sininen tilkkukukkakassi hempeänä.

Tein alkuvuonna 2010 lukuisia applikoituja tilkkukukkakuponkeja, jotka päätyivät mikä minnekin. Yhdestä kupongista tein toukokuussa 2010 kassin.

Kassi on nykyisin kampaajaystäväni Tarun omistuksessa. Olin eilen hänellä käsittelyssä ja hän mainitsi edelleen pitävänsä kassistaan kovasti. Heti otin siitä kuvan:

Sininen tilkkukukkakassi tuolilla 

Taru tykkäsi, että kassin vetoisuus on erityisen hyvä. Esimerkiksi varakengät mahtuvat sinne hyvin, ja vielä jää tilaa kaikenlaiselle muulle tarpeelliselle. Olipa kiva kuulla!

Nyt kun olisin johonkin merkannut, minkä kokoinen laukku on… Noihin aikoihin en vielä antanut luomuksilleni omaleimaisia nimiä, keksin tavan vasta vähän tuon jälkeen. Enkä kirjoittanut laukkujen ja pussukoiden strategisia mittoja muistiin. Olisi pitänyt!

Suutarin lapsilla ei taida olla jalkoja 

…vai miten se sananlasku mahtoikaan mennä? Pitää paikkansa, katsokaa vaikka:

Kangaskassin sangat hipuneet rikki

Nolottaa myöntää, mutta käytän ITSE tällaiseen kuntoon kuluttamaani Tilkunviilaaja-laukkua enkä saa aikaiseksi, että uusisin sankakankaat. Vähänkö noloa?!

Laukku-urani taisi alkaa suunnilleen tästä kassista. Kuulin Syyringin kiltaillassa muistaakseni tilkkuystävältäni Eijalta vinkkinä, että laukun sangan sisään voi ommella muovista pyykkinarua.

Ompelin tähän kassiin ensimmäisen narulla jäpäköitsemiskokeiluni. Käytin kahta narua, eli sangan kummassakin reunassa on naru. Tosi vaikea ommella, ja luulen kankaan kuluneen näin nopeasti juuri tämän takia. Nykyisissä kasseissa on naru vain toisessa taitteessa, enkä ole kuullut asiakkailta, että sangat olisivat vielä kuluneet puhki. (Tai he eivät ole hennoneet/uskaltaneet/viitsineet valittaa asiasta.)

Kilpailukokeilu 

Yrittää täytyy, vaikka kilpailumenestykseni on toistaiseksi ollut vaatimatonta. Ensimmäisestä kilpailusta en saanut muuta kuin palautuksen. Toisessakaan en pärjännyt, eikä työnikään esiintynyt oikealla nimellään. Ehkä kolmas kerta onnistuisi vähän paremmin.

Lisäsin ”Ajatus kantaa hedelmää” eli ”Fruitful thoughts” –vetoketjulaukun tällaiseen kesäkilpailuun.

Sen takia kävin jälkikäteisesti lisäämässä alkuperäiseen postaukseeni englanninkielisiä osuuksia. En ole ajatellut ottaa tätä tavaksi! Kirjoitan työssäni niin paljon englanniksi, etten vapaa-aikanani enää halua.

Kilpailuun sai ilmoittautua kuka vain linkittämällä valmiin työn luetteloihin. Joku raati valitsee finalistit, ehkä viisi joka sarjasta, ja niistä kävijät saavat äänestää. Olisi upeaa päästä edes finaaliin! Rohkenin osallistua, kun kommenteistanne päättelin laukun olevan monelle mieleinen.

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Sininen laukku on kaunis, joten ei ole ihme, että ystäväsi on tyytyväinen! Niinhän se on, että suutarin lapsella ei jne..., itselläni on ihan samoin. Onnea kisaan!
Kvilttaaja sanoi…
Kannustan kisaan osallistumistasi. Milloin tarvitset lupaamani muovitetun pyykkinarun? Sen puute ei saa estää kilpailukykyisiä laukkuja syntymästä:)
Marle sanoi…
Kolmas kerta toden sanoo...
Ainakin laukkusi erottui edekseen tuosta joukosta. Finaalissa ihan varmaan, Täytyy käydä äänestämässä kun sen aika koittaa.
Olen sitä mieltä, että mitä siitä vaikka työsi eivät menestyisikään kilpailuissa, kun tiedät, että sadat ihmiset ympäri maailmaa rakastavat töitäsi ja ovat kieli pitkällä odottamassa uusia tilkkutöitä sivuillasi! Mikä sen parempaa palautetta voisi olla?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.