valmis Ruskea mustangi -tilkkulaukku.

Tuskin nuo laukun heppakankaassa laiduntavat hevoset mitään mustangeja ovat, mutta teoksen nimeäjällä on rajaton valta! Niin että laukun nimi on nyt Ruskea mustangi. Kas tässä se on:


Aioin ensin nimetä laukun pelkäksi Mustangiksi. Sitten huomasin, että sanan musta-osuus saattaisi hämätä – laukku on kuitenkin ruskeasävyinen eikä musta.

Laukku näyttää takaapäin tältä:
´

Laukun heppakankaan olen saanut lahjaksi syyrinkiläiseltä tilkkuilijaystävältäni. Hänelle siitä isot kiitokset! Olen jo aikaisemmin tehnyt tästä kankaasta itselleni kesähameen (aika sykähdyttävä). Toinen syyrinkiläinen tilkkuilijaystäväni antoi minulle tuon mustapohjaisen tilkun, jossa on oransseja pieniä kuvioita. Pienikuviollisen, koristetikkaamani ruskean kankaan olen sentään ihan ostanut: ostin sen tänä kesänä hämeenlinnalaisesta ompelukone-/tilkkutarvikekaupasta.

Nappi lähempää:


Ja tässä näkyy aavistus vuoristakin:


Laukun sangat onnistuivat mielestäni monella tapaa. Niiden sininen sävy on hyvä vastapaino laukun ruskealle. Löysin myös kivan kukkakankaan farkkukankaan pariksi. Sangat myös tuntuvat käteen tosi kivalta.

Mutta jonkun pienen mittavirheen taisin tehdä sankoja kiinnittäessäni. Jos otan sivusaumoista kiinni ja litistän laukun tasan, toisen sangan toinen kiinnityskohta on vähän eri kohdassa kuin toisen vastaava. Vähän harmittava virhe, mutta onneksi niin pieni, ettei tarvitse ruveta laukkua purkamaan.

Toista heppakangaslaukkua ompelin eilen hyvin vähän: sain ainoastaan sangat ommelluiksi. Niistä tulee taas tavallisemmat pyykkinaru-sisällä –mallit.

Kommentit

vekki sanoi…
Tämä on ehdoton suosikkini, hienot hevosenkuvat tuossa ja väritys onnistunut.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitos kivasta kommentista, Vekki! Oli mukava lukea, että tykkäsit tästä laukusta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.