viime hetken joululahjavinkit ompelijalle

Jos olisin ostamassa itselleni joululahjaa, ja jos olisin liikkeellä vasta nyt, tutkailisin seuraavia:

- Hyviä nuppineuloja. Nuppineulatkin kuluvat, vääntymisestä puhumattakaan.

- Teräviä hakaneuloja. Hakaneuloja tarvitaan tilkkuilussa eikä niitä voi olla liikaa. Ainakin itselläni hakaneuloja on hiukan liian vähän, ja osa niistäkin on hiukan liian paksuja ja tylsiä. Pelottaa aina joutuessani turvautumaan huonoimpiin niistä, että kangas jotenkin kärsii.

- Kankaita. Menisin liikkeeseen, jossa myydään paljon erilaisia puuvillakankaita ja valitsisin esimerkiksi viisi erilaista mielestäni hirveän rumaa kangasta. Tarkoituksella. Tai viisi sellaista, jotka eivät lainkaan sovi yhteen. Jos haluaisin brassailla värisilmälläni, valitsisin tietysti varman: viisi täydellisesti toisiaan tehostavaa kangasta. Vaikka 50 cm jokaista.

- Tikkauslankaa. Ostaisin kaksi rullaa samaa väriä, mitä tahansa.

Ja koska tietäisin, että harrastan erityisesti laukkujen ompelemista, katsastaisin vielä:

- Nappeja. Valitsisin muutaman laukun kiinnikkeeksi sopivankokoisen, keskenään erilaisen napin.

Jouluinen välipala: ompelin viime jouluksi kaksi aiheeseen sopivaa tyynyä olkkarin sohvalle. Toisen tyynyn juttu on etupuolen kangas, jossa on jouluisia, klassisesti piirrettyjä tilannekuvia.


Kankaan kuvioinnissa näkyy myös kissoja. Hyvä juttu.


Tyynyn taustapuolen kokosin paloista. Tämä on ihan yhtä hauskan näköinen kuin etupuolikin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.