hyödyllisin värioppini.

Tilkkutöitä aloitellessani minulle oli ehdottomasti vaikeinta värien käyttö. Minulla ei ollut mittavaa kangasvarastoa niin kuin nyt enkä oikein pitänyt ajatuksesta, että olisin varta vasten ostanut kankaat johonkin työhön. Eikä minulla siihen olisi välttämättä ollut varaakaan.

Mainitsin viime postauksessani Spectacular Scraps –kirjan, josta opin kivan menetelmän ommella kolmio-neliöitä. Samasta kirjasta sain myös kaikkein hyödyllisimmän värioppini.

Kirjan mallit perustuvat kolmio-neliöihin. Reseptiin kuuluu, että valitaan kaksi väriä, ommellaan koko joukko kaksivärisiä kolmio-neliöitä ja näistä tietynlaisia blokkeja, jotka sitten yhdistellään tilkkupinnaksi. Valmiissa tilkkupinnassa on sitten mielenkiintoisia kuvioita.


Ensimmäinen värioppini oli siis, että valitsen kaksi väriä. Mitkä tahansa kaksi väriä, mutta vain kaksi.


Esimerkkinä käyttämääni "Uhrauksia"-seinävaatteeseen valitsin punaisen ja vihreän. Taisin valita värit katselmoituani kangasvarastoni – ehkä näitä värejä kankaita oli eniten.

Toinen värioppini tästä kirjasta oli pyrkimys käyttää suurta määrää hyvin erilaisia kankaita (mutta vain kahta väriä). Isokuvioisia, geometrisia, kukallisia, batiikkia, vaaleaa, tummaa, keskiväristä, pienikuvioisia, pilkullisia,… (mutta vain kahta väriä).


Todellakin valitsin työhöni monenlaisia kankaita!

Kolmas värioppini, edelleen tästä kirjasta oli kehotus välttää yhdistämästä kahta keskiväristä kangasta kolmio-neliöiksi. Keskiväriseen kannattaisi mieluummin yhdistää vaalea tai tumma, jotta kolmiokuvio erottuisi kunnolla.


Osassa neliöistä tosiaan oli vaaleaa ja keskiväristä ja osassa tummaa ja keskiväristä – kaikki tilkut eivät olleet keskivärisiä.

Tällä väriopilla olen pärjäillyt siitä asti. Pussukoissani käyttelen mitä tahansa värejä, mutta isot tilkkupeitot teen käytännössä kahden värin sääntöä noudattaen.

Minkä värisiä ovat moniväriset kankaat?

Melkein kaikista kankaista pystyy löytämään hallitsevimman värin, mutta joskus värejä on niin tasaisesti ja/tai niin monta, että kankaan "väri" on vaikea määrittää. Etsin silloin jonkun hallitsevan värin ja päätän, että "tämä kangas on nyt vihreä" (tai minkä värinen onkaan). Sen jälkeen kohtelen sitä vihreänä.


Uhrauksia-työn nimi perustuu tositapahtumaan.


Tikkasin seinävaatteen "keskineliöihin" merkillistä, satunnaista mutta ei vapaata konetikkausta, ja kesken kaiken otin ja tikkasin sormeni läpi.

Sellaista sattuu! Tein nopean kyselyn Helsingin tilkkukilta Syyringin yhdessä kiltaillassa tässä taannoin, ja melkein kaikki olivat ommelleet sormeensa ainakin kerran. Joillekin oli käynyt niin useamminkin kuin vain kerran.

Kommentit

hienotar sanoi…
Hyvä värioppi! tuleekin mielenkiintoiset pinnat ja kuviot
Tilkkureppu sanoi…
Minullakin myös värien käyttö aina vähän hakusessa ja toisinaan töistäni tulee vähän tylsän värisiä, kun en löydä sitä oikeaa vastaväriä, joka kirkastaa muut värit oikealla lailla, se on niin pienestä aina kiinni, mutta tuo ohje tuosta kirjasta on varmasti hyvä ja hyödyllinen varsinkin töissä joissa on paljon värejä, mutta aika opettaa ja aina muiden töistä saa vinkkejä joista voi ottaa oppia. Värioppi on aika mielenkiintoinen alue kun siihen olisi aikaa aina paneutua! Toisilla on tämäkin alue joskus ihan lastenleikkiä ja ihmettelee miten joku näkee mikä käy ja mikä ei, mutta kai se on niin kun musiikissakin, on sävelkorva tai sitten on vähemmän sävelkorvaa!
Kvilttaaja sanoi…
Olen tehnyt samalla blokkimallilla käyttäen vain tumma vaalea yhdistelmää. Ja tietysti ilman minkään kirjan oppeja.
Irma sanoi…
Kiitos "värioppitunnista". Enpä ole koskaan noihin tietoihin törmännyt vaikka kaikenlaista tilkkuiluun liittyvää olen lueskellut:) Täytyypä laittaa asiat mieleen:)
Lea P sanoi…
Tämän kun muistaisi tai saisi jotenkin teipattua "värinvalinta-aivoihin" niin ei varmaankaan olisi hankaluuksia töitä suunnitellessa.
Tiinatei sanoi…
Kiitos väriopista! Näyttää toimivan käytännössä hyvin, ainakin sen perusteella, mitä ole töitäsi nähnyt. Värikästä jatkoa!
Tilkunviilaaja sanoi…
Olipa kiva, että tykkäsitte väriopista. Olen aina ihmetellyt, miten vähälle huomiolle se jätetään tilkkukirjoissa. Kahden värin periaate oli juuri se mitä tarvitsin, kun en osannut yhtään suunnitella värjä, silloin aloitellessani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.