1950- vai 1960-lukua?

Vai ei 1950- eikä 1960-lukua? Ompelin tikkaamani tilkkupinnan vetoketjupussukaksi ja näytin Miehelle, jonka mielestä se näytti 50-lukulaiselta. Tyttären mielestä siinä on paremminkin 1960-luvun tunnelmaa.

Mies ehti ensin, joten nimesin pussukan hänen innoittamanaan: sen nimi on Fiftari.


Olin joskus tehnyt ryppysyheröjutun samasta 1970-luvun kankaasta ja keksin sen osaksi tätä tilkkupintaa.

Vihreän vetoketjun innoittamana ompelin pussukkaan vihreäkuvioisen vuorin.


Vuorikangas ainakin on 1970-luvulta – se on pala entistä pussilakanaa.


Violetti-valkopallokuvioinen kuosi on Pink Panther –aiheista kangasta. Taas yksi sellainen kuosi, jota ostin aikoinaan aivan liian pienen palan.

Miten sitä ei koskaan etukäteen tiedä? Olen ostanut melkomoisia määriä oikein kivoja kankaita ja niitä ei sitten olekaan kulunut odotetulla tavalla. Toisaalta joku ostaessa yhdentekevältä tai semi-kivalta vaikuttanut kangas muodostuukin ihan lempijutuksi.


Fiftari-vetoketjupussukan strategiset mitat ovat seuraavat:

  • Leveys ylhäältä noin 23,5 cm
  • Korkeus noin 15 cm
  • Pohjan leveys noin 6,5 cm.

Tähän ompelin tavallisen sivulenksun, josta pussukan voi esimerkiksi ripustaa johonkin roikkumaan.

Olen tikannut tilkkupinnan tuttuun tapaani kiinni sekä tikkausvanu- että collegejerseypalaan. Tikkauskuviona jälleen orgaanisia suoraommelviivoja.

Kommentit

Schulz Family sanoi…
Oh I am so with you regarding the purchasing of fabric. I used to think that Fat Quarter's was the right thing to do. But if you are making a quilt it just is not enough!! I have so many "too small" pieces of material so constantly end up with scrappy looking things. Though you manage to turn yours into amazing quilts etc. Mine just look motley.
Marle sanoi…
Kiva pussukka, mutta en osaisi valita onko 50- vai 60-lukua. Pallokuosit on niin makeita!!!
Tilkkureppu sanoi…
Kaunis ajaton pussukka, en osaa sanoa mitä aikakautta se edustaa, mutta hieno on!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.