toinen otto: kaitalepakkaus käytetty!

Esittelin viime kirjoituksessani tilkkupinnan, jonka ompelin batiikkikangaskaitaleista. Minulla oli paketti, jossa oli 40 koko kankaan levyistä kaitaletta. Ommeltuani 80 neliöblokkia minulle jäi 40 pientä palaa, mutta käytin nekin!

Ensimmäistä kertaa olen ommellut tilkkupeiton niin, ettei minulle jäänyt ylijäämätilkkuja.

Ompelin nuo 40 palaa pareittain lyhyistä päistään yhteen. Ompelin pitkille sivuille vaaleat välikaitaleet. Tein näin kaksi reilun metrin mittaista ja 17-18 cm leveää pötköä. Ne olivat juuri sopivat leventämään taustakangaskappaleita, jotka olivat tähän työhön aavistuksen liian kapeat.


Valitsin tähän aika erikoisen, Martha Negleyn piirtämän kuosin. Siinä on ainakin munakoisoja, punajuuria, retiisejä, ruusukaaleja ja parsaa. Sopisi kasvissyöjälle!

Olen ostanut kankaan aikoinaan Imatran tilkkupäiviltä, koska se oli huokeaa ja hauskan väristä. Ostin palan, jonka arvelin ehkä riittävän taustakappaleeksi johonkin työhöni. No, nyt löytyi työ, johon tuo taustakangas suurin piirtein sopi.

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Hienoa ja onnittelut! Aina on kiva, kun saa käytettyä kaikki kankaat samaan työhön, eikä jää mitään jäljelle. Upea taustakangas.
Marle sanoi…
Tuo on aikamoinen saavutus, että koko kangaspaketti menee ihan viimeistä palaa myöten! Taustakangas on houkutteleva. Pitäisiköhän keventää ja alkaa kasvissyöjäksi. Tuosta tulee niin energinen olo.
Lea P sanoi…
Jo olet ollut ahkerana, tässähän neljän viikon ompelemattomuudessa ihan hengästyy kun on katsellut joulukuun postauksiasi ja aivan upeaa vuosikertomusta.
Saija sanoi…
Harvinaista todella, että kaikki tilkut menee, hyvä niin. Onpa pirteä tausta :)
*VEKKI* sanoi…
Tosi hieno tuli ja nuo palat on kuin pianon koskettimet. Nätti peitto kaikkinensa tulee.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.