valmis pussukka, jossa sisustuskangastilkku.

Sisustuskangastilkun inspiroimana ompelemani pussukka on nyt valmis ja sen nimi on Varjoon – suojaan. Tämäkin on Street-mallistoa, eli tässä on pitkä kantolenksu sivusaumassa.


Nimen innoittajana oli pieni ompelumoka, jota en edes korjannut. Otin pussukkaan mukaan pari ompelupöydällä oleillutta kuviotilkkua ja tajusin vasta saumat ommeltuani, että naishahmon pää jäi kokonaan näkymättömiin.


Tämä on ihan noloa ja onnetonta sommittelua, mutta silti en malttanut ruveta saumoja purkamaan, kun olin jo niin hyvässä vauhdissa.

Olin jo nimetä pussukan Päättömäksi, mutta ajattelin kuitenkin lieventää. Nyt olen päättänyt ajatella kuvasta niin, että naisella sittenkin on pää, joka vain jää edessä olevan mustan palkin taakse. Vähän onnetonhan tämä toteutus kuitenkin on. Tai tragikoominen.

Noo, tässä paraatipuolelta näkymää, ja sisustakin pilkistää.


Vuori on kokonaisuudessaan samaa kangasta ja taskun reunassa on vain kaistale eri kangasta.


Tässä näkyy (jotenkin) vetoketjun päässä oleva kangashuolittelu.


Vetoketju oli vähän lyhyt, ja sain lisäpituutta huolittelutilkuista. Pussukka oli myös helpompi kääntää suht teräväksi vetoketjupäistä, kun siinä oli vain kangasta eikä vetoketjun päitä mukana.

Kääntämisestä puheen ollen: pussukan kääntäminen oikein päin on tietyssä vaiheessa aika epätoivoisen näköistä puuhaa.


Ei uskoisi, että moisesta mytystä sukeutuu näinkin linjakas esine:


Pussukassa on vihertäviä tikkauksia ja vähän mausteena hopeisia tikkauksia myös. Tikkausten kiiltävyys ei näkynyt missään ottamistani kuvista. Sitten näppäsin oikein lähikuvan:


Ja voi apua! Tikkaukset ehkä hohtelevat hiukan, mutta paremmin kuvassa erottuvat kyllä nuo lukemattomat kissankarvat!

Tässä syyllinen, maailman tehokkain kissankarvageneraattorimalli:


Huom, pää tyynyllä! Ja plyysisohvalla tietysti.

Varjoon – suojaan –pussukka on seuraavanlainen kooltaan:
  • 26cm leveä ylhäältä 
  • 20cm korkea 
  • 9,5cm pohjan leveys 
  • 30cm pitkä kantolenksu toisessa sivusaumassa. 
Pussukan sisustuskangastilkku on viimeinen pala kangasta, jota käytin näin hillityn väriseen tilkkulaukkuun vuonna 2010.

Kommentit

Irma sanoi…
Pussukka on kyllä aika tyylikäs. Eikä haittaa vaikka pää jää piiloon, sittenpä jokainen voi itse kuvitella mieleisensä pään siihen:)
Tilkunviilaaja sanoi…
Irmalla hyvä huomio! Siihen piiloon voi kuvitella vaikka itsensä, tai vielä itseäkin kauniimman tyypin!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Minä en kyllä huomannut pussukassasi mitään mokaa. Hyvältä näyttää päältä ja sisältä. Niin ja Kissa näyttää erittäin hyvältä ja tyytyväiseltä pehmeällä lepopaikallaan.
Tilkkureppu sanoi…
Tyylikäs pussukka ja en olisi huomannut mitään mokaa jos et olis siitä maininnut, mutta mielestäni ei haittaa. Kissumirri matkoille niin tyytyväisenä.
*VEKKI* sanoi…
En olisi minäkään mitään pään puuttumista huomannut, eikä muuten haittaa yhtään. Tuo tikkaushomma on opeteltava joskus, en ymmärrä siitä mitään. Mutta onpa teillä ihana karvakone!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.