kirjavat kantit tilkkupeittoon.

Sain viikonlopun aikana tasoitetuksi lentävät hanhet –tilkkupeittoni, joten se tarvitsee seuraavaksi nimen, nimilapun ja reunakanttauksen. (Kuvassa tilkkupinta ennen mestaritikkaaja Soile Kivisen käsittelyä eli käyntiä Töölön Tilkkupajan tikkauspalvelussa.)


Nimi on keksittynä. Tytär keksi oikein kivan nimen, jonka saatte tietää, kunhan saan tilkkupeittoni valmiiksi.

Nimilappu on kirjoitettuna ja neulasin sen peiton taustapuolelle. Muutama käsinpisto ja sehän on kiinni.

Reunakantit! Koska tilkkupinta on värikäs, halusin kantistakin värikkään. Eikä minulle tällä kertaa riittänytkään siellä täällä vaihtuva reunakantin väri. Halusin vielä värikkäämmän kantin.

Ja halusin kokeilla, miltä A Quilter’s Table –blogin Striped Binding –ohjeen perusteella syntyisi, jos käytän peiton tekemisestä yli jääneitä 6 cm leveitä, vaihtelevan pituisia kaitaleita.

Valitsin ensin vähän hillitympää väriä. Kuvassa pilkistää kyllä seuraavakin katkelma, jossa on violettia, punaista ja keltaista. Eli ei hillittyä.


Lopuksi kokosin pätkistä pidempiä kaitaleita ja ompelin niistä raidallisen pinnan, jonka leikkasin vinokaitaleeksi. Tuleekohan reunakantistani jo liian kirjava?


Ei minun sanavarastostani taida helposti löytyä sellaista termiä kuin ”liian kirjava”. Mikä se on? (No ehkä se on ”jalokivimäisesti hohteleva tilkkupintani,” josta tuli sittenkin niin monivärinen, että hylkäsin sen toistaiseksi kaappiin.)

Näistä riemunkirjavista tulee siis reunakantti lentävät hanhet –tilkkupeittooni. Syteen tai saveen!

Kommentit

Julierose sanoi…
For my taste you can never be "too diverse"--I love the scrappy border you have poanned I think it will pull all those geese together..hugs, Julierose
Schulz Family sanoi…
I agree with Julierose. That is the most amazing binding. I just would not have had the patience to do it.
Irma sanoi…
Hyvä tulee, usko pois:)
*VEKKI* sanoi…
Varmasti tulee nätti kirjavilla kanteilla. Hieno idea.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.