tärkeitä hankintoja.

Eilen illalla oli jälleen Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta. Aivan mahtavaa!

Normaalien kiltailtakuvioiden lisäksi meillä oli erikoisteemana laukut. Syyrinkiläiset olivat tuoneet paljon erilaisia laukkuja näytille ja vierailevana tähtenä oli Tilkkutarhan Minna, joka esitteli laukkuihin sopivia materiaaleja ja sulkijoita ja houkuttelevia laukkuaiheisia kirjoja ja lehtiä.

Aikamoinen hulina ja hurmos vallitsi kokoustilassamme!

En pystynyt vastustamaan kangaspinojen houkutusta, ja myös ompelukirjavalikoimani karttui yhdellä japanilaisella laukkukirjalla.


Järkevinä hankintoina pidän haihtuvaväristä tussia (epäilen, että nykyisestäni on tussiaine loppumaisillaan eli se vaikuttaa vähän liiankin nopeasti haihtuvalta) ja silitettävää huopaa (vai vanua).

Ihmettelen edelleen, miten jotkut meistä ihmisistä (esimerkiksi minä itse) niin kiinnostuvatkin kankaista! Suurin osa meistä hypisteli kangaspinoja – oli pakko pidellä niitä. Melkein kaikkia alkoi joku kankaista kutsua. Itse yritin pysyä rauhallisena, mutta esimerkiksi tämä kangas oli sinnikäs.


Söpöt kissat!

Samoin näistä kankaista alempi, ruusukangas kutsui kiivaasti. Mietin jo, onkohan tämä liian ihana. Ei ollut liian ihana ostettavaksi. Mukaan vain!


Lehmäkankaan otin, koska se on osoittautunut menestyksekkääksi. Sain samaa kangasta kerran Syyringin kankaidenvaihtotorilla Tiina P-M:ltä ja ompelin kankaasta A4-kokoisehkon kassin. Kangasta jäi enää pieni pala, mitä olen tavallaan harmitellut jo pitkään. Nyt ei enää tarvitse harmitella.

Ommeltakaan en saanut pistellyksi koko iltana, mutta ei haittaa! Ehkä tänään pääsen istahtamaan hetkeksi ompelupöydän ääreen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.