valmis Iltahämärässä-tilkkupeitto.

Lilasävyinen tilkkupeitto valmistui eilen, jipii! Olen työstänyt sitä yli vuoden (joulukuussa 2009 aloitin), joten oli jo aikakin saada se valmiiksi.

Tein peitteen siskolleni, vaikkei hän tiennyt sitä. Tässä kuva Iltahämärässä-nimisestä peitosta:


Ole hyvä, rakas siskoni! Voimme sopia tämän luovutuksesta uudelle omistajalleen puhelimitse.

(Hmm, onnistuinkohan yllättämään siskoni..?)

Iltahämärässä-peiton koko on noin 135cm x 163cm.

Peitto on tehty samalla mallilla kuin Syyringin aiemmassa näyttelyssäkin esillä ollut Talviomenoita-peitto. Alkujaan löysin mallin Crazy Mom Quilts –blogista, jossa Amanda järjesti mallista quilt-along-aktiviteetin. En tohtinut ilmoittautua mukaan virallisesti, mutta valmistin kuin valmistinkin peitteen suunnilleen samassa aikataulussa kuin hän (no en ihan), ja nyt vielä toisenkin peitteen samalla mallilla.

Vetoketjupussukkapintojen tikkausta

Valmistaudun tikkaamaan ”pakko saada” –kankaan ympärille kehittämääni seinävaatetta, ja toivoin voivani tikata vihreään tilkkumosaiikkiin terävämuotoista (ja punaiseen osuuteen pyöreää) muurahaisenpolkua. Ajattelin siis ensin kokeilla, osaanko tikata terävämuotoista (näissä tyynyissä näkyviä tikkaustyylejä tavoittelin). Vihertävän lilahtava vetoketjupussukkapinta vaikutti sopivalta kokeilupinnalta:


Tämä ei näytä täysin vakuuttavalta. Noinkohan tohdin tehdä ”terävää” tikkausta hienoksi tarkoittamaani seinävaatteeseen?

Keltasävyiseen vetoketjupussukkaan tein normitikkaukset, eli loivasti aaltoilevat tikkausviivat:


Varmaa laatua, mutta ehkä hieman tylsä. (Seinävaate ei välttämättä koristu riittävästi, jos tyydyn tällaisiin tikkauksiin.) Sopii kyllä hyvin vetoketjupussukkaan, jota ei ole tarkoitettu taide-esineeksi.

Kommentit

Marle sanoi…
Upea tuo Iltahämärä! Näyttää ihan oikealta hämärältä ristikkoikunan takaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.