raidallinen tilkkulaukku ja eläinkuosinen pussukka

Aivan kuin minulla ei olisi jo tarpeeksi keskeneräisiä töitä odottamassa valmistumista! Hopea-turkoosisen pussukan onnistuttua niin hyvin, täytyi kuitenkin aloittaa myös uutta pussukkaa.

Tässä on musta-valkoisehtava teema, paitsi vuorissa, johon olen ajatellut käyttää söpöä, vaaleanpunaista muffinssikuviopuuvillaa.

Pussukka on täsmälleen näin valmiina:


Kuvaa nyt katsellessani totean, että ehkä "eläinkuosinen" on liioittelua. Mutta eläinkuosiseen kankaaseen tartuttiin ensimmäisenä, joten olkoon eläinkuosinen.

Viikonloppua aloitellessani ajattelin, että saan raidallisen tilkkulaukun ainakin koottua ennen kuin maanantai on käsillä, mutta tämä osoittautui toiveikkuudeksi.

Laukku ei näyttäisi edistyneen juuri lainkaan, vaikka olen käyttänyt siihen eräitäkin työtunteja.

Etukappale melkein valmiiksi tikattuna.


Ja tikkauskuviota lähempää katsottuna.


Minun on tosi vaikea aina päättää, millaista kuviota lähtisin tikkaamaan! Ja vaikka olisi hienoa väittää, että valitsen kuvion huolellisesti korostamaan työn tiettyjä puolia, näin ei ole. Ehkä osuvimmin voisin kuvailla, että erilaiset tikkauskuviot pyörivät päässäni viimeiseen asti, kunnes viimeisin mielessä ollut tulee lähes satunnaisotannalla valituksi, kun lasken paininjalan alas ja aloitan.

Nykyään tässä puoliahdistuneessa, "mitä kuviota lähtisin tikkaamaan" -tunnelmassa lohduttaudun ajatuksella, jonka luin jostain minua fiksumman tikkaajan tekstistä: kukaan ei tiedä, millainen tikkauksesta piti tulla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.