tilkkutyö, vaihe 1 valmis.

Viime postauksessani kerroin tarvitsevani enää vajaat 30 vinoraitablokkia, jotta pääsen kokoamaan tilkkutyön ensimmäistä osaa eli varsinaista kirjavaa tilkkupintaa työn keskelle.

Ensin valmistin niin monta blokkia mihin minulla sattui vielä olemaan vaaleita neliöitä:


(Minulla oli ihan lukumääräkin laskettuna, mutta minulla on tapana unohtaa numerot saman tien niitä tarvittuani, joten tässä postauksessa luvut ovat suuntaa-antavia.)

Viimeiset keskineliöt, joiden ympärille tilkkublokit rakentuvat:


Kuin ihmeen kaupalla, vähän kuin entisaikaisissa kokkausohjelmissa, joissa pantiin jotain epävalmista uuniin ja heti saman tien olikin esillä upea, valmis ateria, tässä laskujeni mukaan viimeiset tarvitsemani blokit valmiina ja silitettyinä:


Koko tilkkublokkipino näyttää tältä:


Koska aion koota tilkkupinnan niin, että värit jollain tavalla soljuvat toisiinsa, järjestin blokit jonkunlaisiin värityyppipinoihin, näin:


Hyvin näyttää toteutuneen ajatukseni, että blokit olisivat lähinnä sinisävyisiä! Tässähän on neljä aivan sinisävyistä pinoa ja muutkin enemmän siniseen kuin muuhun vivahtavia, paitsi keltainen, oranssi ja vaaleanpunainen pino.

Seuraavaksi siivoan design-lattiani lehti- ja muista pinoista, jotta pystyn järjestelemään valmiit blokit ja pääsen ompelemaan niitä tilkkupinnaksi. Siivoamisessa voi mennä tovi. Miten missä tahansa huoneessa voi aina olla liian vähän säilytys- ja laskutilaa, niin että kaikenlaista tavaraa eksyy lattialle? Pitkiksi ajoiksi.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
On niin siistin näköisiä, että voisi kuvitella jonkun pilkunviilaajan olevan asialla. Minun silmäni hakee väritilkkujen seasta aina valkoista levähdyspaikkaa. Tässä mallissa on ihanan raikkaat valkoiset raidat.
Soile Kivinen sanoi…
Ihana! Mutta nyt on liian kaunista tehdä sisällä edes tilkkutöitä
Tilkkureppu sanoi…
Tästä tulee kyllä tosi siistin näköinen tilkkupinta. Wautsi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.