lyhennelmä. Kukkea seinällä.

Tein eilen jotain harvinaista, eli lyhennystyön perheen ulkopuoliselle henkilölle. Työkaveri pyysi hellyttävän varovaisesti, voisinko lyhentää ja kaventaa hänen pöytäliinansa. Yllätyin vähän, että suostuin. Ehkä suhtauduin myönteisesti, koska liina oli mielestäni niin nätti.

Suoraviivainen juttuhan tällainen on, ja minua helpotti entisestään se, että koneessa sattui valmiiksi olemaan sopivan väriset langat. Valmistaja oli käyttänyt vaaleaa liilaa lankaa, mutta pinkki sopi liinaan ihan yhtä hyvin. Päärmeet eivät juuri eroa toisistaan, onneksi:


Nyt minulla on soirot Pentikin pöytäliinakangasta, sillä sain kavennetut osuudet osana työpalkkiota.

Kukkea

Hahaa, sain eilen ommelluksi Kukkea-seinävaatteen taustalle sekä nimilapun että ripustuskujan! Työ oli valmis juuri sopivasti eilisen Barcelona-Chelsea-matsin puoliajalla. Nostin ”Joulupalloilua”-työn seinältä, siirsin siinä olleen ripustuskepin tähän ja ripustin työn samaan naulaan:


Jotenkin se näyttäisi olevan vähän liian ylhäällä. Täytyy vissiin pyytää Miestä lyömään uusi naula pienesti alemmas.

Seuraavaksi?

Tuntuu toisaalta kivalta, että sain tavoitteeni täytetyksi, mutta nyt pitää taas päättää, minkä parissa seuraavaksi ahertaisin! Lukijoille tuli luvattua ohjeita, ja missä nekin viipyvät!? Esimerkiksi PC-laukun ohjetta pyydeltiin, joten sellainen pitäisi loihtia jostain. Käyttämäni kaava on edelleen kateissa, eli ei taida auttaa muu kuin tekaista uusi kaava. Ja joulupukilta saamani iPad tarvitsisi kivan kantoratkaisun! Tällä suutarilla ei ole kenkiä edes itsellä!

Ai niin, ja voisihan sitä viimeistellä yhden hanhen vaikka pieneksi seinävaatteeksi.

Kommentit

Irma sanoi…
Kivalta näyttää seinävaate tuossa kohdassa, eikä yhtään liian korkealla ainakaan kuvassa.
Kvilttaaja sanoi…
Olisi kivaa nähdä ensi viikon kokouksessa viimeisteltyjä hanhia, joten suosittelen hanheen tarttumista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.