terveiset etelästä!

Palasin vastikään kesälomamatkalta Baijerista. Meitä hellinyt helle sai kaupunkipainotteisen matkamme tuntumaan etelänlomalta.

Seurueestamme vain minä olin kiinnostunut kankaista, joten en ollut ajatellut pääseväni kangasostoksille. Satuin kuitenkin sellaiseen kaupunkiin, missä myytiin kangasnyyttejä ja pitkiäkin puuvillakankaita jopa kahdessa eri kaupassa. Toinen näistä oli erikoistunut tilkkutyökankaisiin ja -tarvikkeisiin! Heidän sävymaailmansa poikkesi omastani, mutta ostin silti kolme valmista fat quarter -nyyttiä:


Oikeanpuoleistem kankaiden kuviointi perustuu saksalaisiin satuihin.

Koko Rothenburgin kaupunki - missä Patchwork-Engelin myymälä oli - on kuin sadusta. Minulla on kaupungista vain tornista ottamani kuva.


Tein Rothenburgissa toisenkin kangaslöydön:


Silmälasikuvioisen nyyttösen löysin edelleen sattumalta Munchenistä.

Onneksi osasin ajastaa blogiviestejä ilmestymään poissaollessani, ettette joutuneet ihmettelemään, missä olen!

Kommentit

Schulz Family sanoi…
visiting Bavaria sounds amazing. Gorgeous fabrics too!!
Irma sanoi…
Vaikea on kyllä lähteä etsimään kankaita ryhmässä jos kukaan muu ei ole kiinnostunut;) Hyvä kuitenkin että muutama kauppa osui kohdallesi tälläkin reissulla.
Tilkku & Tilkku sanoi…
Kauniita tuliaisia on tarttunut mukaan matkalta.
Saija sanoi…
Nuo puukankaat on erityisen söpöset!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.