leikattu. kangasvalintoja.

Olin raivannut makkarin lattian tyhjilleen siivousta varten ja päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Etsin vuosi sitten hankkimani Missoni-tyyppisen neuloskankaan ja paitakaavan, levitin kankaan lattialle ja leikkasin itselleni paidan.


En tietenkään löytänyt juuri sitä kaavaa, jota olin etsimässä! Jonkun päälle mahtuvan kuitenkin.

Muistelin 90-lukua, jolloin leikkasin reippaana neulospaitoja ja koltsareita ilman kaavoja, korkeintaan jotain valmista paitaa apuna käyttäen. Silloin ei tyköistuvuus ollut in, vaan löysää sai olla joka puolella. Ei onnistu samanlainen summamutikka enää!

Käy toki Syyringin tilkkutyönäyttelyssä

Muistutan vielä, että Syyringin näyttely on esillä Helsingin Oulunkylässä, Kustaankartanon vanhustenkeskuksen ruokalassa maaliskuun ajan. Tässä postauksessani on näyttelystä tarkat tiedot ja tässä postauksessani kuva näyttelystä.


Ompelua vailla valmiita


Vähän illemmalla Tytär innostui laatimaan hienoja kangasyhdistelmiä, ja tuloksena syntyneet pinot siis vain odottavat, että leikkaisin ja ompelisin kankaista jotain. Yksi on toki jo työn alla:


Kankaista muodostuu Los Angeles –vetoketjupussukan kokoinen eli 20-senttiseen vetoketjuun perustuva pussukka. Myöhemmin löysin vielä kirjokuvioista nauhaa, jonka Tytär arvioi tähän pussukkaan sopivaksi.

Kangasyhdistelmien kokoaminen oli Tyttären mielestä todella hauskaa! Hänen mielestään hän voisi ottaa hoitaakseen tämän puolen kokonaan, jolloin minun tarvitsisi enää keskittyä vain leikkaamiseen ja ompelemiseen. Hän voisi mielestään myös keksiä valmiille töille aina nimet.

Tällaisen kangasyhdistelmän hän kehitti lähtökohtanaan oikean reunan lehtikuviokangas:


Yhdistelmä oli kuulemma niin hieno, että Tytär voisi itsekin ehkä käyttää jotain näistä tehtyä juttua (kassi, pussukka tms).

Viimeiseksi pyysin häntä kokoamaan muutaman sopivan lisäkankaan tummaan farkkukankaaseen, jota käytin jo Los Angeles –vetoketjupussukassa. Tällaiset hän löysi:


Uusimmat kangashankinnat näyttävät olleen kaikkein houkuttelevimpia!

Millaisia tavaroita haluaisit nähdä minun valmistavan näistä?

Kommentit

Poppy sanoi…
Syntyisiköhän näin tyylikkäistä kankaista iltalaukku, jonka ottaisi mukaansa vaikkapa teatteriin? Sävysävyyn tarvittaisiin vielä kenkäpussikin.
Irma sanoi…
Katselin jo aiemmin että toiseksi alimmaisesta kangasnipusta tulisi kaunis torkkupeitto, mutta riittävätkö kankaat:) Koirakankaasta tulisi hieno kassi varsinkin koiraihmiselle:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.