silkkinen kiilto.

Lahjoitussolmioista ompelemani tilkkupeiton silkkinen kiilto on entistäkin enemmän edukseen nyt, kun Töölön tilkkupajan Soile tikkasi sen:


Ompelin tilkkupeiton voitoksi arpajaisiin, joilla Lions Club Kamppi voi kerätä varoja uuden lastensairaalan hyväksi. Töölön tilkkupaja lahjoitti peittoon tikkaustyön.

Peitto arvotaan Helsingin Ruoholahden torilla ensi lauantaina 17.5.2014, Ruoholahden Kalaasit –tapahtumassa.


Tilkkupeitto on siis ommeltu klubilaisten Leijonien minulle toimittamista solmioista. He lähtivätkin täydellä innolla hankkeeseen ja sain solmioita parin, kolmen muovikassillisen verran. Peittoon sain käytetyksi vain osan kaikista saamistani solmioista, joten ehkä toteutan jonain päivänä toisenkin/kolmannen/neljännen peiton heille!

Purin ja pesin kaikki solmiot ennen kuin ompelin ne tilkkupinnaksi. Peitosta tulee kooltaan noin 140 cm x 190 cm. Tasoitin sen eilen (ja käytin apuna syntymäpäivälahjaksi saamaani lasersuorakulmaa) ja minun täytyy vielä kantata peitto.

Ompelen peiton taustapuolelle vielä muutamia solmioista leikkaamiani design-merkkejä. Peitossa on mukana esimerkiksi Yves Saint Laurentin, Pierre Cardinin ja Bossin solmiokangasta.

Pari päivää aikaa tapahtumaan. Eihän tämä valmistu viime tingassa, eihän?!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Kaunis silkkinen peitto ja hieno tikkaus!
Tilkkureppu sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi sanoi…
Hienosti tulee kiilto esille tikkauksen jälkeen. Todella upea työ, jälleen kerran!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Upea peitto ja ei ihan tavanomainen. Suuren työn olet tehnyt hyvän asian eteen. Onnittelut siitä ja merkkipäivästäsi. Kaunista ja tarpeellista olet saanut lahjaksi. Uusia silkkipeittoja odotellaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.