pintaa ja kankaita.

Musta-valko-punainen tilkkulaukku on nyt tikattu (perinteisin suorin ompelein) ja olen leikannut/ommellut siihen myös vuoripalat. Toiseen vuorikappaleeseen pitää vielä tehdä ja ommella sisätasku. Sangat ovat myös kesken, mutta sen jälkeen pääsenkin kokoamaan laukun.


Laukkuun on tulossa vetoketjukiinnitys. Punainen vetoketju punaisen kankaan keskellä ei ole mikään erikoinen näky. No, vaihtuvaväriset tikkaukset elävöittävät yhdistelmää.


Toivon parasta, eli että lipareen pystyy ompelemaan laukun suulle ilman ylettömän väkivallan käyttöä.

Manailin aiemmassa postauksessani, että teen liikaa pieniä luomuksia. Otin onkeeni huomautuksestani (ajatella, että kuuntelen itse omia neuvojani joskus) ja päätin lähteä tekemään PC-laukkua kera tietyin muutoksin. Ja taas kävi samoin kuin niin monta kertaa: kaava on kateissa! Minulla oli (itse tekemäni) PC-laukun kaava, jota käyttelin aivan kelvollisella menestyksellä useampaan otteeseen, mutta nyt se on kadonnut jäljettömiin! Se on varmaankin samassa paikassa kuin kangasjojojen tekoon tarkoitettu muovinen, kaupallinen työkalu – sitäkään en ole nähnyt pariin kuukauteen, vaikka olen etsinyt.

Voi että! Ei huvittaisi ruveta tekemään uutta PC-laukun kaavaa, kun vanha toimi. Olisi niin paljon helpompaa lähteä muokkaamaan hyväksi havaittua entistä kaavaa.

Kangaslöytöjä lahjasäkistä

Kerroinkin ihastuneena, että sain viime perjantaina oikean kangasaarteen! Tässä vain kaksi päällimmäistä löytöä. Ensiksi ilmiselvä hamekangas:


Tämä on NIIIIN minun mieleiseni hamekuosi! En ole tarkistanut, miten paljon kangasta oikein on, mutta kaipa siitä lyhyen hamosen pystyy loihtimaan. (Eri asia on, miten kauan loihtimiseen kuluu aikaa. Voi olla, että villahamekausi on pitkällä/ohi/taas täällä siinä vaiheessa, kun saan hameen valmiiksi. Jos saan.)

Mielenkiintoiset kangasnäytepalat tilkkuiluun:


Tarkkaavaiset lukijani huomaavatkin, että olen yhtäkkiä keksinyt taiteellisesti poimutella kangaspaloja enkä tavalliseen tapaani vain läiskäissyt kankaita matolle kuvattaviksi: törts. Tällä lailla poimuilla nämä näyttävät vielä mielenkiintoisemmilta.

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
Varmaan kiltti kangaskeiju toi sulle kaikki nämä ihanat kankaat. Onnentyttö.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.