applikointia.

Kahden viikon huvilaloma on ihana, mutta ompelua ei vain voi hylätä niin pitkäksi aikaa. Aiempina vuosina olen ottanut mukaan ristipistotyön tai pari ja niin tänäkin vuonna, mutta sen lisäksi pakkasin kassiin applikointisetin.

Käytännössä setti oli siis isohko määrä eri värisiä tilkkuja, vähän lakanakangasta ja ompelutarvikkeet. Keksin applikoitavat kuviot itse.

Aloitin kiinnittämällä lakanakangaspohjalle kukkavarren eli 2,5 cm leveästä vinokaitaleesta taivuttelemani kaaren. Piirtelin muut kuviot yksi kerrallaan paperille, ompelin kankaan kuvion ympärille kiinni ja sitten kiinnitin palan taustakankaalle sopivaan kohtaan. Applikoinnin jälkeen poistin harsimalangat, leikkasin aukon kuvion taakse lakanakankaaseen ja noppasin apupaperin aukon kautta ulos. Tämän applikointitekniikan opin Espoon Tilkkuluolassa vuonna 2011.

Ensimmäinen kukka on melkein pelkkää vartta.


Viihdyin vinokaitaleen kiinnittämisen parissa, ja kukalle jäi tosi vähän tilaa. Onneksi varren vieressä oli tilaa lehdille. Innostuin kiinnittämään lehtiä aika monta, kaikki eri värisiä.


Kukkaan tein vähän lisäyksiä.


Ensimmäinen kukka valmis.


Seuraavalla kerralla pidin varani ja ompelin kukalle paljon lyhyemmän varren. Niinpä taustakankaalle mahtui myös aika iso kukkanen.


Otin vapauksia ja ompelin kukkavarteen sini- ja liilasävyisiä lehtiä.

Toinen kukka valmis.


Kolmannessa kukassa päätin käyttää vielä enemmän mielikuvitusta. Piirsin koko kukan ensin paperille, leikkasin kuviosta yhden osion kerrallaan ja applikoin. Näytti aika oudolta ensin.


Kun kukan ontto keskusta täyttyi, kuvio alkoi näyttää järkevämmältä.


No, aika erikoinen kukka tästä kuitenkin tuli.


Kahden viikon huvilaloman aikana ristipistotyöt eivät edistyneet laikaan, mutta ehdin ommella nämä kolme noin A4-kokoista kukka-applikaatiokuviota. Näitä oli kiva tehdä – ei ollut kovin pahoja ompeluvierotusoireita koko aikana, mutta superkiva on palata nyt ompelukoneen ääreen!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Tosi hienoja ovat kaikki!
Satu sanoi…
Hurmaavia uusia kukkalajeja;o)
Tilkkureppu sanoi…
Hienoja aplikoituja kukkia kaikki!
paivis sanoi…
Kivoja kukka-aplikaatioita.
Eija sanoi…
Ihanat aplikoinnit. Pirteät värit.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.