kiltaillassa.

Voi että! Helsingin tilkkukilta Syyringillä oli eilen kiltailta. Meillä on tietysti aina kivaa, mutta nyt oli vielä ekstrakivaa erikoisteemalla ”Tilkkutarvikemyymälä”. Tilkkutarhan Minna toi myymälänsä kokoukseemme, että saimme … no tehdä tutkimustyötä. Tutkimme erilaisia kankaita ja tarvikkeita. Minä vein kotiin esimerkiksi kolme metriä silitettävää tukihuopaa tarkempaa tutkimusta varten.

Kyllä, juuri sitä tukihuopaa, josta ylenkatseellisehkosti totesin jokin aika sitten, ”etten ole oikein varma, onko se minun juttuni”. Tai ainakin melkein niin totesin. Niin mielipiteet muuttuvat.

Aion tehdä tarkempaa tutkimusta myös seuraavien hankintojen parissa:

Quilts Japan –lehden jouluinen numero. Olen erittäin kiinnostunut selvittämään, mitä projekteja lehdessä on (en ole tutkinut sitä vielä juuri ollenkaan). Aiempi ostamani numero pari vuotta sitten oli täydellinen menestys! Luin sen kannesta kanteen monta kertaa ja toteutinkin sieltä jutun, Hoopon kangaskuusen.


Mukana myös pari punasävyistä kangasta, punaista konetikkauslankaa, magneettinepparit ja pitsivetoketjut.

Otin kotiin tutkittavaksi ihanaa kissakangasta sekä omituisen väristä kuviokangasta, joka vaikuttaa todelliselta haasteelta.


Tässä kankaassa ei kyllä ole mitään tutkittavaa. Tämä on nähty ja tämä on ihana. Näitä kuviokuponkeja tullaan näkemään vielä ainakin lasinalusissa.


Kiltailta oli todellinen menestys. Mietimme myös, mitä juttuja voisimme käsitellä erikoisteemoina ensi kevään kiltailloissa ja keksimme monta kivaa ideaa. Tosi monella oli upeita näytettäviä Show & Tell –osiossa.

Yhdessä suhteessa ilta oli pettymys, snyyf. En saanut sälytetyksi kenellekään näitä ylimääräisiä kahvipusseja:


Tytär on kerännyt kaikki vintistä löytyneet kahvipussit ja pakannut ne siististi. Pusseja on vielä toinenkin laatikko. Huokaus. Täytyy kai ruveta urakalla tekemään kahvipussikasseja. En todellakaan aio heittää näitä roskiin – tosin nyt kun ajattelin asiaa tarkemmin, ihmettelen, miksen voi heittää näitä pois. No en voi.

Syyringin www-sivustolta löytyvää linkkilistaa kehuttiin. Linkit vievät kuulemma uskomattomin hienoihin paikkoihin. (En ole itse vielä tutkinut niitä tarkoin.)

Kommentit

Olisinpa saanut olla mukana tilkkukiltaillassanne. Katsoin linkit ja luettavaa olisi paljon. Tänään on aikaa, kun sain taas rokotuksia käteeni enkä saa pestä ikkunoita, en siivota enkä muutenkaan riehua ylenpalttisesti, joten lueskelen nettisivuja.Kankaat, jotka ostit ovat hauskoja. Kissat, kissat. Kiitokset vielä kerran siitä mukavasta paketista. Olen tekemässä sinulle pientä vastalahjapakettia.
Anonyymi sanoi…
Hyvä juttu tuo "tehdä tutkimustyötä", sitähän se on kun pitää itselleen ja ehkä miehelle selitellä kummallisia tavarapinoja muiden ompelutarvikkeiden lähistöllä.
Älä vaan heitä niitä kahvipusseja minnekään, saan ne menemään yhden tutun kautta pohjoiseen taitavalle kassintekijälle.
Terveisiä syksyiseltä Juurikan kylältä Lea P.
Sulotar sanoi…
Vau, mitä olet saanut aikaseksi. Olen ollut muutaman päivän pois täältä käymättä ja tänne on tullut vaikka mitä ihanaa. Tuo tähtijutska on toooosssiiii kaunis... ihana.
Tilkunviilaaja sanoi…
Ajattelinkin, että syyrinkiläisten kautta saisin kahvipussit järkikäyttöön ja olin hämmästynyt, kun kukaan ei kiltaillassa niihin halunnut tarttua. Mutta löytyi siis koti niillekin! Kiitos jo etukäteen Lealle.

Kiitos muillekin kommentoijille, kommentteja on aina toooosi kiva lukea!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.