yllättävää tiedoksi.

Tilkunviilaajalla on jo jonkin aikaa ollut muutama nuppineulataulu Pinterestissä. Huomasin, että voin kerätä yhdelle taululle kuvia töistä ja muista jutuista, joita voisin tai haluaisin joskus itsekin kokeilla. Aiemmin keräsin kuvia (ja vastaavat linkit) erilliseen Word-tiedostoon, mutta se ei ollut hyvä systeemi. Pinterest toimii minusta tähän tarkoitukseen hyvin.


Ideataulullani on ideoita niin paljon, etten elinaikanani ehtisi kaikkia toteuttaa, vaikka eläisin 200-vuotiaaksi. (Juuri nyt siellä näyttää olevan 437 nuppineulattua kuvaa.) Jokunen idea sentään joskus siirtyy sieltä toteutukseen. Leijuvat neliöt –tilkkutyö on yksi esimerkki näistä.

Eilen totisesti yllätyin selaillessani Pinterestin ideatauluani! Olen jo jonkin aikaa sitten poiminut kuvan tästä samaisesta traktorinjälkipeitosta, joka American Patchwork and Quilting –lehdessä innosti minut ompelemaan. Lehtijuttua katsellessani kuva ei tuntunut entuudestaan tutulta, mutta siellä tuo kuva kuitenkin oli, Pinterestin ideataulullani. Kuva linkittyy Allpeoplequilt-sivustolle.

Englanniksi on sellainen sanonta, että ”great minds think alike” ja nyt tekee mieleni todeta, että ”my mind thinks alike”.

En juuri nyt pysty tarkistamaan, löytyykö linkin takaa ilmainen ohje – toivon niin – mutta kuva siellä ainakin pitäisi olla, jos haluatte katsoa, minkälainen pinta tulee yksivärisistä kankaista ommelluista blokeista. Jos sieltä löytyy ohje ja joku teistä ryhtyy myös ompelemaan näitä tilkkublokkeja, kuulisin asiasta mielelläni!

Kommentit

Irma sanoi…
Hyvä idea laittaa kiinnostuksen kohteet Pinterestiin, näkee kerralla kaikki. Nyt täytyy itsekin tutustua tuohon. Olen ottanut mielenkiintoiset asiat kirjanmerkkeihin ja niistäpä on vähän työläämpi etsiä mitä milloinkin haluaa:)
Kangastuksia sanoi…
Renkaanjäljet näyttävät ihan kivalta myös yksiväristiä kankaista tehtynä. En ole kuitenkaan suunnitellut tekeväni mallia. Sivuilla tosiaankin luvattiin ilmaisia malleja, mutta en nyt jaksa tutkia asiaa.

Pitääkin pinnata sinut Pinterestissä, kun seuraavan kerran avaan sivut. Nykyään pinnailen kaikenlaista kivaa ja mielenkiintoista Pinterestissä jo valmiiksi olevaa, mutta en juurikaan käytä sitä suunnittelutauluna, kuten sinä. Varmaan johtuu tilanteestanikin, etten ole hyödyntänyt Pinterestiä koko sen laajuudessaan. Haluan saada keskeneräiset työt pois nurkissa pyörimästä ennen kuin rupean suunnittelemaan mitään uutta.
Schulz Family sanoi…
I always have a million ideas and things I would like to do. But do not find that amount of time!! Oh well, retirement will not be boring (in 20 yrs times!!)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.