kesken tai siis työn alla.

Tilkkutyöt ovat edelleen saaneet erittäin vähän huomiotani, voi voi! Geometrisia tilkkublokkeja on sama määrä valmiina ja kesken kuin toista viikkoa sitten. Lohduttauduin asettelemalla niitä suunnitteluseinälle lattialle, että saisin vähän käsitystä siitä, millainen peitto mahdollisesti valmiina on.


Tällä etenemisvauhdilla peitto on valmis joskus 2030-luvulla.

Eikö ole muuten kivoja vihreitä ja liiloja kankaita? Olen katsellut näitä paloja nyt parina päivänä tuolloin, tällöin, ja tunnustan kyllä vähän ihmetteleväni, millä perusteella olen luokitellut yhden kankaista liilaksi. Siinä ON liilaa vähän, mutta enemmän turkoosia. Ja valkoista. Ei tämä minua haittaa, mutta esitän jälkiviisasta.

Tilkku ja Tilkku kyseli minulta, mitä palapelipeitolleni kuuluu. Sille kuuluu hyvää!


Olen kiinnitellyt palapelinirkkoja tilkkuruutuihin ompelemista odottamaan. Kärsivällisesti odottavat.

En edes muista, milloin viimeksi edistin tätä työtä. Pitäisi varmaan, että nuppineuloja vapautuisi parempaan käyttöön. Tai siis en juuri nyt ole tarvinnut nuppineulojakaan, kun en ole ommellut. Ehkä huomenna?!

Huomasin ilokseni, että olen saanut 75. seuraajan. Ja tämä on 700. blogipostaukseni. Juhlavaa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.