tasoitusta.

Ilahduin nähtyäni Tilkkuilon blogissa tilkkupeiton, johon hän kertoi saaneensa idean minun jäännöspalapeitostani. Olen aidosti iloinen sekä hänen että itseni puolesta, mutta samalla minua korpesi, etten ole itse saanut viimeistellyksi omaa tilkkupeittoani. Tyrkkäydyin siis tasoitus- ja kanttaustyöhön.


Ompeluhuoneen Makkarin ikkunoista tulvi sopivasti valoa, enkä malttanut olla kuvaamatta tikattua tilkkupeitoin aihiotani. Tikkaukset näkyivät niin hersyvästi valossa!

Kyllä on rytmikäs tikkauspinta! Ihan mahtavalta näyttää!

Tikkautin peiton siis Töölön Tilkkupajan Soilella ja siksi olen voinut huoletta säilyttää peittoani kanttaamattomana. Tilkkupajasta palattuaan tilkkupeitto on nimittäin siististi reunoista kiinni harsittu – muun tikkauksen lisäksi siis. Ja koska tikatun tilkkupeiton ulkoreuna on näin litistetty, peittopinnan suoristaminen on paljon helpompaa.


Käytin tietysti apunani lasersuorakulmaa:


Tasoitettuna kulma näyttää tältä:


Taiteilin tilkkupeiton kanssa kiinnittääkseni siihen nimilapun ja otin kuvan myös peiton taustapuolesta.


Aika merkillisiä kuviointeja. Tällä taustakappaleella ei voita estetiikkakisoja, mutta ainakin pinta on mielenkiintoinen! Lisäksi kankaiden värit ovat linjassa paraatipuolen värityksen kanssa – sinistä ja punaista.

Tykkään sitä paitsi tosi paljon siitä, miltä tikkaus näyttää erityisesti tällä puolella peittoa!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Hyvin sopii tikkaus peittoon ja näyttää kauniilta!
Kaunis peite ja tikkaus.....ah mikä väritys.
Illirilli sanoi…
Mahtava tuo lasersuorakulma. Oletpa keksinyt näppärän laitteen avuksi hankalaan vaiheeseen!

Peitto on tietysti upea, samoin tikkaus.
Unknown sanoi…
Ihana peitto sekä tikkaus. Tausta on sopivan värikäs tähän työhön, laitatko pelkän kantin?
Tilkku & Tilkku sanoi…
Peitto on tosi kaunis. Tykkään tuosta punaisesta reunassa ja taustahan on mitä makein.
Kati sanoi…
Kaunis tulee! Onhan se hauska miten erilaista tilkkuilijoilta syntyy samoista kuvioista.
Sorry, ei ollut tarkoitus aiheuttaa paineita sinulle. Minun peitteeni on niin pieni, ja sitä paitsi ehkä minulla on enemmän aikaakin... Kiitos vielä ohjeista!
Beautiful quilt, congratulations on the finish.
What a smart idea to cut the edges.
Greetings,
Sylvia
Nicky sanoi…
Great idea to straighten up your edges! Great quilt with lovely quilting. Thanks for linking up to #scraptastictuesday
Tu-Na Quilts sanoi…
I couldn't find the English button on the translator but I enjoyed looking at your pictures of your beautiful quilt. This pattern is on my "bucket list."

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.