valmis: Tiputipu-pussukka.

Jipii, valmista tuli! Lintutilkut muuttuivat osaksi pussukkaa, jolle annoin nimeksi Tiputipu:


Tiputipu-pussukka valmistui jo viikonloppuna, mutta valo oli siinä vaiheessa jo mennyttä. Ei näillä kodin normivaloilla saa valaistuksi kunnolla niin, että kännykkäkamera tuottaisi siedettävää kuvaa.

Otinkin pussukan mukaan lähtiessäni töihin. (Onneksi silloin oli jo aika valoisaa. Kohta joudun käymään kesken työpäivän pihalla kuvaamassa, sen kahden tunnin aikana jolloin ulkona vielä näkee jotain.) Firman pihassa näytti olevan rouhea, mutta kelvollisen siisti kasviasetelma, joka sai tarjota pussukalleni kuvaustaustan.


Pussukan toisella puolella on yksinäinen sorsaeläin. Normaali ihminen ei kaiketi kutsuisi tällaisia lintuja tiputipuiksi, mutta nimi putkahti mieleen, eikä sitä sen jälkeen käynyt muuttaminen.


Vuorikappaleet leikkasin vintage-pussilakanasta ja ruskeasta palasta, joka jäi ylitse taustakappaleesta tasatessani Pasin Versoul Henry Gold Leaf Custom –tilkkutyötä.


Pohjasta näkyy, että olen käyttänyt pussukkaan kummallisen yhdistelmän merkillisen muotoisia kappaleita.

Strategiset mitat:
  • Yläreunan leveys noin 26cm
  • Korkeus noin 20cm
  • Pohjan leveys noin 9cm.
Seuraavaksi teen muutaman joulukuvioisen lasinalusen. Olen jo raahannut kantanut joulukangaslaatikon vinttivarastosta ompeluhuoneen makkarin lattialle ja levitellyt kankaita pitkin lattiaa organisoinut joitain kankaita siististi esille. Ei tarvitse siis juuri muuta kuin vähän leikellä ja ommella, ja hei presto! lasinaluset ovat valmiit. Eiks vaan?!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.