valmis Paluu 70-luvulle -vetoketjupussukka.

Eilen illalla ”Paluu 70-luvulle” –vetoketjupussukka valmistui lopullisesti, kun olin ommellut vuorin ja päällisen parilla pistolla kiinni toisiinsa, valmistanut ja kiinnittänyt kangaslenksun vetoketjun vetimeen ja lopuksi ommellut Tilkunviilaaja-kangasmerkin kiinni pussukan vuoriin.


Pussukka on yläreunastaan aika löperö, mutta kokonaisuudessaan se on varmasti ihan käyttökelpoinen. Toisella puolella kuvio- ja farkkukangas ovat vierekkäin:


Pussukka on ommeltu 15-senttisen vetoketjun mittojen perusteella.

Tilkkutyöt valmiina lähtöön

Tänä iltana on Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta, jipii. Keskitymme viimeistelemään tilkkutyönäyttelyn järjestelyjä. Vien näyttelyyn tarjolle tulevat työni kiltailtaan. Ajatus karkaa kesään –tilkkupeite on melko varmasti mukana näyttelyssä, mutta päällimmäinen ”Joku tykkää kissoista” –työ on vasta ehdolla.


Työ on valmistunut vuonna 2005. Tein sen työväenopiston ”Muistojen tilkut” –kurssin aikana ja viimeistelin kiltalaisten vinkkien perusteella. Työn nimenkin sain kiltaillassa: leväytin työn auki, jolloin Sirpa Mo sanoi: ”Joku tykkää kissoista!” Nimi oli siinä.

Muistelen, että keskellä olevan tilkkupinnan ympärillä oleva ripsukaitale oli nimenomaan kiltalaisten ehdotus.


Työssä on paljon muistojen tilkkuja: vanhaa tyynyliinakangasta; kangasta lastentarhassa käyttämästäni mekosta; leikki-ikäisen Tyttären hattukangasta; ensimmäisen oman kodin verhokangasta, … Keskemmällä on kankaita perintöpyyhkeistä ja isän kankaisista nenäliinoista.

Liskokuvioinen PC-laukku

Koin eilen illalla hämmentävän tunteen, kun en keksinytkään uutta projektia aloitettavaksi. Keskeneräisiä töitä on tietysti vaikka millä mitalla, mutta mikään niistä ei oikein sopinut työstettäväksi siinä ajassa, mikä minulla oli uhrata ompelun alttarille.

Kuljeskelin ompelupöytäni liepeillä ja kas, keskeneräinen liskokuvio-PC-laukku osui silmiin. Laukkuun tuleva sankakin oli lupaavasti näkyvissä, tikkausta vailla valmiina ompelupöydällä (huh, aika pitkään se on siinä maannut). En kyllä löytänyt aikomaani vetoketjureunan kaitaletta mistään, mutta riittävän määrän sopivan levyiseltä näyttäviä, sopivan värisiä kaitaleita sentään.

Niin sitten tikkasin sangat valmiiksi ja kiinnitin toisen vetoketjureunan kaitaleen laukkuun:


Olen näköjään hehkuttanut viime vuoden marraskuussa, että pääsisin vihdoin kokoamaan laukun. Hah!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.