Wednesday, 6 January 2016

tilkkutöissä.

Mielessäni siintää jo seuraava tilkkupeitto ja olen leikannut ja ommellut siihen palojakin, mutta niin vain päädyin jälleen kokoamaan tilkkusilppupintoja. Silppuosia oli valmiina jo niin paljon, että minulla oli yhdessä hujauksessa palat kolmeen vetoketjupussukkaan.


Satuin löytämään näihin sopivat vetoketjutkin. Pidin sitä hyvänä merkkinä. Löysin myös sopivia jäännöspaloja tikkausvanua huoneen puolelta eli en joutunut käymään kylmällä vintillä. Toinen hyvä merkki! Tikkaaminen kannatti aloittaa viipymättä!

Ensin tikkasin sinisellä ja erittäin yksinkertaisesti vain viivoja.


Seuraavaksi otin esiin vaaleanpunaisia tikkauslankoja ja ompelin spiraaleja – se se on aina hyvä kuvio! Hauskaa vaaleanpunaista koirakangasta oli minipieni tilkku. Kun ompelin sen osaksi tilkkupintaa, siitä jäi aika hassun näköinen pala jäljelle.

Millainen on ”potty dog”? Onko se tuo josta näkyy vain peräpää?

No nallukka näkyy siivommin ja se onkin pussukan keskeinen hahmo. Toisella kappaleella seikkailee myös pari melko kokonaan näkyvää kissaa. Ei ole pelkkää peräpäätä tämäkään pussukka.


Sitten olinkin lämmitellyt tikkauspeukaloa (koska ihmisellä voi olla jauho- ja viherpeukalo, toki hänellä voi myös olla tikkauspeukalo) ja viimeistelin viimeisen tikattavan pinnan ihan vapaalla konetikkauksella! Ooh! Pitkästä aikaa vaivauduin!


Sain leikatuksi kahteen pussukkaan myös vuorikappaleet ja ompelin ne myös valmiiksi. Toisesta ei ole valmistujaiskuvaa, mutta toisesta on.

Ensin näytän kuitenkin, että ompelenkin tätä pussukkaa uudella menetelmällä. Olen äimistellyt Noodleheadin Open Wide –pussukoita ja nyt rohkenin kokeilla, syntyisikö minulta sellainen. Löytämäni sopivan värinen vetoketju oli nimittäin liian pitkä ommeltavaksi tilkkupintaan sillä tavalla kuin AINA toteutan pussukan. Jotenkin ei huvittanut ruveta lyhentelemään sitä, joten kokeilin uutta tapaa. Seikkailin!


Noudatin ohjeita ja kyllä niillä syntyi pussukka. Lisäksi se tosiaan aukeaa huomattavan avonaiseksi.

Anteeksi kalsea kuva, mutta esittelen silti uusimman Loppiaisaatto-tilkkupussukan:


Tällä puolella on tilkkupinta, joka on useamman kuukauden odottanut, että tulisi valituksi tilkkupussukkaan tai johonkin. Monta kertaa olen sanonut sille että ”olen pahoillani, mutta valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin”. Saa nähdä, tuliko myös pussukasta sellainen, ettei valinta kohdistu siihen.

Toisella puolella on myös sinistä. Yllättävästi pystyin pitäytymään melkein pelkissä sinisävyisissä kankaissa.


Loppiaisaatto-vetoketjupussukka on kooltaan tällainen:

  • 22 cm leveä ylhäältä
  • 13 cm korkea
  • 7,5 cm pohjan leveys.
  • Käytin tähän 25-senttisen vetoketjun.

Tässä Loppiaisaatto-tilkkupussukka on kunnolla auki:


Noodlehead on antanut mallille nimen ”Open Wide,” mutta rohkenen nimetä oman tällä mallilla toteuttamani malliston toisin. Minulla tämän näköiset pussukat ovat Avoin-mallistoa. (Mallistoon kuuluu toistaiseksi tämä yksi pussukka. Hejsan-mallistossa on sentään tätä kirjoitettaessa jo kaksi pussukkaa.)

”Älä osta mitään kangasta” –kuukausi on lähtenyt mallikkaasti liikkeelle. En ole vielä ostanut mitään kangasta – ei ole ollut edes läheltä piti –tilannetta - ja kuukaudesta on kohta viikko vierähtänyt. Voi että! Ja tomerasti olen ommellut varastoistani löytyneitä kankaita. Melkein ansaitsisin palkinnon.

1 comment:

Soile Kivinen said...

Pussukka ansaitsee paikkansa uudessa sarjassa lajinsa ykkösenä. Kivat väri ja sopusuhtainen malli

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails