pussukkapäivät!

Psst! Luotettavalta taholta kuulin, että Töölön Tilkkupajassa, Vänrikki Stoolin katu 10:ssä alkoi nyt pussukkapäivät!

Pussukkaa on nähtävänä ja myytävänä vaikka minkälaista!


Käy hakemassa itselle tai lahjaksi! Vaikka osaisit itse tekaista pussukan tuosta vain, niin ehkä vaihtelu virkistää!

Pussukkapäiviä on pidetty myös Tilkunviilaajan työpajassa. Olen koonnut minipienistä tilkkupaloistani esimerkiksi sinistä tilkkupintaa. Kuva leikittelyn (tai leikkelyn) alkuvaiheesta:


Ja kuva leikittelyn lopputuloksesta. Tästä tulee iso-iso vetoketjupussukka, tai sitten säkki. Tuossa on 45-senttinen vetoketju ja Avoin-mallistolla mennään.


Olisihan minun pitänyt muistaa, että tilkkupinnat kannattaisi tikata ensin ja sitten vasta tasoittaa pussukkakappaleiden muotoon, mutta minulla oli kova kiire päästä projektissa eteenpäin.

Värkkäilin myös punaista tilkkuleikkiä. Olin ottanut esiin kolme pitkää vetoketjua, joista yksi oli mielestäni punainen (hämärässä oltiin) ja rupesin sitten ompelemaan väriin sopivia tilkkupaloja.


No eihän se vetoketju ollut mikään punainen, vaan violetti! Ensimmäiset ompelemani tilkkupalat eivät sopineet parhaiten vetoketjun väriin.

Lisäsin punaisiin vähän violetimman sävyisiä paloja, jotta väriyhdistelmä olisi luontevampi.


Kuvassa näkyy, että esillä on myös peruskasarivärinen eli vaalea mintunvihreä vetoketju. Siihen olen koonnut pussukkaa turkooseista ja vihreistä tilkuista. En ole 80-luvun jälkeen tainnut ostaa MITÄÄN vaalean mintunvihreää mitään (vetoketjun täytyy olla niiltä ajoilta peräisin). Silloin näin ja käytin sitä väriä tarpeeksi lopuksi ikää.

Suhtaudun nurjamielisesti vaalean mintunvihreään, mutta ehdoton inhokkivärini on silti 1970-luvulta tutuksi tullut sinapinkeltainen!

Vinkki vinkki: Töölön Tilkkupajan pussukkapäivillä (Vänrikki Stoolin katu 10, Helsinki) ei ole tarjolla vaalean mintunvihreää eikä sinapinkeltaista pussukkaa, mutta monen muun värisiä kyllä!

Kommentit

Liila sanoi…
Voi kun pääsisikin Helsinkiin. Ei auta kuin tyytyä ihailemaan virtuaalisesti. Kauniita tilkkupintoja jälleen kerran <3
Helena sanoi…
Olisi tosi kiva päästä katsomaan noita pussukoita ja muuta kivaa, mutta matkaa on 550 kilometriä. Hauskoja nuo värileikit. Itsellänikin oli tuo mintunvihreä kausi. Lapset syntyivät silloin ja se oli myös lasten vaatteiden muotiväri. Sinapinkeltaista minulla ei ole ollut milloinkaan, kun se syö värin kasvoiltani ja näytän suurin piirtein keltatautiselta.
Schulz Family sanoi…
What a creative way to display the pouches. Amazing

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.