uudenlainen laukku.

Kauan aikaa sitten Threads-lehdessä oli ohjeet verhoilukankaisen laukun tekemiseen. Muistelin, että siinä oli esitetty mielenkiintoisia vaihtoehtoja laukun pohjan muotoilemiseksi. Kaivoin lehden esiin PC:lläni olevasta arkistosta (joululahja Mieheltä) ja tutustuin siihen tänään.

Päätin sitten kokeilla hieman eri kokoista laukkua kuin nämä viime aikoina tehtailemani tilkkulaukut.

Kokosin noin 41cm x 46cm tilkkupinnan. Käytin heti kahta vastikään netistä ostamaani kangasta.


Tilkkupinta on nyt koottuna (mutta ei kuvattuna) ja tyypilliseen tapaani kiirehdin asioiden edelle. Ehdin ajatella, että "seuraavaksi sitten konetikkaan tämän kappaleen," kun rupesinkin merkitsemään laukun yläreunaan vastalaskosten paikkaa. Ehdin ommellakin laskoksen sekä etu- että takakappaleeseen ennen kuin huomasin, että ai niin, vähän ohuthan tästä laukusta taitaisi tulla ilman välivanua.

Valmis vetoketjupussi

Kokeilin siis simppeliä vetoketjupussin ohjetta. Suunnittelin kunnianhimoisesti, että lisäisin perusmalliin lenksun tai pari, mutta päätin kuitenkin ensimmäisellä kerrallani keskittyä pussin rakenteeseen.


Pussi oli uskomattoman helppo ommella! Niin helppo, etten oikein kehtaisi tätä kutsua edes pussukaksi. Valitsin todellakin ärtsyt värit tähän koekappaleeseen. Ihan kiva.

Jostain oudosta syystä Tytär hyväksyi tämän ja sanoi, että voisin tehdä hänellekin vastaavan, mutta penaalikokoisen (siis pidemmän ja ehkä matalamman). Yllättävää suopeutta.

Sivumennen koottua tilkkupintaa

Pöydältä löytyi parin kankaan tilkkupaloja, joita yhdistelin edelleen kahdeksi eri tilkkupinnaksi. Laukun etu- ja takakappale kenties?


Ja nyt jotain aivan muuta

Olin sunnuntaina aamupäivällä reippailemassa maastossa Tyttären kanssa. Hän on ollut pienestä saakka näppärä tekemään kauniita kukkakimppuja. En koskaan saa omiani näyttämään yhtä hyviltä, vaikka poimisin samoja kukkia. Tällaisen kauniin puketin hän kokosi lenkkipolun pientareelta.


(Kimppu on minun kädessäni, ei hänen.)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
voitko linkata mistä sait vetoketjupussin ohjeen
Tilkunviilaaja sanoi…
Vetoketjupussin ohjeen löysin täältä: http://www.skiptomylou.org/2009/01/14/how-to-make-a-lined-zipper-pouch-tutorial/

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.