Saturday, 27 October 2012

blogiarvonta käynnissä. vanhaa ja uutta.

Blogiarvonta Tilkunviilaaja-blogin täyttäessä 3 vuotta: osallistu tämän postauksen ohjeiden mukaan.

**Blogiarvonta päättyi 3.11.2012**

(Voit mielellään kommentoida tätäkin blogiviestiä, vaikka se kommenttisi ei osallistukaan arvontaan.)

Koska teen kaiken liikenevän tilkkuaikani ruskeita 3 x 3 –paloja arvoitukselliseen tilkkupalapeliin, uutta on kehissä säälittävän vähän. Otin kuitenkin kuvia vanhoista töistäni. Tässä siis kaksi aikaa sitten tekemääni tilkkutyötä upouusissa kuvissa.

Ensin tosi vanha tilkkutyö

Kissa tykkäsi tänään lepäillä sohvalla, ensimmäisen valmistamani täyskokoisen tilkkutyön päällä.


Koska valitsin raukeimman ottamani kuvan, siinä ei näy, miten Kissan silmät ovat melkein saman väriset kuin peiton vihreä.

Nimettömäksi jäänyt tilkkupeittoni valmistui noin vuonna 1995. Se on mielestäni liian kontrastiton, mutta se on ollut erilaisissa käytöissä koko ajan valmistumisestaan saakka, joten ei sitä voi pitää täysin epäonnistuneena.

Peiton valmistamisesta muistan, miten pöljästi sen tein. Olin sen verran perillä toteutustekniikoista, että käytin sinänsä joutuisaa kaitaletekniikkaa, mutta en halunnut sitoutua harrastuskokeiluun, joten en ostanut mitään apuvälineitä. Kaitaleet tein niin, että ensin mittasin ja merkitsin kankaan nurjalta lyijykynällä ja sen jälkeen leikkasin kaitaleet viivoja pitkin saksilla. Kun olin yhdistänyt kaitaleet, merkitsin neliöt kankaalle lyijykynällä käyttäen mallineena postin osoitteenmuutoskortista leikattua neliötä. Sen jälkeen leikkasin neliöt viivoja pitkin, edelleen saksilla.

Minusta tuntui aivan järkevältä käyttää pitkät ajat tähän työhön, jottei minun tarvitsisi ostaa erikoisleikkuria, viivainta ja leikkuualustaa!

Paljon uudempi tilkkutyö

Talviomenoita-tilkkupeitto kuuraisella ja vähän lumisellakin nurmikolla:


Talviomenoita-peitto valmistui vuonna 2009. Tein sen Crazy Mom Quilts –blogin "One a day (9-patch) quilt along" -ohjeiden mukaan. Hmmm… olikohan tämä ensimmäinen tekemäni tilkkupeitto sitten vuoden 1995 jälkeen? Eiköhän.

Halusin käyttää omenakuvioista kangasta, jota minulla oli paljon (ja jota on mielestäni vaikea sovittaa mihinkään muuhun kankaaseen), ja teinkin siitä jokaiseen blokkiin keskusneliön. Käytin tähän minulla jo olleita kankaita, erityisesti pienehköjä jämäpaloja. Reunakaitaleet on leikattu kankaista, joita syyrinkiläiset tilkkuystäväni ovat lahjoittaneet minulle.

Tein ensin blokit (ja muutaman ylimääräisenkin) ja asettelin ne sen jälkeen silmääni miellyttävään järjestykseen. Vinkki - Käytin apuna kännykkäkameraa. Otin kuvan asettelusta ja katsoin sitä kännykän näytöltä. Kauniista ja soljuvasta sävyjen vaihtelusta poikkeavat palat oli näin helppo löytää.

Työ on ollut käytössä valmistumisestaan asti olohuoneen torkkupeittona.

Hei, ja muista osallistua blogiarvontaan! Voit osallistua tässä postauksessa annettujen ohjeiden mukaan. Voit voittaa pussukan, puhumattakaan osaksesi lankeavasta valtavasta ihailusta, jos satut arvaamaan oikein!

Friday, 26 October 2012

osallistu blogiarvontaan – palkintona pussukka.

Tilkunviilaajan blogiarvonnassa palkintona on itse asiassa kaksikin pussukkaa: toinen arvotaan kaikkien arpalipukkeiden eli kommenttien kesken ja toisen saa oikeimman/parhaan arvauksen tehnyt. Osallistu tämän postauksen ohjeiden mukaan kommentoimalla siihen samaiseen postaukseen!

**Blogiarvonta päättyi 3.11.2012**

Kiva määrä arvauksia ja osallistumisia onkin jo satanut kommenttilaariin. Kommentit ilahduttavat aina! Kaikille kommentoijille ja blogiarvontaan osallistujille tuhannet kiitokset!

Ruskeita 3 x 3 –paloja arvoitukselliseen tilkkupalapeliin on nyt koossa yhteensä 70 kappaletta. Minun pitää koota vielä kaksikymmentä monimutkaisen väristä lisää ja sen lisäksi ehkä kymmenen yksinkertaisempaa.

Määräpäivä lähestyy – ehdinkö saada palapelin valmiiksi? Ja joudunko järjestämään toisen arvauskilpailun, missä näytän valmiin "kuvan" ja pyydän arvaamaan, mitä se esittää? (Vaikka kuvan pitäisi olla valmiiksi koottuna ilmiselvästi esittävä.)

Järkyttävä piilokuva:


Järkytän teitä lukijoita aidolla tilannekuvalla ompeluhuoneestani makkarista. Huoneeseen sisustettu mukavahko nojatuoli on koko ajan tehokkaassa käytössä, mutta ei siinä kukaan pysty istumaan! Sen päällä on valmiita ja keskeneräisiä tilkkutöitä, silitystä/puulle ripustamista odottavia vaatteita ja silitettyjä/silitystä odottavia kankaita.

Ennen kuvan ottamista röykkiö oli väsähtänyt tai jotain ja osa siitä oli valahtanut lattialle, mistä Kissa heti sen huomasi hyväksi pesäksi.

Huom, olen sittemmin siistinyt tuolialueen. Kasa on nyt huomattavasti pienempi eikä yhtään näin monipuolinen.

Muista osallistua blogiarvontaani, ellet ole sitä jo tehnyt!

Ai niin, kehua retostelen vielä, että sain eilisessä Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltaillassa Töölön Tilkkupajan Soilelta hänen ja tilkkukangasliike PeeKaan Paulan varta vasten minulle valitsemani tilkkukangaskimaran! Ihanat, kirkasväriset kankaat! Erittäin huokeaan hintaan vielä.

Wednesday, 24 October 2012

tilkkupinnat pussukkaan. blogiarvonta.

** Blogiarvonta on päättynyt 3.11.2012. **

Sinisävyiseltä näyttävän alun jälkeen farkkupalojen ympärille kokoamani tilkkupinnat ovatkin enemmän sini-vihreäsävyiset.


Tai ehkä ne ovatkin sinisävyiset.


Palat ovat olleet tässä vaiheessa monta päivää, koska olen melko ahkerasti toteuttanut ruskeaa tilkkupalapeliäni. (Melko ahkerasti = maanantaina 15 palaa, tiistaina 3 palaa. Palat ovat siis 3 x 3 –blokkeja 5cm x 5cm tilkuista.)

Osallistu Tilkunviilaajan blogiarvontaan 

**Blogiarvonta päättyi 3.11.2012**
Blogini täyttää kolme vuotta 3.11.2012 ja järjestän sen kunniaksi blogiarvonnan. Arvon kaksi palkintoa eli aitoa Tilkunviilaajan tekemää pussukkaa, joissa saattaa olla lisäkivaa sisällä.
Osallistu näin:
  • Jätä tähän postaukseeni kommentti, jossa arvaat, mitä tekeillä oleva palapelitilkkutyöni esittää.
  • HUOM! Jos tiedät, mitä tilkkutyöni esittää, jätä kommentti ilman arvausta. Sano vaikka, että "tiedän, mitä työsi esittää".
  • Voit osallistua kahdella "arpalipulla," jos olet Tilkunviilaajan seuraaja/Follower tai liityt seuraajaksi. Jätä siinä tapauksessa toinen kommentti, jossa kerrot olevasi seuraaja.
  • Muista varmistaa, että profiilissasi on sähköpostiosoite tai laita osoitteesi kommenttiin mukaan. Et voi voittaa palkintoa, ellen saa Sinuun sähköpostiyhteyttä.
  • Osallistu viimeistään 2.11.2012.
Arvon 3.11.2012 jälkeen kaksi palkintoa:
  1. Kaikkien vastaajien kesken satunnaislukugeneraattori arpoo voittajan.
  2. Lisäksi paras/oikea/lähimmäksi osunut arvaus saa palkinnon. (Päätän voittajasta täysin omavaltaisesti.)
Jännittävää blogiarvontaa!

Monday, 22 October 2012

pussukka rulettaa.

Tilkkutyöt tällä viikolla ovat keskittyneet ruskeasävyisten 3 x 3 –palojen tekemiseen mallin mukaan. Olen saanut valmiiksi noin 40 palaa ja vielä täytyy koota noin 50, huh huh.

Päätin välillä hemmotella itseäni ja aloitin vetoketjupussukan tekemisen, vaikka ruskealla työllä on määräaikakin. Leikkasin tikkausvanusta kaksi palaa, jotka ovat kaapista löytämäni mintunvihreän vetoketjun mittaiset ja aloin koota vanun päälle tilkkupintaa "quilt-as-you-go" –menetelmällä.


Mintunvihreä vetoketju: mitä olen ajatellut? Merkillinen väri.

Vähän lisää ruskeasävyisestä projektistani. Kokoan ja järjestelen ruskeat 3 x 3 –palat pikselöimäni kuvan perusteella, näin:


Ompelin palat pötköksi kyllästyttyäni ompelupöydän epämääräiseen blokkikasaan. Olen ommellut paloja epämääräisessä järjestyksessä suhteessa kuvaan, koska en tiedä, miten aluksi valitsemani kankaat tähän riittävät. On ollut vaikea löytää tietyn numeroinen pala sikin sokin –järjestyksestä. Nyt palat on silitetty ja ne ovat järjestyksessä.

En jaksa leikata montakaan palaa kerralla, työasentoni kun on niin epäergonominen (lattialla polvillaan/kyykyssä). Tästä näette, miten epäsiisteissä oloissa toisinaan työskentelen!


Kuvassa on aito tilanne. Noloa! Tässä on purkamatonta matkalaukkua, ompeluhuoneeseen makkariin puoliluvattomasti tuotua kahvimukia, sekalaisia kankaita, työskentelevä Tilkunviilaaja sekä käpäläänsä puhdistava kissa suloisessa sekamelskassa.

Tein yhtäkkiä lyhyen välityön jotain aivan muuta eli ompelin yhden tikkauksen kangaskuvahanheni ympäri luonnonvalkoisella langalla:


Tämän pidemmälle menevää ajatusta minulla ei ole hanhikuvan valmistamiseksi.

Pussukka matkustaa 

Ystäväni Viet-Anh on näköjään käynyt tekemäni Tilkkupantteri-vetoketjupussukan kanssa Shanghaissa.


Mainio kuva! Melkein piilokuva.

Kissa tykkää "Talviomenoita"-tilkkutyöstäni näin paljon:

Friday, 19 October 2012

luin kirjan. ja sekalaista.

Löysin eilen kirjastosta Marie Claytonin kirjoittaman opuksen "Ultimate Quilting Bible – A Complete Reference with Step-by-Step Techniques". Ahmaisin sen heti eilen illalla.


Kirja on näemmä vuodelta 2009, mutta ote on todella perinteinen verrattuna esimerkiksi hiljattain hankkimaani "Quilting Modern" –kirjaan. Tässä on piirroskuvia tekevistä käsistä ja itsekseen ompelevista neuloista ja tilkkublokeista on yleensä vain yksi kuva – ei kuvaa siitä, miltä blokeista tehty pinta näyttäisi.

Minua masentavat kirjojen alussa olevat kattavat tarvikeluettelot: ihan kuin harrastuksesta haluttaisiin saada oikein monimutkainen heti kättelyssä. Tässäkin kirjoittaja luettelee 19 välinettä, joita tarvitaan mittaamiseen ja merkkaamiseen. No huh huh.

Tässä kirjassa minua häiritsivät erityisesti ohjeiden sekaan sinne tänne asetellut valokuvat, joissa esiintyvillä tilkkupinnoilla ei tuntunut olevan mitään yhteyttä sillä kohtaa olevien ohjeiden kanssa. Valokuvissa esiintyvien tilkkutöiden tekemiseen ei tietysti ollut yksityiskohtaisia ohjeita (koska tämä ei ollut ohjekirja vaan hakuteos), mutta osaa töistä ei pysty normi-ihminen tekemään kirjan ohjeita/malleja/neuvoja soveltaenkaan. Minulle tuli sellainen olo, että kirjoittaja sanoi "hähhähhää, tällaisia tilkkutöitä minä osaan tehdä, mitens sinä osaisit". Eivät ne kuvat ainakaan avuliaita olleet.

Anteeksi melko kielteinen arvio. Ehkä kirjalle on kiitollisiakin lukijoita, mutta minulle tämä ei sopinut.

Muuta 

Edellisestä postauksestani on aika pitkä aika. Ehkä ehditte kaivatakin minua? Näin toivon. Vietin pitkän viikonlopun Tukholmassa ja bloggaamisen ulottumattomissa. Tukholmassa oli kivaa, mutta kangaskaupoissa en käynyt enkä nähnyt kiinnostavia käsitöitä. Tekstiilitaidetta sentään näin:


Götgatanin varrella olevan gallerian ikkunassa oli Anita Hedinin kangastauluja. Tällaisista tykkään.

Etsin punaista hametta, mutta koko aikana näin niitä vain kaksi – mallit tätimummo ja tantta. Kokeilin kaikesta huolimatta kumpaakin, mutta ei olisi kannattanut. Muista näkemistäni hameista tämä oli lähinnä punaista:


Kotiuduin tiistai-iltana ja sen jälkeen on ollut kaikkea muuta tekemistä, niin en ole pystynyt tekemään mitään lukijoiden kanssa jaettavaa.

Minulla on juuri nyt meneillään kiinnostava tilkkuhanke, jota en paljasta kokonaan. Hankkeeseen liittyy 3 x 3 blokkien tekeminen mallin mukaan, ruskeasävyisistä 5cm x 5cm paloista.


Blokeista kokoan esittävän kuvan – toivottavasti – ihan kuin palapelin. Kokoan blokkeja ja numeroin jokaisen, samoin merkitsen malliini neliöiden numerot. Jossain vaiheessa pääsen ompelemaan blokkeja yhteen, ja sitten näen, syntyykö blokeistani esittävä kuva vai ei.

Vähät tilkkutyötuokioni kuluvat juuri nyt tähän. Mitään hauskaa näytettävää minulla ei ole! Voi voi.

Thursday, 11 October 2012

valmis sinisävyinen tilkkupeitto.

Vihdoinkin sää suosi sen verran, että pääsin ottamaan sini-vihreästä, aitausmaisesti kuvioidusta tilkkupeitosta valmistujaiskuvan. Tässä uusin valmistunut tilkkutyö:

Tilkkutyö: Sinisävyinen tilkkupeitto, moderni tilkkupeitto.

Tilkkupeiton nimi on "Ruoho on vihreämpää".


Nimi tuli mieleen aitausmaisuudesta, siis aita-sana. Ja hei, ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. (Vai onko?) Tuntui kuitenkin paremmalta lyhentää sanonta, koska tarkemmin katsottuna työssä on aika vähän vihreää sävyä. Ruoho todellakin on vihreämpää kuin tämä työ.

Vaikken väitä tykkääväni taustapuolesta enemmän kuin oikeasta puolesta, taustapuoli on silti todella kivan näköinen:


Taustassa on erityisen ihanaa se, että kaunis tikkauskuvio erottuu hyvin:

Tilkkutyö: Tilkkupeitteen taustapuolella näkyvät tikkaukset on toteuttanut Töölön Tilkkupaja.

Ajatella, että vielä viime hetkillä maltoin tehdä tuollaisen tilkkurivistön peiton taustakappaletta koristamaan! Yleensä viimeistelemisten kanssa on todella kiire, eikä minua muutenkaan hirveästi huvita isojen kangaspalojen toisiinsa liittäminen.

Muistin merkitä nimilappuun paitsi työn nimen, valmistumisvuoden ja tekijän, myös sen, että peite on tikattu Töölön Tilkkupajassa.

Peiton koko on noin 155cm x noin 202cm.

Tällainenkin asetelma eli tilkkupeitto huolettomasti heitettynä puutarhakeinun istuimelle ja selkänojalle.


Oli liian kylmä, että olisin ruvennut edes peitteeseen kääriytyneenä istumaan keinussa.

Vielä taustapuolen esittelykuva:


Ripustin peitteen pyykkinarulle kuvattavaksi. Muuten hyvä, mutta naru on aika matalalla, joten peitto joko laahaisi maata tai osa siitä kääntyy narun yli näkymättömiin, kuten tässä:


Lähikuva peiton reunakanttauksista:


Valmis peitto on ollut monta päivää aika pieneksi taiteltuna, mutta tänä aamuna levitin sen päivän ajaksi sängylle. Töistä palatessani havaitsin Kissan testaavan peitteen makuualustaominaisuuksia:


Jotenkin se näyttää kuin ei olisi ihan varma jostain. Häntä heiluu ja katse on tarkkaavainen. Peitteen puolesta se tuskin on varuillaan – ehkä kuvaajan aikeet vaikuttivat epäilyttäviltä.

Tuesday, 9 October 2012

Jäätelökesä-tilkkupeitto vielä.

Veljentytär mieltyi Jäätelökesä-tilkkupeittoon niin, että otti sen luokseen asumaan. Se on päässyt hänen kotonaan kunniapaikalle, esimerkiksi Koiran alle:

Tilkkutyöt: Koira tykkää.

Ei kun oikeasti se on makuuhuoneen tärkeänä kodikkuuselementtinä:

Tilkkutyöt: Moderni tilkkupeitto sängyllä.

Kuvista päätellen Jäätelökesä-tilkkupeite sointuu Veljentyttären sisustukseen hyvin. Veikkaan myös, että erityisesti peri-perinteistä tilkkupeitettä nuorekkaampi kuviointi miellyttää uuden omistajan silmää.

En varmaan tänäänkään saa valmistujaiskuvaa sini-vihreäsävyisestä, aitausmaisesta tilkkupeitostani. Sisätiloissa valaistus ei riitä eikä ulkona näyttäisi voivan kuvata ilman että peite kastuu. No voi voi!

Monday, 8 October 2012

lisää raitoja.

Viikonlopun aikana tein paitsi Syysherkkuja-pussukan valmiiksi, myös paria muuta tilkkuilujuttua, joista ei ole kuvaa. Sen sijaan tästä on: valmistin taas kolme kivaa raitablokkia, joihin ohjeen löydät täältä.

Tilkkutyöt: Kivat raitablokit

Olen huomannut, että liukuhihnamaisesti tekemällä saan kolme blokkia tehdyksi melkein samalla vaivalla kuin tekisin yhden. Siis melkein.

Etsin ensin pienistä jäännöspaloista sellaisia, joista voin leikata kolme 3,5cm x runsas 15cm palasta. Muutamia leikattuani katson, löytyisikö niistä kahta toisiinsa (edes jotenkin) sopivaa väritystä/kuviointia. Sopivuuden lisäksi palojen kesken täytyy olla jotain kontrastia.

Sitten etsiskelen isommista jäännöspaloista sekä kaapissa olevista varastoista ensin sellaisia, joista voin leikata neljä 5cm x runsas 15cm palasta ja sitten sellaisia, joista riittää leikata tuon lisäksi vielä kaksi 7cm x noin 27cm kaitaletta.

Tässä kaikessa kuluu yleensä aika tovi, mutta kun minulla on ainekset koossa ainakin kolmeen blokkiin, siirryn ompelukoneen ääreen. Blokit syntyvät nopeasti verrattuna palojen leikkaamiseen ja etsimiseen käyttämääni aikaan.

Minulla on nyt koossa 25 kivaa raitablokkia:

Tilkkutyöt: Kivat raitablokit

Tilkkublokkeja on vaikka minkä värisiä. En ole yhtään kokeillut, millaista megaväristä kokonaisuutta saan niistä syntymään, mutta soviteltavaa varmasti riittää. Yleensä olen rajoittanut itseni kahteen väriin (plus mahdollisiin neutraaleihin, esim vaalea/musta).

Sain myöhään eilen illalla valmiiksi myös sini-vihreän, aitausmaisen tilkkutyöni, mutta en valon puutteessa voinut tietenkään ottaa siitä valmistumiskuvia. Saatte siis odottaa lopputuloksen paljastumista vielä hetken.

Saturday, 6 October 2012

pussukka: Syysherkkuja.

Yllättävän kauan aikaa meni pussukan valmistamiseen – melkein koko iltapäivä – mutta nyt se on valmis. Syysherkkuja-pussukka, kas tässä:

Tilkkutyöt: Pussukka tilkuista

Pussukan toisella puolella on kiva oranssi yksityiskohta:

Tilkkutyöt: Pussukka tilkuista

Päädyin jättämään kangasjojon tai nappikoristelun pois, sillä en halunnut oranssien/pinkkien yksityskohtien jäävän piiloon. Tilkut olivat muutenkin pienet.

Farkkutilkuissa on kummallakin puolella käsintikatut kaaret koristeena. Tikkasin vihreällä, pinkillä ja sinisellä tikkauslangalla myös osan tilkuista muotoisesti.

Tilkkutyöt: Pussukka tilkuista

Vuorina on Marimekon Unikko-kangasta, olen saanut nämä tilkut kivalta työkaveriltani.

Vetoketjun "pidentäminen" kangaspalasilla onnistui kivasti. Pussukasta tuli vähän isompi, vaikka vetoketju itsessään oli melko lyhyt. Ompelin vetoketjupussukan silti aivan samalla tavalla kuin aina. Käyttämäni ohje löytyy tätä kautta.

Tilkkutyöt: Pussukka tilkuista

Strategiset mitat:
  • leveys ylhäältä noin 21cm 
  • leveys alhaalta noin 15cm 
  • korkeus noin 12cm 
  • pohjan leveys noin 7cm.
Vetoketju näyttää olleen oin 16cm pitkä.

taas pussukka.

Pussukka tilkuista – sellaisen tekeminen on joka kerta palkitsevaa ja erityisesti tilkkupinnan kokoaminen käsiin osuvista kangaspaloista on rauhoittavaa.

Tyttären tuunaamasta farkkuhameesta oli jäänyt paloja jäljelle ja ne löytyivät ompelupöydältäni. Farkkukankaassa oli seassa vähän stretchiä, joten tikkasin kaikki palat ensin koltsarikankaan palaan kiinni.

Nyt olen leikannut paloja varten myös tikkausvanut:

Pussukka tilkuista - pussukkapalat odottavat tikkaamistaan

Tikkaan farkkukangaspaloihin ensin käsinommelta:

Pussukka tilkuista - farkkukangastilkussa käsintikkausta

Sitten tikkaan tilkkupinnat koneella. Teen jotain vaatimatonta tikkausta.

Tytär ehdotteli, että lisäisin toiseen tilkkupintaan koristeeksi napin tai kangasjojon, jonka tekisin jostain pussukassa esiintyvästä kankaasta. Täytyy zoomailla (tai tuumailla).

Kissa näyttää yllättyneeltä:


Huom alustana tekemäni tilkkupeite.

Wednesday, 3 October 2012

muodonmuutoksia.

Töölön Tilkkupajan ihanasti tikkaama tilkkutyöni muuttaa (toivottavasti) pian muotoa keskeneräisestä valmiiksi, sillä valitsin ( ! ), leikkasin, liitin ja silitin sille reunakanttikankaan eilen. Niin, ja keksin peitteelle kivan nimen, jota en paljasta vielä.


Tilkkutyössäni on kuitenkin jo nimilappu ommeltuna, nimineen päivineen.

Etsiskelin sopivaa sinistä reunakanttikangasta tovin. Minulla oli toki kirjavampiakin vaihtoehtoja, mutta tällä kertaa ne eivät näyttäneet oikeilta. Tämä merkillisen pilkullinen Eurokangaslaarilöytö sen sijaan sopi sekä etu- että taustapuolelle hyvin.

Toinen muodonmuutos

Sama pilkullinen kangas muuttaa hiukan, mutta merkitsevästi luonnettaan sen mukaan, mihin kankaaseen sen yhdistää. Tumman kankaan ympäröimänä ja ruskeasävyisiin raitoihin yhdistettynä pilkkukangas on vaatimaton ja selvästi sivuosassa:


Kun pilkkukankaan kiertää räväköiden, punaista sisältävien kankaiden ympäri, sen punaiset pilkut näyttävät punaisemmilta ja taustan luonnonvaalea valkoisemmalta (sittenkin, vaikka ottaisi huomioon näiden kahden kuvan välisen sävyeron):


Kolmas muodonmuutos, vielä kesken

Tänään en kuitenkaan kantannut tilkkupeitettä enkä ommellut lisää kivoja raidallisia tilkkublokkeja, vaan kokeilin pitkästä aikaa, syntyisikö ompelupöydän lähistöllä oleilevista tilkuista esimerkiksi pussukka.

Pöydältä löytyi pari farkkupalaa. Ne olivat vähän stretchiä, joten kiinnittelen ne ensin koltsarikangaspaloihin. Kokoan tällä kertaa tilkkupinnan näin pohjakangasmenetelmällä. Kuvasin tähänastiset kehitelmät silityslaudalla, missä luonnonvalo riitti parhaiten.


Toisessa kappaleessa on toistaiseksi punaisempia tilkkuja kuin toisessa.


Pussukan koko määräytyy vetoketjun pituuden perusteella Valitsin tähän aika lyhyen ketjun, johon tein kumpaankin päähän jatkopalaa kankaasta.

Lisää myöhemmin!

Tuesday, 2 October 2012

kaksi tai kolmekin tunnustusta. lokakuu!

Tunnustan ensin, että jostain merkillisestä syystä tämä arkisen näköinen raitablokki (katso kivan raidallisen tilkkublokin teko-ohje tästä postauksestani) miellyttää silmääni juuri nyt.

Tilkkutyöt: Kiva raidallinen tilkkublokki. Tässä sinisävyisenä.

Jouduin kursimaan blokin kokoon epäoikeaoppisesti. Valitsemani ruututilkku ei riittänytkään kolmeen ohueen raitaan eikä tumma harmaansininen kangaskaan riittänyt, vaan jouduin kokoamaan raitoja useammasta palasta ja lisäksi jatkamaan sitä eri kankaalla. Enkä yleensä niin välitä yksivärisistä osuuksista. Mutta jostain syystä kokonaisuus on kuitenkin kiva!

Tunnustan myös, etten tässä blokissa yltänyt nappisuoritukseen:


Eiväthän nuo reuna- ja keskiosan raidat kohtaa lainkaan tarkasti! Mehiläistä ei epätarkkuus näytä haittaavan.

Kolmas ja lämmittävin tunnustus: Tilkuista Totta –blogin Irma on antanut minulle ihanan tunnustuksen jo kaaauan aikaa sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi postausta aiheesta.


Tässä kauan viipynyt kiitokseni: K I I T O S ! ! ! ! Olen iloinen, että blogini on mieluinen Sinulle, Irma! Emmehän me taida oikeassa elämässä edes tuntea toisiamme.

Sääntöjen mukaan minun pitäisi nimetä muita blogeja, joita itse rakastan, mutta – pahoitteluni! - jätän sen väliin. En mitenkään ehdi tehdä tätä enkä osaa valitakaan, mitkä blogit olisivat juuri ne viisi mieluisinta. Blogilistassani näkyvät ne, joita itse seuraan – ne ovat kaikki kivoja.

Nyt on lokakuu

Tässä Tilkunviilaajan vuosikalenterista lokakuun kalenterikuva:

Tilkkutyöt: Pussukka tilkuista.

Kuvassa on pussukka nimeltä "Lumiukkona luokses pompin". Valitsin kuvaan erikoisemman kuvakulman, sillä toiselta puolelta tarkasteltuna pussukka näytti jotenkin jouluiselta.

Jaa-a, nyt pitäisi ruveta miettimään ensi vuoden vuosikalenteria! Tammikuun kuva minulla on jo valmiina eli projektihan on melkein loppusuoralla. Ei ole savolaisesta "aloittamatta vailla valmiista" tällä kertaa tietoakaan!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails