Tuesday, 23 September 2014

brittiläisen kangasvaihtotyöni tarina.

Tartuin keväällä 2014 tilkkuyhdistyksen tarjoamaan mahdollisuuteen ja osallistuin brittiläis-suomalaiseen kangasvaihtotyöprojektiin. Sain vaihdossa todella kauniin valikoiman kankaita, mutta tilkkutyön omituinen pystypitkulainen koko jäädytti luovuuteni moneksi viikoksi.

Tyypillisesti ryhdyin työhön lähes viime tingassa ja keksin mielestäni kivan idean tehdä lehdenmuotoisia minitilkkublokkeja paper piecing –tekniikalla. Itse asiassa sain lehti-idean, kun sekoitin "kevät puutarhassa" -aiheen ja tämän. Ajatukset pyörivät puutarhateemassa.

Piirsin itse keksimäni lehtien kaavat kuitukangaslakanalle ja aloin surrutella.


Ompelin yhden lehtiblokin aina kahdesta kolmionmuotoisesta palasta.


Palat eivät olleet järin monimutkaisia, mutta niitä oli aika monta per lehdenpuolikas. Kymmenkunta lehteä ommeltuani otin aikaa ja huomasin, että yhden lehtiblokin ompelemiseen kului 40 minuuttia.


Voih, olisinpa keksinyt ideani hieman aikaisemmin! Ajanpuutteen takia jouduin keskeyttämään lehtitehtailuni siinä vaiheessa, kun valmiita lehtiblokkeja oli vasta 15. Viiteenkymmeneen blokkiin tähtäsin, mutta ei auttanut! Deadline alkoi häämöttää.

Sommittelin lehtiblokit suhteellisen tasaisesti kuvitteelliselle 5 x 10 neliön ruudukolle ja täytin tyhjät kohdat viininpuna-violeteilla neliöillä.


Vain minä tiesin, millainen työstä oikeasti piti tulla.


Selitin itselleni, että tällä tavalla yksivärisen oloista kangasta vasten lehtien monimuotoisuus vielä korostuu.


No, tilkkupinta oli koottu. Sitten seurasi minulle ahdistavin osuus eli tikkauskuvioiden keksiminen.


Söpersin lehtien ympärille ääriviivat sekä osaan neliöitä kukkia ja osaan vähän toisenlaisia lehdyköitä kuin tilkuista toteuttamani.


Kantteihin valitsin kahta eriväristä kangasta, turkoosihtavaa yläreunaan ja vihertävää alemmas. Annoin työlleni nimen Lehtiset – Leavings ja sain sen valmiiksi ajoissa, jotta se pääsi mukaan kilpailemaan paikasta auringossa eli Birminghamin näyttelyyn pääsystä.


Kuvasin valmiin Lehtiset-Leavings –tilkkutyöni ulkona 24. maaliskuuta, jolloin maassa oli siellä täällä vielä lunta! Työni valittiin lähtemään Birminghamiin ja sillä matkalla se on edelleen.

13 comments:

Lea P said...

Onneksi olkoon, ansaitsi paikkansa auringossa!
Tikkaukset on kyllä hienot, puhumattakaan noista minipaperitilkkublokeista.

evaj said...

Underbar quilt du INSPIRERAR oss alla med i både färg och form!!Tack för du länkar till Visa och Berätta måndag!!Bambikram

Irma said...

Onnistunut olet taas tässäkin työssäsi, hieno se on.

Poutapilvi said...

Hieno työ, upeasti toteutettu. Ansaitsikin tulla valituksi näyttelyyn.

Marle said...

Jestas miten kunnianhimoinen suunnitelma tehdä 50 tuollaista pikkaraisista tilkuista koostuvaa blokkia! Upea työ noinkin ja tikkaukset ovat kertakaikkisen hienot. Ne täyttävät väliblokit loistavasti. Lumi on aika kamlaa, ota se pois tuosta, kun alkoi heti paleltamaan ;)

Hannele said...

Taidokas, kaunis työ - paikkansa ansainnut :)

Marianne´s hantverk said...

Vackert!

Birthe M. K. Bjørhovde said...

Vakkert! :-)

Aivosolu said...

Vau. Tykkään erityisesti noista lehtiblokeista.

Saija said...

Hieno työ, värit, lehdet, tikkaukset, koko paketti!

Tiinatei said...

Siulta tulee näitä postauksia siihen tahtiin, etten ehdi kommentoida samaan tahtiin mitenkään. Tämä on ihan huippu! Lehdyköiden värit kolahtavat minuun täydellisesti, upea, upea yhdistelmä! Ja mitkä tikkaukset, olen vaikuttunut!

Mari Ohenoja-Miettinen said...

Onnistunut työ! Lopputulos poikkesi alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta eihän se mitään haittaa. Työn värimaailmakin muuttui kesästä syksyyn matkan varrella, tykkään.

Anita said...

Oooo... (huokailee ihastuksesta)!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails