernin) näköinen sivu on takakansi, joka on kansainvälisen tilkkutapahtuman mainos?


Tuesday, 14 April 2015

tartu kangastarjoukseen!

Töölön Tilkkupajassa on tästä päivästä (14. huhtikuuta 2015) alkaen myynnissä Helsingin tilkkukilta Syyringin järjestämät erikoistarjouskankaat. Soile ja minä paketoimme eilen 30 kilon tilkkukangaserän houkutteleviksi ja ennen kaikkea huokeiksi nyyteiksi, jollaisia saa vain rajoitetun ajan Töölön Tilkkupajasta, Vänrikki Stoolin katu 10:stä.


Kankaat ovat uusia siinä mielessä, että ne ovat suoraan pakalta, mutta niistä on ostamisen jälkeen tullut lähes vintagea – suurin osa on varmaan 1990-luvulta.


Valitsimme joka kankaalle sitä hyvin komppaavat kaverit ja teimme kaveruksista nyytin. Erityisesti murrettujen ja maanläheisten sävyjen ystävät löytävät nyyteistä varmasti mieluisia.


Huokeimmat nyytit maksavat vain viisi euroa. Muutama erityisen upea setti löytyy 15 euron hintaan ja loput ovat hinnaltaan sillä välillä. Tuotto menee lyhentämättömänä Helsingin tilkkukilta Syyringin hyväksi.

Tämä tarjous kannattaa tulla katsastamaan! Voit tehdä elämäsi löydön!

Soile ja minä panimme likoon koko tilkkukokemuksemme laatiessamme näitä kangasyhdistelmiä. Tällaisia valmiiksi koottuja settejä ei saa mistään muualta!

Wednesday, 18 March 2015

4 syytä miksen voi koskaan ryhtyä tilkkukangaskauppiaaksi.

Välillä harmittaa niin palavasti se, ettei Helsingissä ole yhtään täysiveristä tilkkukangaskauppaa! Verkkokaupasta voi ostaa mitä tahansa, niin, mutta verkossa ei pysty hypistelemään kankaita ennen kuin ostaa.

Sen sijaan että harmittelen, tekisi mieleni parantaa asia. Tarttua itse toimeen. Mutta en koskaan voi ryhtyä tilkkukangaskauppiaaksi.

Syy 1: Aloittelevana kauppiaana perustaisin pienen puodin kotimme yhteyteen. Liikepaikkana minulle kätevä, mutta ohikulkijoita taitaisi olla vain muutama päivässä, jos sitä.

Syy 2: Harvat pistäytyjätkään eivät varmaan poikkeaisi toiste, kun myisin heille kissankarvoilla kuorrutetut kangasnyytit. Kissa lähdettää itsestään niin massiiviset määrät karvaa.


Syy 3: Tietenkin toimisin omana sisäänostajanani. No millaisen valikoiman luulisitte minun kykenevän valitsemaan, kun silmäni poimivat esiin vain kirkkaita värejä ja kuviollisia kankaita? Ei olisi yksivärisiä kankaita minun myymälähyllyilläni (niillä kissankarvaisilla).

Syy 4: Kolme edellistä estettä olisivat vielä voitettavissa, mutta viimeinen syy on ohittamaton. Enhän jestas sentään OSAISI myydä kankaita, kun ydinkykyni on kankaiden HANKKIMINEN.

Niin jää Helsingin seudun tilkkukangaskaupattomuus edelleen ratkaisemattomaksi ongelmaksi.

Tytär kommentoi tarkkanäköisesti: "Aika surullista, äiti, mutta toi kaikki on niin totta".

Sunday, 8 March 2015

kotona!

Hyvää naistenpäivää ja terveisiä etelämmästä! Tällaisessa paikassa olin viime viikolla:


Nyt olen taas kotona!

Käsityörintama on kärsinyt matkastani: jouduin siellä keskittymään aivan muihin puuhiin, ja ennen matkaa tein kaikenlaisia valmisteluja.

Palattuani tein ensimmäiseksi edelleen jotain aivan muuta, vaikka sekin käsityötä. Lyhensin ystävälle hänen mekkonsa.


Kuvaa varten ei todellakaan ole lavastettu, kuten ehkä huomaattekin. Mallinukke seisoo keskellä lattiaa – törs – ja takana on petivaatteiden vaihto meneillään. Halusin kuitenkin näyttää, että näin sitä taas ommellaan.

Seuraavaksi olisin voinut tarttua tilkkutöihin, mutta voi voi, vielä oli matkavelvollisuuksia tekemättä:  


Lesoilen vähän: onnistuin mahduttamaan tähän pieneen lentolaukkuun kolme paria kenkiä ja kolme eri vaatekertaa plus muutaman muun tarpeellisen tavaran. Tavarat täytyi kuitenkin purkaa, että laukun sai pois sommittelulattialta, jota tarvitaan seuraavaan palapelipeiton vaiheeseen.

Palapeli on koottu, paitsi juuri eilen huomasin, että yhdestä keskellä olevasta palasta puuttuu vielä nirkko. Kaikki muut olin huomannut, mutta yksi puuttui!

Erillisinä olleet palat on kuitenkin ommeltu yhteen ja nyt leikkaan mustat kaitaleet palapelin ympärille. Tarvitsen kaiken mahdollisen lattia-alan. Haluan saada mustat kaitaleet kiinni, jotta minun on helpompi laskeskella, millaiset punaiset nirkot palapeliin vielä tarvitaan. Vasta kun se asia on selvillä, palaan punaisten jäännöspalaneliöitteni pariin.

Wednesday, 28 January 2015

11 faktaa.

Sain Aivosolun ajatukset –blogista haasteen vastata 11 kysymykseen ja jatkaa haastetta. Säännöt ovat näköjään seuraavat:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetuille.
5. Sinun pitää kertoa ketkä 11 olet haastanut.
6. Ei takaisinhaastoa.

Ensin siis 11 asiaa itsestäni:


  1. Olen kutonut elämäni aikana yhden parin sukkia. Koulun käsityötunnilla oli pakko.
  2. En ole koskaan jäänyt pakkasella kielestäni kiinni metalliin.
  3. Osaan näpytellä kymmensormijärjestelmällä eli en katso näppäimiä kun kirjoitan.
  4. Lempivärini on värikäs ja kuviollinen.
  5. Oranssi väri ei pue minua lainkaan.
  6. Jos joku tavara on hukassa, etsin sitä periaatteella ”90% todennäköisyydellä tavara löytyy kolmen metrin säteellä paikasta, missä se on viimeksi nähty”. (Joskus on vaikea muistaa, missä se ON viimeksi nähty.)
  7. Kannatan mielessäni Rauman Lukkoa.
  8. Koska olen Raumalta kotoisin.
  9. Pienenä ajattelin, että minusta tulisi isona muotipiirtäjä. (Ei tullut.)
  10. Kävin viimeksi elokuvissa katsomassa leffan ”Interstellar”.
  11. En ole koskaan lasketellut/alamäkihiihtänyt. Siis edes kokeillut.


Mielelläni vastaan 11 kysymykseen, mutta että haastaisin vuorostani 11 bloginpitäjää tähän! Aivan räjähdysmäisestihän tämä haasto lisääntyisi, jos jokainen haastettu tuottaisi 11 lisähaastettua, jotka jokainen tuottaisivat 11 lisähaastettua ja niin edelleen.

Haastan kaksi uutta ja toivon, että edes toinen heistä jatkaisi haastetta. Eihän tämä ketjukirje saa minuun loppua (vaikka tosi moni ketjukirje on aikojen saatossa loppunut juuri minuun).

No niin, tässä siis minun kysymykseni ja vastaukseni:


  1. Aikaavievin harrastuksesi? Lukeminen. Käytän erittäin paljon aikaa tilkkutöiden tekemiseen, mutta vielä enemmän luen. Viime vuonna luin 82 kirjaa, joissa oli yhteensä noin 25499 sivua. (Goodreads pitää puolestani lukua sekä kirja- että sivumääristä per vuosi.)
  2. Mitä harrastit ennen kuin aloitit kyseisen puuhan? Ehkä jokeltelua ja konttaamista. Opin lukemaan hyvin pienenä enkä muista aikaa sitä ennen.
  3. Lempiaine koulussa (mikä tahansa koulutaso käy)? Fysiikka.
  4. Paras matkakohde jossa olet käynyt ja miksi? Yhdysvaltojen itärannikko. Matkamme ulottui New Yorkista Bostonin kautta Cape Codiin ja takaisin ja mukana olivat kalifornialaisystävämme. Matka oli heidän täydellisesti suunnittelemansa ja saimme viettää koko ajan heidän kanssaan. Tapaamme vain noin kolmen vuoden välein. Pääsin käymään Cape Codissa, jolla oli mielessäni jostain syystä taianomainen kaiku.
  5. Mitä haluaisit maailmasta nähdä? Pistetään vaikka top 3. Tykkään eniten kyllä olla kotona ja olen onnekkaana ihmisenä nähnyt suunnilleen ne paikat, joiden näkemisestä olen vähän haaveillut – esimerkiksi juuri Cape Codin, tai Hollywoodin, Grand Canyonin tai Lontoon ja Pariisin. No, kun oikein tiristää, niin löytyyhän pari. Prinssi Edvardin saari. Uusi-Seelanti.
  6. Kenen kanssa haluaisit käydä lounaalla (voi olla jo edesmennyt)? Miehen ja Tyttären kanssa mieluiten. Taas olen onnekas, sillä heidän kanssaan lounastaminen onnistuu usein! Jos ei heidän kanssaan niin sitten Kevin Costnerin.
  7. Elämäsi motto. Ei minulla sellaisia ole ollut, mutta noin vuoden ajan olen kuullut korvissani Yodan opetuksen: ”Do. Or do not. There is no try.”
  8. Jos saisit taikasauvan, minkä yhden asian muuttaisit elämästäsi? Poistaisin itseltäni häiritsevän fobian.
  9. Mikä projekti on nyt kesken? Taaperon tilkkupeitto. Palapelipeitto. Yh, mielenkiintoisista tilkkublokeista koottava tilkkupeitto. Tassels-tutoriaalin mukaan toteutettava tilkkupeitto. Kaikki projektit ovat kesken.
  10. Oletko aamu vai iltaihminen? Aamuihminen.
  11. Sipsit, suklaa, karkit vai leivonnaiset? Ei, vaan näin: Suklaa, karkit, leivonnaiset ja sipsit.


Haastan mukaan:
Tilkkuilon
Pomada-blogin Saijan.

Uudet 11 kysymystä heille:


  1. Mitä juhlit viimeksi ja miten?
  2. Mikä on liikuntalajisi?
  3. Ken on heistä kaikkein kaunein? Eli kaikkien aikojen kaunein missi – tai saa hän olla muukin kuin missi?
  4. Mistä mihin olisit valmis kävelemään?
  5. Mitä veikkaat, moneenko lauluun osaat sanat ulkoa?
  6. Ja laulatko yleensäkään?
  7. Mikä on seuraava projektisi ja miksi?
  8. Mistä saat ideat tilkkutöihisi? (Ja jos haluat, voit tehdä tästä aiheesta vaikka oman blogikirjoituksen! On kiva nähdä, mistä ihmiset saavat ideansa!)
  9. Minkä lahjan annoit viimeksi?
  10. Millainen muisti sinulla on? Valikoiva? Tarkka? Kasvo-/nimi-/numeromuisti? Vai jotain muuta?
  11. Miksi aloitit bloggaamisen ja miksi aloitit juuri sellaisella blogikirjoituksella kuin aloitit?

Saturday, 24 January 2015

tänään nähtyä.

Vannomatta paras – vaikka sadattelin vinosaumoja ja kolmiomaisia paloja, aloitin heti uusilla kolmioilla:


Ruskeaa ja pinkkiä väriteemana siis. Malli on siitä vaativa, että tässä on kaksi erilaista blokkia ja ne täytyy ensin ommella täsmälleen oikein ja sen jälkeen asemoida keskenään juuri oikein. Muuten palojen nurkkiin ei muodostu oikeanlaista tähtikuviota.

Ajattelin tehdä tällaisia neljän blokkeja eri kankaista, mutta aina melko samaa tummuusastetta. Järjestelen sitten joskus pitkän ajan kuluttua blokkini tummuus- ja vaaleusjärjestykseen.

Aijai, tänään oli pakko kävellä kangaskaupan ohi. Tai en suoraan kävellyt ohi, vaan pysähdyin ottamaan kuvan todistaakseni, että olin kaupan ulkopuolella enkä sisäpuolella. (Näyn kuvan vasemman reunan ikkunaheijastuksessa.)


Minulla on ollut tapana aina poiketa kangaskauppaan, missä vain sellaisen näen, mutta koska tammikuu on ”en osta mitään kangasta” –kuukauteni, kuljin tästä haikeana pois, käymättä kangaskaupan kautta.

Olisiko tällainen nojatuoli sopiva tilkkutyöharrastajalle?


Tuolissa olisi hyvä tehdä jotain tilkkutyötä käsin, esimerkiksi tikata. Sinne maastoutuisi täysin, eikä kukaan huomaisi patistaa vaikka kotitöihin, vaan voisi vain tilkkuilla ja tilkkuilla.

Kuten kuvastakin saattaa arvata, kävin huonekaluliikkeessä, enkä vain yhdessä vaan monessa. Olohuone on vailla kulmapöytää, pöydälle asetettavaa lamppua sekä kirjahyllyä. Pöytälamppuja löytyi viimeisestä liikkeestä useita mahdollisia, mutta kulma- tai edes seinäneduspöytiä ei ole olemassa eikä oikein kirjahyllyjäkään. Näitä huonekaluja olimme etsimässä, mutta sen sijaan ostimme villaisen viltin.

Sunday, 28 December 2014

tämän tilkkuilijan aakkoset.

Olen joissain blogeissa nähnyt aakkosaiheisia postauksia ja kirjoitin nyt oman versioni. Tässä näet tämän tilkkuilijan aakkoset. Nämä eivät ole ohjeita eivätkä vinkkejä eikä näistä kannata ottaa esimerkkiä.

Applikointia olen tehnyt moneen paikkaan, viimeksi Syyringin hyväntekeväisyysprojektiin, joka on mittava. (Kuvassa kuitenkin ihan itse keksimäni malli.)



Blokki on melkein jokaisen tilkkutyön perusrakennuspalikka ja aina välillä täytyy kokeilla joku uusi tilkkublokki. Viimeisin uusi kokeilu oli helpohkosti syntyvä Delectable Mountain –blokki.

Crazy-tilkkupinnat eivät oikein ole minun juttuni. Vaikka kokoaisin improvisoiden, tykkään mieluummin käyttää neliöitä ja suoria kaitaleita. Yleensä.

Dollareissa ja euroissa mitaten kangasvarastoni on melko kamalan kallis. Sille ei kuitenkaan voi määritellä hintaa, koska siellä on paljon Tärkeitä ja Merkityksellisiä kankaita. Se on siis myös arvokas.

Epämääräisistä ja sekavan värisistäkin jäännöspaloista kokoamani tilkkupinnat olen usein tasoittanut neliömäiseksi ”blokiksi”. Yleensä toimii.



Fassettin Kaffe on suunnitellut upeita kangaskuoseja. Ne ovat ihan omanlaisiansa ja aina ahdistaa, kun joku kangaspala on juuri loppumaisillaan. Onneksi niitä voi välillä ostaa lisää.

Grrr! Aloitin aakkosteni kirjoittamisen yli kolme viikkoa sitten, mutten edelleenkään keksi sopivaa geellä alkavaa sanaa. Grrr-murahtelu saa luvan kelvata tähän kohtaan.

Hassuttelu ja hulluttelu kannattaa. Hurjatkin kangasyhdistelmät voivat toimia tosi hyvin valmiissa tilkkupinnassa.

Improvisointi on hieno nimitys sille, kun ompelee paloja (esimerkiksi laatikoista löytyviä jäännöspaloja) yhteen ilman mitään erityistä suunnitelmaa. Harrastin tätä kauan ennen kuin edes tiesin tälle nimitystä.

Jäännöspalat tuntuvat lisääntyvän koko ajan, vaikka kuinka käytän niitä kaikenlaisiin projekteihin. Hmmm, olisikohan syynä, että projektini ovat minipieniä niin, että niihin kuluu vain tosi vähän kangasta?

Kankaat. Aah! Ihania! Aina välillä on pakko ostaa, vaikkei yhtään tarvitsisi.



Leikkuri on tilkkuilijan oiva apuri. En enää lähtisi toteuttamaan parisängyn peittoa saksipelillä kuten tein ensimmäisen isomman tilkkutyöni. On ihme, että halusin jatkaa harrastusta sen jälkeenkin.

Muisti on minulla niin hatara, että kirjoitan suunnilleen kaiken vihkoon. Esimerkiksi kun mittaan töitäni, ehdin unohtaa leveyden siihen mennessä kun mittaan pituutta. Unohdan myös tekotavat ja joudun keksimään ne yhä uudestaan (ellen ole kirjoittanut asiaa muistiin).

Nimilappu kuuluu ehdottomasti tilkkutyön taustapuolelle. Siinä lukee työn nimi, valmistumisvuosi, tekijä ja osoite sekä mielellään myös tikkauksen toteuttaja (aina hänen nimensä ei ole mahtunut mukaan, voi voi).

Oikea ja nurja puoli menevät yhä sekaisin aina silloin tällöin. Vaikka pitäisi ommella palat yhteen oikea puoli oikeaa vasten, toinen pala luiskahtaa väärin päin. Luulisi, että vuosia harrastaneelle ei enää sattuisi tällaista, mutta niin vain tapahtuu aina välillä.

Purkaminen on toisinaan välttämätöntä. (Katso kohta O.)

Quilt on englantia ja paljon neutraalimpi sana kuin yksi suomenkielisistä vastineista eli tilkkutäkki.

Ranskan Elsassissa pidetty European Patchwork Meeting 2013 oli tilkku-urani mahtavin kokemus!

Senttimitat ovat minulle paaaaljon tutummat ja helpommat kuin monien käyttämät tuumamitat.

Taustakankaan keksiminen on minulle yleensä ongelma. Haluaisin selvitä helpolla ja toteuttaa taustakappaleen yhdestä ja samasta kankaasta, mutta useinkaan se ei onnistu. Minulla ei joko ole yhtä ja samaa sopivaa kangasta tarpeeksi tai sitten keksin jotain muuta kivaa mukaan taustakankaan lisäksi.



Unelmoin joskus siitä, että päivässä olisi aina yksi ylimääräinen tunti käytettäväksi tilkkutöiden tekemiseen!

Vanuja on yllättävän monenlaisia. Vaikken yleensä ole välinetilkkuilija, olen käyttänyt ainakin kuutta erilaista vanua: puuvilla-polyestersekoitevanua, pelkkää polyestervanua ohuena ja paksuna, liimapintaista ohutta ja vähän paksumpaa polyestervanua sekä liimapintaista tukihuopavanua. Ei kun seitsemää: viimeisimmässä Pelkkää hyvää –tilkkupeitossa on sisällä villavanu. (Tarkkaan ottaen minä en käyttänyt sitä, vaan peiton tikannut Töölön Tilkkupajan Soile käytti sitä.)

Watercolour quilts –kirjasta opiskelin väriliukumien tekemistä ja teinkin pari aika kivaa watercolour-tilkkutyötä. Edelleen tykkään järjestellä tekemäni tilkkublokit valmiiksi pinnaksi jotenkin värijärjestykseen. Se on minusta helpoin sommitteluperiaate.

X-kirjaimesta tulee mieleen sellainen käsintikkaus, missä esimerkiksi keskelle neliötä tai neliöiden kulmiin ommellaan äksän muotoon pari pistoa. Ehkä olen itsekin ommellut tällaisia, kun heti tuli mieleen. En viime aikoina kuitenkaan, sillä joko tikkaan koneella töihini jotain helppoa, vaikka suoraa ommelta, tai vien työn Töölön Tilkkupajaan longarm-tikattavaksi.

Ympyrätikkaus on tuttua! Tykkään aina välillä tehdä spiraalimaisen tikkauksen (pieneen) tilkkupintaan. Vaikka teen spiraalia, tikkaus vaikuttaa sisäkkäisiltä ympyröiltä. Tilkkupintaan voi tehdä useampia spiraaleja, jolloin kuvio näyttää vähän kuin veden pinnassa olevilta renkailta.



Zzzzz kuuluu ompelukoneestani aika usein. Se pitää pehmeän surisevaa ääntä, paitsi kun se piipittää minulle merkiksi alalangan loppumisesta. Säikähdän piipitystä joka kerta.

Åj sentään voisi olla tilkkuilijalle sopiva voimasanamainen ilmaisu. Tai voisi sanoa pannahinen, tai kehvelin kehveli. Mutta käytän valitettavasti voimakkaampia sanoja. Onneksi kukaan ei yleensä ole kuulemassa.

Äkkiä surauttaen ei tule hyvä. Ainakaan minä en ikinä osaa.

Öisin voisi joskus ommella – meillä ei ompelukoneen ääneen tai leikkurin suhinaan kukaan heräisi – mutta jotenkin en tohdi. Tuntuu oudolta! Tosin kohtaan U liittyen, tuolta voisi saada ylimääräisen tunnin (tai vartin) tilkkutöille.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails