sini-valkoista ja joulunpunaista.

Sini-valkoisia ovat tähtikuvioiseen nukenpeittoon tulevat tilkut. Tässä silitettyjä pinoja:


Tässä vielä silittämättömiä:


Ensimmäiset tähdet voisivat näyttää suunnilleen tältä:


Tähtiä pitää ommella vielä viisi. Sitten silitän neliöt, tasoitan ne ja sitten – pääsen sommittelemaan tähtipeittoa. Olen ajatellut, että tähdet muuttuvat tummemmista vaaleammiksi mahdollisimman liukuen.

Joulunpunainen koriste

Ostin jouluteemaisen ”Livingetc” –lehden, ja siellä oli aika raflaava joulukoristeluidea.


Ulko-oveen voi kääräistä jättiläismäisen rusetin. Kuvan rusetti oli tekaistu taftikankaasta, hinta vaatimattomat £40 per metri.

Saatu joululahja

Tytär oli löytänyt minulle lahjaksi hauskan vintage-kaavan:


Olisikohan tämä peräti 1980-luvun puolelta? Olkatoppauksista päätellen voisi hyvinkin olla.

Annettuja joululahjoja

Tytär löysi yli vuosi sitten iltapäivälehdestä tee-se-itse-vinkin, joka neuvoi valmistamaan heijastinkorun. Hän esivalmisteli osat ja minä toteutin korun hänen ohjeittensa mukaisesti. Äitini sai sen meiltä yhteiseksi joululahjaksi.

Heijastinkorulle piti tietysti tehdä myös lahjapussi, joka tällä kertaa oli näin söötti:


Nauhassa lukee vielä I sydän My Cat.

Koru itse on tämän näköinen:


Tytär löysi varastoistani ihanan kissannaamanapin, jonka sain juuri ja juuri kiinnitetyksi koruun. Heijastinnauha oli tosi sitkeää ommeltavaa. Eivät meinanneet minun neulani pystyä siihen, varsinkaan useamman kerroksen läpi.

Tästä olen melko ylpeä:


Tein Ifolorin kanssa yhteistyössä A4-kokoisen kalenterin, jonka kuvat esittävät käsitöitäni. Joka kuukauden kohdalla on tavalla tai toisella kuukauden teemaan sopiva käsityö.


Onneksi viime vuonna otin yhteiskuvan kuusikuvioisista tyynynpäällisistä silloin, kun täällä oli lunta! Jos olisin odottanut tätä vuotta, joulukuun kuva olisi jäänyt saamatta.

Teetin kalentereita viisi kappaletta ja annoin niistä neljä joululahjoiksi. Viidennen pidän itselläni.

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
heissan Viilaaja,

kuinka olette tuulessa selvinneet? Täällä on hirmuisesti lunta, tuli ensimmäiset 5 päivää, mutta nyt paistaa aurinko ja pakkastakin on vain pari hassua astetta.

Lohtua käsityövimmaan tuo vain sukkapuikot. ehkä tässä selvitään : D
Lyyti sanoi…
Tosi hieno idea tuo kalenteri -on varmasti mieluisa lahja!

Voisitkohan ensi vuonna aloittaa aina kuukauden esittelemällä sivun kalenteristasi? Ihan pieni toive vaan... :)
Irma sanoi…
Tähti näyttää mielenkiintoiselta, taidanpa laitaa korvan taakse:)
Tilkunviilaaja sanoi…
Lyytin idea on kiva, toteutan jos suinkin muistan! Kiitos ehdotuksesta!

TööTille sanon, että meidän piha oli tuulelta suojassa. Vain ulkorappusten kuramatto oli lentänyt tiehensä ja sekin löytyi parin metrin päästä vahingoittumattomana. Lähistöllä oli kyllä kaatunut puita.
Eija sanoi…
Ihana kissakoru ja kalenteri on mahtava idea ja lahja ;D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.