vähän edistystä.

Otsikossa paino sanalla ”vähän,” sillä kokoamista jo pitkään odottanut vetoketjulaukku on vain hieman lähempänä valmistumistaan.

Valitsin kankaat ja leikkasin valmiiksi vetoketjulipareet, sangat ja huolittelukaitaleen. Lipare ja sangat tulevat samaa kangasta: Amy Butlerin ihanaa pallo-/kivikuvioista, jossa on saman sävyistä vihreää kuin laukkupinnan päärynäpuussa:

Puuapplikaatiolla somistettu vetoketjulaukku tilkuista - osat

(On se saman sävyistä! Kuvassa ei ehkä näytä siltä.) Huolittelukaitale on ohutraidallista ruskeaa. Laukun vuorikappaleetkin on leikattu ja ennätin valmistaa ja ommella toiseen vuorikappaleeseen taskun (jossa on Tilkunviilaaja-kangasmerkki). Vuoripalat odottavat oikeat puolet vastakkain sitä, että ompelen ne pussiksi, ja siksi kuvassa vuorikangas näkyy vain nurjalta.

Helppoon tilkkublokkiin perustuva tilkkupinta on ommeltuna, ja nyt mietin, millaiset pystyreunat siihen värkkään. Pinta on vasta noin 130cm leveä mutta noin 220cm pitkä, joten se tarvitsee leveyttä, ei lainkaan pituutta. Säästäväisenä ihmisenä ajattelin koota epämääräisrytmikkään kaitaleen ylimääräisistä mustista ja valkoisista kaitalepaloista. Ei niitä taida olla tarpeeksi, mutta ne ovat juuri sopivan epäsäännöllisen pituisia:

Helppo tilkkublokki ommellussa tilkkupinnassa

Olipa kiva lukea teidän kommenttejanne tähän moderniin tilkkupintaan! Ihana nähdä, että olitte samaa mieltä! Olin super-innostunut löytäessäni juuri oikean idean tilkkupintani pelastamiseksi ja sain teiltä lukijoilta hyvää komppausta. Kiitos!

Tämä on ensimmäinen tilkkupinta, jonka voin väittää suunnitelleeni (vaikka olen saanut ideat monesta eri työstä/ohjeesta). Minun pitää varmaan tehdä tästä ohje! Noinkohan osaan/muistan/viitsin/ehdin?

Kommentit

Helena sanoi…
Hei,

näyttää aina vain upeammalta. Viides pystyrivi blokkeja voisi auttaa levennyksessä myös, mutta mustavalkoiset kaitaleet silti reunoille!
T. helena
Soile Kivinen sanoi…
Musta-valkoisnen boordi näyttää todella raikkaalta. Mä myös ehkä lisäisin viidennen raidan..
Marle sanoi…
Juu, laita vaan tuolla lailla, näyttää hyvältä!
vekki sanoi…
Kiitos kovasti näistä pusukka/laukkuohjeistasi, nyt minäkin olen niitä jonkin verran tehnyt ja sain paljon vastauksia kysymyksiini selailemalla ohjeitasi. Kiitos.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.