turkoosia tilkkulaukkua.

Uusin tilkkulaukku eteni valtavin loikkauksin, tikatuista etu- ja takakappaleesta aina kootuksi asti!

Lähdin Tyttären kanssa etsimään hänen kesäläksykasvioonsa puiden lehtiä ja otin matkalla kuvan huolittelukaitaletta odottavasta laukusta.


Tietenkin kuva piti elävöittää saapasjaloin.

Myöhemmin illalla kiinnitin laukkun yläreunaan huolittelukaitaleen, jonka tällä kertaa olin leikannut täysvinosta reunasta. Kankaassa sattui olemaan vino reuna kätevämmin saatavilla kuin suora. Kyllä suora kaitale on 17 kertaa helpompi taittaa ja kääntää siististi!

Lähdin aamulla töihin ja otin käsilaukuksi Tilkut-tilkkulaukun. Tykkään siitä erittäin paljon! Mietinkin matkalla, että minun oikeastaan pitäisi keskittyä hetkeksi aikaa hyödyntämään moninaisia jäännöspalojani ja –kaitaleitani. Etenkin tilkkulaukuissani. Ja ehkä olisi aika palata lilahtavan torkkupeiton pariin, jotta se valmistuisi edes joskus. (Ja ehkä olisi syytä välillä tehdä joku "oikeakin" tilkkutyö.)

Konetikkauksesta

Näin äsken edelliseen postaukseen tulleen kommentin, jossa kysyttiin Peilikuvat-tilkkulaukun tikkauksesta ja muusta konetikkaukseen liittyvästä. Siispä vastaan.

Tilkkulaukun tikkaus on vapaata konetikkausta. Ehkä sen suomenkielinen nimi on muurahaisenpolku, mutta englanniksi se on "stippling". Netistä löytyy varmasti videoita, joista näkee, miten kuvio syntyy, ja aivan ensimmäiseksi kannattaa koettaa piirtää vastaava kuvio.

Esimerkiksi Threads-lehden sivustolla on hyvä ja havainnollinen video aiheesta. (Mutta ei toki ole pakko tehdä yhtä tiivistä ja pientä kuviota kuin videolla tehdään.)

Tikkaan Husqvarnan aika vanhalla (mutta elektronisella) koneella, jossa on ehkä 30-40 valmista ommelta. Tärkeintä koneessa on kuitenkin, että sen syöttäjän voi vapauttaa (eli kone ei itse puske kangasta eteenpäin, vaan kangasta ohjataan käsin). Ostin siihen jokusia vuosia sitten tilkkuilijan lisävarustepaketin, eli tikkauspaininjalan (tai –varren, se kiinnitetään ruuvein), levikealustan ja tikkauskehyksen. Tikkauspaininjalka on ehdottoman hyvä, ja isompia töitä tikatessa levikealusta myös. Peilikuvat-laukkua tikatessani en kyllä tarvinnut levikealustaa.

Tilkkutöiden tikkauksiin en ole juuri koskaan käyttänyt koneeni erikoisompeleita. Ompeleita varmaan pitäisi hyödyntää paremmin, mutta mielikuvitukseni ei tällä alueella useinkaan jaksa laukata!

Ostin koneeni toistakymmentä vuotta sitten, joten en osaa antaa yksityiskohtaisia koneenostovinkkejä. Tuolloin kiinnitin itse huomion paitsi hintaan, myös koneen käyntiääneen. En halunnut kovin äänekästä konetta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.