yllätyksiä.

Tytär yllätti minut iloisesti ja pyysi tekemään tietokoneelleen suojataskun. Yksinkertaisen pussin, ei edes mitään sulkijanappia saati vetoketjua. Taskun tarkoituksena on vain pehmustaa tietokonetta, kun hän kuljettaa sitä muiden tavaroiden lomassa laukussaan.

Kysyin, pitäisikö taskun olla yhtä kangasta vai voisiko sen toteuttaa tilkkutyönä. Yllätyin vielä enemmän ja vielä iloisemmin, kun hän piti tilkkutoteutusta parempana. Kokosin tilkkupinnan pari iltaa sitten:


Tiedän Tyttären pitävän uudesta plus-heksagon-kuvioisesta kankaasta, joten käytin sitä pari kaitaleellista.

Nyt kyllä hävettää kertoa, mistä muu tilkkupinta on kotoisin. Kaikki muut palat löytyivät ompelupöydältäni sieltä sun täältä, eikä pöydällä tämän jälkeenkään ole tyhjää pintaa. Olen ihme hamsteri ja haluaisin, että kaikki on koko ajan näkyvissä. Mitään ei voisi panna laatikkoon tai kaappiin oven taakse.

Hyvä asia oli tietysti, että minulla oli kivoja tilkkupaloja valmiina. Pinta valmistui todella joutuisasti, ja Tytär tykkäsi tästä. Olen nyttemmin tikannut pinnan ja olen ompelemassa tätä taskuksi.

Jotain ihan muuta:


Talvi yllätti autoilijat Helsingissä viime perjantaina. En ollut pahimpaan aikaan enää liikekannalla vaan jo kotona ja pääsin kuvaamaan (melkein) valmiit lasinaluset ulkona. Tässä ne lojuvat kinoksessa. Ne ovat vain melkein valmiit, sillä en ehtinyt ennen kuvaussessiota päätellä tikkauslankoja.

Nyttemmin langat on päätelty ja olen ehtinyt tehdä muutamia lasinalusia lisää, tikkausta vailla valmiiksi. Kun vain ehtisin joskus ottaa niistä kuvat valoisaan aikaan, niin voisin esitellä! Tyytykää sanalliseen kuvaukseen: toisissa on etäisen slaavilais-/englantilaistyylistä kukkakuviota keskellä ja punaiset reunat, toisissa on kirkasväriset, jouluaiheiset kuponkikuviot keskellä ja siniset, lumihiutalekuvioiset reunat.

Kommentit

Marle sanoi…
Tytär alkaa pikkuhiljaa ihan selvästi lämmetä tilkkuilulle. Pidä varasi, kohta hän on jo hamuamassa sinun kankaita. Laita ne jo hyvissää ajon lukkojen taa. Minulla on kaikki levällään ompeluhuoneessa ja välillä oikein ällöttää mennä sinne, kun laittiatkin on täynnä ties mitä. Aion siivota kyllä joskus. Mutta en ihan vielä. Kauniita lasinalustoja!
Unknown sanoi…
Alkaakohan kohta ompelukärpänen iskeä tyttäreenkin?! Suloiset kuvat "hangen" päällä.
Ompeluhuoneesta sen verran, että ihan karseeta on täälläkin - kankaita pitkin poikin, lattioita myöden,huoh.
Tilkku & Tilkku sanoi…
Siedätyshoito on tehonnut tyttäreesi ja hieno tilkkuinen tasku on valmistumassa.Lasinaluset ovat kauniita.
Poutapilvi sanoi…
Kauniilla hetkellä olit kuvaamassa. Täällä ainakin on ihan kaikki lumet sulaneet ja harmaa plussa keli. Kivoja kankaita lasinalusissa ja kivat ovat itse alusetkin. Niin ne tyttäret alkavat oivaltaa pikkuhiljaa vaikka ensin mutristelevatkin että mihinkä se mutsi nyt on hurahtanut!
A sanoi…
Tuo "säilytin" olisi kiva nähdä valmiina :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.