vuosi sitten. 2 vuotta sitten.

Olen pitänyt blogia aika pitkään ja ajattelin välillä hyödyntää jo kirjoittamiani tekstejä. Katsoin, mitä olen kirjoittanut elokuun 23. päivän tienoilla vuonna 2012 ja vuonna 2011.

elokuu 2012: tympii.

Vuosi sitten Tilkunviilaajaa tympi. Ahersin uuden tilkkukukkatyynynliinan parissa eikä työ sujunut kuin tanssi. Onneksi sain tyynynliinan lopulta valmiiksi. Se sai nimen ”Meritähtikartta”.

elokuu 2011:  vauvanpeittoa tilkuista

Kaksi vuotta sitten ompelin vauvanpeittoa tilkuista. Sain aikanaan työn valmiiksi ja annoin sille nimeksi ”Pehmeää ja possunpunaa”. Tämä tilkkutyö oli esillä tilkkuyhdistyksen kansallisessa näyttelyssä Jokioisilla kesällä 2012.

Peitolle ei vielä ole löytynyt sopivaa käyttäjää, joten se oleskelee varastovintin hyllyllä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.