mitä näistä mahtoi tulla?

Tämän kuun alussa design-lattiallani asusteli kolme kapeista kangaskaitaleista ommeltua tilkkulasagnea. Kaksi lasagneista oli yhtä väriä, mutta kolmas oli minun tapaiseni eli monivärinen.


Monivärisestä lasagnesta valmistui vastikään tilkkupussukka nimeltä Aaltoileva.

Siniseen ja keltaiseen lasagneen piti lisätä muita paloja, jotta niistä voisi ommella järkevän kokoisen pussukan. Ompelin niitä puolittain tilaustyönä ja tilauksessa mainittiin ”vaaleansininen ja harmaa” sekä ”keltainen ja harmaa”.

Keltaisessa lasagnessa itse asiassa olikin jo harmaata mukana. Ompelin kaitaleiden väliin pienenpienet harmaat neliöt moneen kohtaan. Tilkkupinnasta nämä harmaudet eivät vain oikein erotu!


Käytin harmaita kankaita leventäessäni keltaista tilkkulasagnea. Kuvassa tilkkupinta näkyy jo tikattuna ja tasoitettuna. Koska minulla ei ollut sopivaa keltaista vetoketjua, valitsin tähän oranssin.

Kelta-harmaasta pussukasta on tulossa isokokoinen, joten se ansaitsee sisätaskun. Löysin valmiin, sopivan vaalean tilkkupinnan, josta tasku oli nopea valmistaa. Vuorikankaaksi valikoitui ensimmäinen yhtään väreihin sopiva kuosi.


Sininen tilkkulasagne sai harmaat lisäosuutensa alareunoihin. Mukaan tuli myös vähän mustaa.

Innostuin tikkaamaan tavanomaista luovammin kuvioin – ajattelin, että täytyyhän ompelukoneen hienompia ominaisuuksia käyttää sentään joskus.


Tilkkupinnassa on peruslehväkuviota, kaiutusta ja sekalaista ripellystikkausta.

Sininen pussukka sai vuorikseen kankaan, joka on olevinaan tilkkutyö. Vähänkö ysäriä? Modernisoin sen tilkkutaskulla. Violettisävyinen tilkkurivistö taskussa on peräisin Tilkkuyhdistyksen edustajaksi tarjoamastani tilkkutyöstä vuodelta 2010.

Tai siis tilkut olivat kiinni tilkkutyössä, mutta purin ne pois ja korvasin toisenlaisella osuudella. Aika tavaran kaupitsee!


Toivottavasti pääsen pian esittelemään valmiit tilkkupussukat! Tosin näistä tulee aika isot – voikohan niitä pussukoiksi edes kutsua?

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Kivat tilkkupinnat ja kaunis tikkaus molemmissa! Hauskat pystyraidat.
Villa Pipo sanoi…
Upeita pussukoita tulossa. Erityieseti sinisen värimaailma ja upeaakin upeammat tikkaukset hivelee silmää!
PikkuBertta sanoi…
Kun sen osaa,niin kaunista tulloo...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.