farkkukangasversio.

Sormet syyhysivät eilen päästä kokoamaan laukun näköistä valmiiksi tikkaamistani, pieneksi jääneitä farkkuja hyödyntävistä tilkkupinnoista. Sitä ennen piti tietysti leikata vuorikangaspalat ja ommella vuori sekä siihen sisätasku.

Mutta ehdin koota laukunkin:


Toivottavasti kuvasta saa vähän selvän. Koska sangat eivät vielä ole paikoillaan (eivät edes ommeltuina), laukun ylä- ja alareuna näyttävät lähes samalta… No seuraavasta kuvasta ainakin näkee, missä kohtaa laukun pohja on:


Olen vähän kehittynyt muistamisen suhteen, eli melkein aina muistan kiinnittää Tilkunviilaaja-kangasmerkin laukun sisätaskuun. Tässäkin muistin:


Tasku on yhtenäinen, mutta ompelin pystytikkauksen tuohon sauman kohdalle, jolloin käytännössä tasku on kaksiosainen.

Silitän taskukappaleen alareunaan myös laskoksen, niin ettei tasku ole litteä, vaan sinne mahtuu jotain kolmiulotteista.

Ompelin tähän laukkuun myös uuden jutskan. Kiinnitän vuorin yläreunaan pitkähkön nauhan, jonka päässä on avaimenperästä saatu rinkula.

Tähän voi kiinnittää vaikka avaimet tai jotain muuta, minkä haluaa saada kassista helpommin käsille.

Myös tähän laukkuun tulee vetoketjukaistale, mutta sopivan kaistalekankaan löytäminen olikin vaikeaa. Lopulta Tytär osoitti minulle kankaan (punertava, ruusukuvioinen kangas), joka jälleen komppaa toista kangasta:


Ruusukankaan ja laukkuaihion välissä on yläreunan huolittelukaitaleeksi suunnittelemani, hyvin tummansininen kangas. Ja sangat teen tyyliin à la Martta, farkkukankaasta ja jostain toisesta (jota en ole löytänyt vielä).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.