Thursday, 8 July 2010

omenankukkalaukku muka-sangoin.

Kyllä pitääkin lämmintä säätä! Huh huh, ei tahdo neulaa voida pitää kädessä. Onneksi en ole tikkaamassa peitettä käsin juuri nyt! (Ei silti, että koskaan tikkaisin peitettä käsin, mutta etenkin näillä kelelillä se mahtaisi olla kuumaa puuhaa!)

Ompelutilani on kodin lämpimintä aluetta, mutta saatoin viipyä siellä eilen sen verran, että sain leikatuksi omenankukkalaukkuun sangat. Olisin voinut viettää pitkän ajan valitsemalla juuri sopivimman sankakankaan, mutta en kuumuudelta jaksanut. Valitsin esillä olleista (laukussa käyttämistäni + uusista hankinnoista) sopivimman kankaan ja leikkasin siitä.


Leikkasin myös laukkuun tulevan nappilenksun ja jopa ompelin sen. Siitä ei nyt ole kuvaa.

Illan mittaan kotona jäähtyi sisäilmakin aavistuksen verran, ja pystyin palaamaan ompelutilaan ja surauttamaan laukkuun vuorin, joka oli odottanut minua valmiiksi leikattuna ja nuppineuloin kiinnitetttynä useamman päivän. Mutta silitysrautaan en koskenut! Availin saumoja käsivoimin.

Nyt pitäisi vielä löytää huolittelukaitalekangas ja leikata se. Huh huh!

Jotain aivan muuta

Välillä suostun vapaaehtoisesti tuunaustöihin, niin kuin viime viikolla, kun oikein ehdotin, että voisin lyhentää työkaverin hameen. Tein purkutöitä television ääressä eilen illalla ja leikkasin ylimääräisen kankaan pois saman tien:


Yleensä korjausompeleminen on minusta tukalaa puuhaa, mutta tässä hameessa on niin kaunis kangas, että lyhennän tämän mielelläni, jotta omistaja ehkä voi pitää tätä mielellään, ei pitkin hampain.

Olen jo saanut pienen ajatuksen ylimääräisen kankaan hyödyntämiseksi. Kangas on ohutta silkki-puuvillaa, mutta se varmaan kestäisi riittävästi laukussakin, kun käyttäisin sitä (vapaamuotoisten) tilkkuneliöiden keskustana. Luulisin, että tilkkupinnasta tulisi mielenkiintoinen.

Kenties tauoille

Valmistaudun jäämään lomalle ja joudun varmasti pitämään taukoja blogissani. Kävijöitä riittää lomakaudesta huolimatta näköjään edelleen, joten vähän harmittaa pitää taukoja, mutta ei voi mitään, jos ei ole nettiyhteyden päässä (tai jos ei satu ompelemaan mitään)! Postauksia saattaa kuukauden verran tulla aika harvakseltaan.

Monday, 5 July 2010

tilkkulaukun ompeluohje, osa 3 – viimeistely.

Tilkkulaukun ompeluohjeen ensimmäinen osa tässä postauksessa. (Tarvikkeet, laukun ja vuorin kokoaminen.)

Tilkkulaukun ompeluohjeen toinen osa tässä postauksessa. (Sankojen ja huolittelukaitaleen kiinnittäminen.)

Tilkkulaukun viimeistely

13. Käännä yläreunan huolittelukaitale kokonaan nurjalle. Käännä risareuna taitoksen sisään (ja silitä) ja kiinnitä nuppineuloilla.

Tässä kohdassa en itse käytä joutuisaa menetelmää, vaan ompelen käsin. Taittelun jälkeen ompelen piilopistoilla taitereunan kiinni laukun vuoriin (ja sisäkerroksiin).

14. Ompele litistävä tikkaus laukun yläreunaan. Kestävyyden takia tikki kannattaa ommella aika ylös, jolloin sangat ja nappilenkki kiinnittyvät toisellakin ompeleella (ensimmäinen ommeltiin kaitaletta kiinni ommeltaessa).

15. Ompele nappi laukun etukappaleen keskikohtaan lenkin osoittamalle etäisyydelle yläreunasta.


Laukku on valmis!


Tilkkulaukun muunnos

Kokeilin kuin kokeilinkin seuraavaan tilkkulaukkuun hienoa kaavaani. Tosin en käyttänyt paperikaavaa, vaan leikkasin palat leikkuualustalla mittojen mukaisiksi.
Tavoitteenani oli leikata palat, jotka olisivat melko lailla kolmion muotoisia, ja ommella ne hyvin rennosti sovittaen yhteen.


Käytännön havainto:

Palat ovat juuri riittävän leveät, jotta niistä tulee alareunastaan noin 35cm leveä pala. Koska yläreunassa on enemmän kapeita osuuksia kuin leveitä, yläreunasta tulee hieman kapeampi. Koska en mitoittanut laukkua tarkasti, tämä oli hienoinen yllätys.

Korjaan tilanteen leikkaamalla laukun ei-suorakaiteen muotoiseksi, eli tästä laukusta ainakin tulee yläreunastaan kapeampi, alareunaa kohti levenevä. Toivottavasti tästä ei nyt vahingossa tule liikaa "kopioimani" laukun näköinen.

Jos siis haluaisin laukusta suorakaiteen muotoisen, taitaisi riittää, että leikkaisin reunapalat vain toisesta reunastaan kapeneviksi. (Tällainen tarkka mitoittaminen voi tosin olla liian hermoja raastavaa minulle.)

Tikkauksista

En taaskaan käyttänyt järin paljon mielikuvitusta laukun tikkaamisessa. Halusin kuitenkin toistaa kolmiomaisia muotoja, joten tein pinkillä tikkauslangalla ompeleet kolmiomaisesti ylös ja alas, punaisia paloja suosien.


Lisäsin pystypalojen ja vaakapalan väliseen saumaan yksivärisen tereen (kahtia taitettu, kapea kangassuikale). Ihan kivalta se näyttää.

Viimeisin kangasostos

Kävin lauantaina kaupungissa ja jalat melkein itsekseen kuljettivat minut Eurokankaaseen käsityöpuuvillalaarille. Valtavin ponnisteluin sain estetyksi itseäni ostamasta enempää kuin kolme kangasta, vaikka kädessä oli jo ainakin kuusi palaa.


Vielä kävin sifonkilaarilla etsimässä sorsettia (georgette), jota huhtikuussa tilaamani Voguen vintage-kaava pyytää käyttämään, mutta jätin nekin ostamatta. Ehkä löydän vintistä sen verran verhokangasta, että voin tehdä koemekon siitä. Näin ainakin kerroin itselleni. Mutta vietin silti hauskan tuokion kangaskaupassa näitä ostoksiani miettien!

Friday, 2 July 2010

sangat kiinni. tilkkulaukun ompeluohje, osa 2.

8. Ompele laukkuun sangat. Tästä laukun sankojen ompelutekniikasta on blogissani yksityiskohtaisempi kuvaus, joten tässä kohtaa vain pari kuvaa aiheesta. Slitin ensin sankakappaleet pitkittäin kahtia.


Sitten ompelin leveämmän ja kapeamman kaitaleen yhteen, risareunat kohdakkain ja päällekkäin. Ompelemisen jälkeen silitysrauta jälleen esiin ja silitys ensin saumakohdasta ja sen jälkeen kapeamman kaitaleen silittäminen sauman yli niin, että kaitale asettuu leveämmän kaitaleen keskelle. Tässä kaitaleet ompelun ja kaiken silittämisen jälkeen:



Sitten vain tikkaus (tai tikkaukset) kapeamman kaitaleen reunaan.

Vinkkityyppinen huomio: Jos laukkuun tulee kaksi sankaa, kannattaa mitata, että sangat ovat hyvin tarkasti saman pituiset. Sangat kannattaa myös kiinnittää laukkuun yhtä suurin saumanvaroin. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että kaksi liian eri pituista sankaa eivät ole laukussa mukavat.

9. Ompele laukkuun nappilenkki, mikäli haluat nappikiinnityksen.

Ota esille kapea, täysvino kaitale. Taita siitä pitkät risareunat keskelle samalla tavalla kuin äsken valmistamissasi sangoissa. Nyt ei tarvitse silittää, vaan sormella painelu riittää. Ompele tikkaus lähelle reunaa.

Voit vielä ommella lenkin muotoonsa poikkiompeleella, niin se pysyy paremmin paikallaan, kun kiinnität sitä laukun yläreunaan.

10. Merkitse sankojen ja nappilenkin paikat laukkukappaleisiin.

Etsi etu- ja takakappaleelta keskikohta ja merkitse ne nuppineuloin.

Merkitse laukun sangoille paikat: mittaa 6cm keskikohdasta vasemmalle ja merkitse nuppineulalla. Mittaa 6cm keskikohdasta oikealle ja merkitse sekin nuppineulalla. (12cm sangasta toiseen on kokemuksen mukaan sopiva mitta erityisesti tämänkokoisessa laukussa.)

11. Kiinnitä sangat ja nappilenkki nuppineuloin laukkukappaleisiin. Nappilenkki takakappaleeksi aikomasi puolen keskikohtaan, sangat 12cm etäisyydelle toisistaan. Sangat kannattaa asetella kohtisuoraan. Katso, ettei sankaan muodostu kierrettä, kun kiinnität päät laukkuun.

12. Ompele yläreunan huolittelukaitale kiinni laukkuaihion yläreunaan, oikea puoli laukkuaihion oikeaa puolta vasten, tavallisen paininjalan päästä reunaa.

Voit toteuttaa kaitaleen yhtymäkohdan haluamallasi tavalla. Itse käytän hyvin yksinkertaista tapaa: taitan kaitaleen alkupäätä vähän ja kun pääsen takaisin samaan kohtaan, ompelen kaitaletta hiukan toisen päälle ennen kuin katkaisen ylimääräisen pois. Tiedän, että tähän on hienostuneitakin menetelmiä, mutta itselläni tämä toimii oikein hyvin. Jos olen leikannut kaitaleen vinoon, taitan vinon reunan, ja jos suoraan, taitan suoran reunan. Tosi yksinkertaista.

Tässä huolittelukaitale valmiiksi ommeltuna. Sangat ja nappilenkki ovat kiinnittyneet laukkuun tällä ompeleella.


Laukku on viimeistelyjä vailla valmis. Nyt pääsee jo mallaamaan, miltä laukku tuntuu ja näyttää kädessä kannettuna.

Seuraavaksi?

Muistin iki-ihanan omenankukkakankaan, jonka ostin Tilkkupäiviltä tämän vuoden maaliskuussa. Etsiskelin sille sopivia kangaskavereita ja löysin tällaisia:


Ajattelin kokeilla upean kaavani toimivuutta, eli tilkkulaukkumuunnosta, jossa pystypalat olisivat hiukan kolmiomaisia. Katsotaan, milloin pääsen työn ääreen ja kokeilemaan…

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails