mitä ajattelin tänään vuosia sitten.

Viisi vuotta sitten rakentelin tilkkutyötä Finn Quiltin kilpailuun, jonka teemana oli violetti. Tapojeni vastaisesti lähdin toteuttamaan esittävää kuvaa, nimittäin orvokin.


Lähetin lopulta kaksikin työtä kilpailuun - "Näen violettia" ja "Sekaisin lilasta", mutta ne eivät sijoittuneet. Sen sijaan ne sijoittuivat ystäviemme kesämökin seinälle.

Neljä vuotta sitten esittelin valmista Paluu 70-luvulle –vetoketjupussukkaa. Olin lähdössä Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailtaan, minne vein näyttelyyn tarjolle kaksi tilkkutyötä. Liskokuvioinen PC-laukku oli vielä vaiheessa.

Näihin aikoihin vuonna 2012 suunnittelin oikaisevani Keisarinna Ramandu –tilkkupeiton tikkauksissa. Juuri tuona päivänä tikkaaminen ei tosin edistynyt – katso blogikirjoituksestani, miksei. Esittelen kirjoituksessa myös siistittyä kirjahyllyn päällistä. Harvinainen tilanne!

Kaksi vuotta sitten tein ensimmäisen blokin tilkkupeittoon, joka sai lopulta nimen Tähtipölyä. Toteutin tähtikuvion keskustat vaaleista (tai melko vaaleista) jäännöspalatilkuista ja sain ehkä jäännöspalalaatikkoakin vajaammaksi. Nyttemmin olen taas keskittynyt täyttämään jäännöspalalaatikkoa!



Viime vuonna tähän aikaan paljastin neljä tilkkuiluun liittyvää asiaa, joiden parissa en kovin hyvin viihdy. Heikkouteni ensimmäisessä kertomassani asiassa on vähän hankala nyt, kun olen suunnitellut kokoavani tilkkutyöaiheisen kirjan.

Kommentit

Unknown sanoi…
Kirja! Ihanaa, odottelen sitä ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.